On käsittämätöntä, miten jotkut psykiatrit ja eräät huostaanottoihin innostuneet ihmiset haluavat estää lapsilta oikeuden päästä heitä auttavaan hoitoon ja kuntoutukseen. Koska hyvistä perheistä tehdään niin paljon hoidollisia huostaanottoja, niin haluan nostaa tämän vielä omaksi ketjukseen, niin tärkeä aihe tämä on. Kerron tässä oman lapseni edistymisestä, miten paljon neurologinen kuntoutus on häntä auttanut, sekä tietysti myös se, että aikaa huostaanoton kauhuista toipumiseen on ollut jo neljä vuotta. Aluksi vääriä väittämiä täynnä oleva katkelma erään henkilön kirjoituksesta, joka tuntuu olevan niin tyypillistä niiden keskuudessa, jotka lapsilta kieltävät oikeuden hoitoon:
"Monet näkevät lapsellaan mieluusti jonkin neurologisen syndrooman ja nykyään näitä isketäänkin ihan liukuhihnalta aivan terveidenkin lasten otsaan. Syndroomat antavat syyn kuvitella, että kaikki lapsen ongelmat johtuvat jostain ulkoisesta tekijästä. Neurologisiin ongelmiin tykästyneiden vanhempien olisi hyvä muistaa, ettei niiden syistä olla nykyään läheskään yksimielisiä. Vallitsevan käsityksen mukaan ne eivät synny pelkästään perintötekijöiden tai sikiöaikaan /synnytykseen liittyvien tekijöiden pohjalta, vaan mukana on aina vuorovaikutuksen ongelmia lasten ja vanhempien välillä, pahimmillaan julmaa henkistä laiminlyöntiä."
KUKA vanhempi näkee lapsellaan MIELELLÄÄN jonkin sairauden tai oireyhtymän?
MISSÄ isketään liukuhihnalta TERVEILLE lapsille diagnooseja, kun ei tutkimuksiinkaan meinaa päästä ei sitten millään, vaikka vanhemmat perustellusti sitä pyytävät? Diagnoositutkimuksiin on Suomessa käsittämättömän vaikea päästä, ellei ymmärrä heti mennä yksityiselle puolelle.
Neurologinen oireyhtymä ei nimenomaan johdu ulkoisesta tekijästä, vaan sisäisistä, kirjoitus on niin uskomatonta soopaa, että ei millään mitään väliä.
Tutkimuksissa - jopa Suomessa saaduissa - ollaan hyvinkin yksimielisiä nimenomaan perinnöllisestä alkuperästä. Ainoat soraäänet tulevat yhdestä ainoasta suunnasta. Siksi on törkeää, miten meillä psykoanalyyttisen koulukunnan psykiatrien annetaan puoskaroida näitä lapsia väärillä hoidoillaan, jotka EIVÄT AUTA LAPSIA MITENKÄÄN. Siitä oma lapseni on loistava esimerkki, apua saatiin vasta kