Varokaa ryöstäjiä Puerto Ricossa

Se mustasilmäinen mi

Pari viikkoa sitten tulin viikon matkalta Puerto Ricosta Gran Canarialta. Yhtenä yönä ostoskeskuksesta hotellille kävellessäni joku tyyppi tuli matkalla tuttavallisesti juttelemaan englanniksi. Ajattelin että se on joku toinen hotellille kävelevä turisti. Vieressä kävellessään se avasi näppärästi vyölaukkuni lukon. Nostaessani vyölaukkua, tyyppi alkoi potkimaan päähän. Otin jalasta kiinni ja väännettiin hetki maassa. Päästin irti ja tyyppi lähti juoksemaan karkuun. Juoksin sen kiinni ja tapeltiin vähän aikaa. Vyölaukkuni sain takaisin, mutta seurauksena oli musta silmä, murtunut kylkiluu ja muita vaurioita.

Vyölaukun lukko oli silloin yöllä takkini alla, eli ryöstäjän oli pitänyt jo joskus aiemmin selvittää millainen ja missä kohdassa on vyölaukkuni lukitus. Sama vyölaukku oli käytössä päivällä ilman takkia.

Paikallinen poliisi ei tunnu olevan kovin kiinnostunut selvittämään näitä ryöstöjä. Jälkeenpäin paikallisten jutuista ja muista tapahtumista johtuen jäi epäilys että asialla oli ostoskeskuksessä pyörivät serbialaiset. He yrittävät pummata turisteilta rahaa, tuppautuvat seuraan, yrittävät viedä pornobaariin tai opastaa johonkin muualle. Mahdollisesti he myös yrittävät samalla saada selville kenellä on niin paljon rahaa
mukana että hänet kannattaa ryöstää.

Olen pettynyt siihen ettei matkatoimisto yhtään varoitellut tällaisesta. Taskuvarkaista kyllä varoitellaan, ja niihin olin varautunut. Tiesin ettei minulta huomaamatta saanut mitään vietyä, eikä saanutkaan. Sen kuvan sain paikasta ettei väkivaltaisia ryöstäjiä olisi, ja siksi tulin yllätetyksi. Lisäksi toiselta suomalaiselta varastettiin samassa hotellissa rahat ja tavarat lukitusta hotellihuoneesta heti lähtöni jälkeen.

Jos Puerto Ricossa yritetään tarjota jotain johon tarvitsisi vähänkään suurempaa rahasummaa, ei kannata sanoa ettei kiinnosta. Sanokaa ettei ole tarpeeksi rahaa, vaikka oikeasti olisikin. Ja rahaa mukaan niin vähän kuin mahdollista johonkin vanhaan laukkuun tai lompakkoon jonka voi antaa ryöstäjien viedä. Vain isommalla joukolla liikkeelle illalla, tai taksi alle lyhyellekin matkalle.

Matkaoppaat sarjaa olen katsellut TV:stä muutaman kerran. Ei vastaa todellisuutta. Yksin matkustava pahoinpidelty tai muuten loukkaantunut turisti saa ihan rauhassa kuolla hotelliinsa. Ei ainakaan Finnmatkojen oppaita kiinnosta käydä katsomassa onko loukkaantunut edelleen hengissä. Muuten oppaat oli ihan mukavia, sen vähän mitä heitä näin.

Onneksi matkalla löytyi hyvää suomalaista seuraa. Terveiset J:lle ja O:lle jos satutte tätä lukemaan.

19

2791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muita turisteja. Myös nuo mainitut serbit ovat nykyään aika yleisiä Kanarian saarilla, ja yleensäkin kaikissa välimeren valtioissa. Mutta ei se ole niinkään sanottua, ettei vanhempi naisväki (enkuista tai saksasoista) vohki mitätöntäkin tavaraa, kuten vaimoni ohuen rantaliinan, jota hän käytti vaatteenvaihtosuojana ja kadulla rantaan mennessä. Aivan uskomatonta röyhkeyttä nämä naiset harrasti Barbadoksella!

    • oma_äly_paras_äly

      ei kait tosissaan ketään tarvitse varotella kanarialle ryöstöistä. jos taskuvarkaista varotellaan niin kyllä se sama pätee myös muuhunkin ryöstämiseen, ei kait nyt oppaiden tarvitse erikseen jokaista tapaa mainita, ajatella voisi itsekin.
      Yö/pimeä/yksinäinen turisti/ostoskeskus/tuntematon/juttelu eikö tämä yhdistelmä ole juuri sellainen jossa pitäisi jokaisen normaalin selvän turistin hälytyskellot soida.

      • jr

        Muutaman kerran on ulkomailla päälle käyty, mutta yleensä siinä on käynyt niin, että kaveri on jäänyt paikalle ja minä olen häipynyt hotellille omaisuus mukanani. Kannattaa pitää itsensä kunnossa!


      • Se mustasilmäinen mi
        jr kirjoitti:

        Muutaman kerran on ulkomailla päälle käyty, mutta yleensä siinä on käynyt niin, että kaveri on jäänyt paikalle ja minä olen häipynyt hotellille omaisuus mukanani. Kannattaa pitää itsensä kunnossa!

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa siitä että kannattaa pitää itsensä kunnossa jotta pärjää ryöstäjille. Hyvä kunto tai mitkään taidot ei välttämättä paljon auta jos joku alkaa ihan yllättäen potkimaan päähän. Itse sain vyölaukkuni takaisin, mutta vammoja sain hyvästä kunnosta huolimatta.

        Tietenkin aina etelässä pitää varoa taskuvarkaita jotka yrittävät huomaamattomasti viedä kaiken joka on helposti saatavilla. Puerto Ricossa taitaa nyt olla poikkeuksellisen vaarallinen tilanne koska siellä on ryöstäjä/ryöstäjiä jotka yrittävät ryöstää väkivaltaisesti, ja lisäksi siellä murtaudutaan keskellä päivää lukittuun hotellihuoneeseen asukkaan poistuessa hetkeksi.

        Puerto Ricoon matkustavat, olkaa varovaisia!


    • Travelling Man

      Kokemuksesi saattaisi vähän vanhentuneenakin kiinnostaa iltapäivälehtiä. Nehän myydään vain irtonumeroina, ja tässä on selvää myyntipotentiaalia. Ota yhteyttä lehtiin netin välityksellä.

      1. Suomalaisia käy paljon Kanarialla.
      2. 70-luvun Las Palmasissa tapahtuneiden turistien ryöstämisen jälkeen Kanarialla ei ole paljon sattunut taskuvarkauksia vakavampaa.
      3. Ryöstöyrityksessäsi oli mukana väkivaltaa - se myy aina!
      4. Ryöstöä yrittivät muut kuin espanjalaiset. Tosin lehdet tuskin uskaltaisivat mainita mitään kansallisuutta erikseen todisteiden puuttuessa.
      5. Poliisia asia ei kiinnosta.
      6. Oppaiden asenne välinpitämätön.

      Itseltänikin on yritetty Puerto Ricossa varastaa tavaraa hotellihuoneesta noin 15 vuotta sitten. Hotelli oli Monte Carlo aivan ostarin vieressä. Sisälle oli menty omalla avaimella. Mitään ei kuitenkaan ollut varastettu, koska mitään arvokasta ei ollut löytynyt. Rahani olivat tallelokerossa, mutta kaapit oli pengottu rahaa etsittäessä.

      Eräältä amerikkalaiselta ystävältäni vietiin lompakko takataskusta yöllä Las Palmasin Canteras-rannan kävelypromenadilla, mutta siitä on aikaa kolmisenkymmentä vuotta.

      • 0,0,0

        Vuosi sitten hotellihuoneeseen oli murtauduttu parvekkeen kautta (toisessa kerroksessa) keskellä kirkasta päivää, tämä tapahtui teneriffalla Americaksessa


      • sattuuhan sitä
        0,0,0 kirjoitti:

        Vuosi sitten hotellihuoneeseen oli murtauduttu parvekkeen kautta (toisessa kerroksessa) keskellä kirkasta päivää, tämä tapahtui teneriffalla Americaksessa

        niin entäs sitten, sellaista sattuu


      • Ketunkolo
        sattuuhan sitä kirjoitti:

        niin entäs sitten, sellaista sattuu

        Ja tapahtuu.Neljänkymmenen vuoden matkustelun aikana kaksi kertaa on varastettu,eikä ollut itsestä kiinni!Kenian safarille mentäessä,jätettiin toinen laukku Nairobissa hotellin aulan vartioituun huoneeseen.Siitä lähti,eikä takasin tullut!Toisen kerran Luxorin risteilyllä,Egyptissä lähti hytistä kullanväriset iltahousut!!??Kylläpä ne kiinnosti.
        Nyt Puerto Ricon ostarissa oli eräältä viety lompakko,jossa pankkikortti tunnuksineen,sekä siellä näimme,kun vanhemmalle miehelle poliisit näyttivät kolmea lompakkoa,yhden hän niistä ottikin.Tietysti tyhjennettynä.


      • roska myy

        kyllä noihin roskalehtiin on niin paljon tyrkkyy ettö ei vanhat uutiset kiinnosta. lisäksi pitää miettiä valmiiksi kuinka paljon ns "toimittajan" kanssa voidaan liiotella että ns "lehtä" kiinnostaa. iltapäivälehtiä ei kiinnosta rehellinen tarina ryöstöstä vaan liioteltu ja väritetty juttu jos elämä on kurjaa ja ankeera se vaan myy


    • PUUKKOA TULI!

      Menetti lompakkonsa. Poliisin asenne juuri kuten avausviestissä.

      Sen jälkeen on matkustanut vain Aasiaan.

      • Näpistyksiä sattuu jatkuvasti. PdC:ssa yhdeltä kaverilta pihistettiin kännykkä reisitaskusta. Las Palmasissa lähti laukku baarin pöydästä, mutta saatiin onnekkaasti takaisin. Molempien tapausten kohdalla se, mitä olen kuullut poliisien asenteesta tapauksiin, ei vahvista aloittajan eikä sinun näkemystä.

        Itselle ei ole toistaiseksi saarilla sattunut mitään; omana henkivakuutuksenani käytän taksia tarvittaessa, muutama euro on halpa hinta turvallisuudesta ja pidän muutenkin tarkkaa huolta omaisuudestani.

        Joo, Aasiassa, erityisesti Thaimaassahan on nyt ihan erityisen turvallista. Poikkeustila ja sitä rataa; UM on jo pitkään varoitellut alueen mekkaloinista. Eilen Bankokissa sijaitseva Suomen suurlähetystö sulki turvallisuussyistä ovensa. Punapaidat pitävät siellä vähän lystiä; oli kyllä aika vaikuttavaa ajankohtaiskuvaa telkussa eilen. Mellakathan ovat jatkuneet jo pitkään ja saattavat vaikuttaa myös turistikohteiden rauhaan.


      • -neito30-
        Sotavento kirjoitti:

        Näpistyksiä sattuu jatkuvasti. PdC:ssa yhdeltä kaverilta pihistettiin kännykkä reisitaskusta. Las Palmasissa lähti laukku baarin pöydästä, mutta saatiin onnekkaasti takaisin. Molempien tapausten kohdalla se, mitä olen kuullut poliisien asenteesta tapauksiin, ei vahvista aloittajan eikä sinun näkemystä.

        Itselle ei ole toistaiseksi saarilla sattunut mitään; omana henkivakuutuksenani käytän taksia tarvittaessa, muutama euro on halpa hinta turvallisuudesta ja pidän muutenkin tarkkaa huolta omaisuudestani.

        Joo, Aasiassa, erityisesti Thaimaassahan on nyt ihan erityisen turvallista. Poikkeustila ja sitä rataa; UM on jo pitkään varoitellut alueen mekkaloinista. Eilen Bankokissa sijaitseva Suomen suurlähetystö sulki turvallisuussyistä ovensa. Punapaidat pitävät siellä vähän lystiä; oli kyllä aika vaikuttavaa ajankohtaiskuvaa telkussa eilen. Mellakathan ovat jatkuneet jo pitkään ja saattavat vaikuttaa myös turistikohteiden rauhaan.

        Ainahan sitä sattuu ja tapahtuu oli paikka mikätahansa... itselläni on ihan positiivinen kuva Puerto Ricosta jossa liikuin yksinäni myös ilta- ja yöaikaan, Americaksessa sen sijaan jouduin kylläkin ikävänpuoleisen kimppuun hyökkäyksen kohteeksi josta onneksi selvisin ihan tavantallaajan itsepuolustustaidoilla. Hotellin yövartija oli asiasta huolissaan ja ilmoitti heti samantien poliisille, heitä ei asia sen enempää kiinnostanut, ilmoittivat vain valittelut ja sanoivat että hyvä ettei käynyt mitään...
        suosittelen kyllä ottamaan taksin jos yöaikaan on enemmänkin matkaa hotellille!


    • yksvaan.

      Olen asunut puerto ricossa kaksi talvea, kertaakaan ei ole ryöstetty/yritetty ryöstää, enkä myöskään tunne ketään kenet olisi ryöstetty. Maalaisjärkikin sen kertoo, että tuntemattomien kanssa ei kannata jäädä juttelemaan keskellä yötä, ja yöllä kannattaa kulkea taksilla, etenkin jos on yksin liikenteessä.
      Mitä matkaoppaisiin tulee, käsittääkseni heidän työnkuvaansa ei kuulu leikkiä kotihoitajaa, heillä riittää töitä ihan muutenkin...

    • matkailijat

      olin kaverin kanssa viiko sitten puertoricossa.
      jouduttiin tasku varkaitten kynsiin.
      onneksi epä onnistuivat.
      luulenpa olivat liikkeen myyjien kanssa kimpassa.
      eli osa liikkeen myyjistä on tasku varkaitten kanssa kimpassa.

      liike kysyi tiukkaan paljon on lompakossa rahaa.
      kaveri sanoi piruuttaan onhan sitä paljon.
      eipä keritty montaa askelta liikkeen ulkopuolelle.
      kun oltiin selän takana kopeloimassa.
      keskellä kirkasta päivää. mutta paskat jäi toiseksi

      • suositus

        Olen käynyt kymmenisen kertaa Puerto Ricossa (ja monessa muussa lomakohteessa). Minua ei ole koskaan onneksi yritettykään ryöstää. Enkä väitä etteikö sitä tapahdu. Mutta yhtä asiaa ihmettelen: Miksi kannatte paljon rahaa mukananne, kun lähdette "kylille"?
        Minä otan vain sen verran kun ajattelen tarvitsevani ja loput tallelokeroon. Vahingon sattuessa tappio jää pieneksi. Jos sitten joskus tarvitsen vähän enemmän rahaa, sijoitan ne moneen eri taskuun.


      • huonelokero on paras
        suositus kirjoitti:

        Olen käynyt kymmenisen kertaa Puerto Ricossa (ja monessa muussa lomakohteessa). Minua ei ole koskaan onneksi yritettykään ryöstää. Enkä väitä etteikö sitä tapahdu. Mutta yhtä asiaa ihmettelen: Miksi kannatte paljon rahaa mukananne, kun lähdette "kylille"?
        Minä otan vain sen verran kun ajattelen tarvitsevani ja loput tallelokeroon. Vahingon sattuessa tappio jää pieneksi. Jos sitten joskus tarvitsen vähän enemmän rahaa, sijoitan ne moneen eri taskuun.

        Siellä varastelu turisteilta on kansanhuvia.
        Olimme ostoskeskuksessa joskus 80-luvun puolivälissä, ja katselimme laukkuja. Nuori miesmyyjä tunki lähelleni ja muka yritti taputella. Todellisuudessa tavoitteli olkalaukkuani, jossa oli päällä vetoketju. Pettyi, kun pidin kädelläni kiinni avaajasta ja tietenkin myös samalla loittonin. Ei kuitenkaan ollut moksiskaan vaan naureskeli, kun mulkaisin vihaisesti.
        Samalla reissulla hotellin vastaanotossa oleviin tallelokeroihin oli yöllä murtauduttu.
        Me emme moisiin uskottu vaan keksimme oman piilon, jossa rahamme pysyivät tallessa.


      • Tummat tytöt
        huonelokero on paras kirjoitti:

        Siellä varastelu turisteilta on kansanhuvia.
        Olimme ostoskeskuksessa joskus 80-luvun puolivälissä, ja katselimme laukkuja. Nuori miesmyyjä tunki lähelleni ja muka yritti taputella. Todellisuudessa tavoitteli olkalaukkuani, jossa oli päällä vetoketju. Pettyi, kun pidin kädelläni kiinni avaajasta ja tietenkin myös samalla loittonin. Ei kuitenkaan ollut moksiskaan vaan naureskeli, kun mulkaisin vihaisesti.
        Samalla reissulla hotellin vastaanotossa oleviin tallelokeroihin oli yöllä murtauduttu.
        Me emme moisiin uskottu vaan keksimme oman piilon, jossa rahamme pysyivät tallessa.

        Suomibaarien ympärillä on päivystänyt tummia tyttöjä illalla Inglesissä aina joka vuosi kun olen käynyt. Yrittävät viedä ylimääräisiä rahoja. Nyt kuitenkin marraskuussa ei ollut ainuttakaan tyttöä yhtenäkään iltana. Alkuvuodesta kun olin olivat vielä ja juttelin yhden kanssa baarista tullessa, niin hän valitteli kovasti, että poliisit ovat alkaneet tarkkailemaan heitä, eikä saa rauhassa harjoittaa liiketoimia. Nyt ne ovat sitten siistineet alueen.


    • muistaKoti

      Ebola etenee! Aiemmin AIDS. Hyvä, että poliisi suojaa.

    • kullanhimo

      Varkauksien ehkäisynä voin neuvoa välttämään kaikkea kullanväristä. Minulta vietiin halpa iltalaukku, joka oli kullanvärinen. Oli jo vanha ja pinnasta rapisi kullanväristä hippua, mutta kyllä vaan kelpasi. Otin mukaan, kun en täällä kotisuomessa kehdannut enään käyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      88
      3374
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      102
      3056
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2272
    4. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      21
      1751
    5. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1705
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      11
      1650
    7. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1558
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      22
      1468
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1391
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      38
      1374
    Aihe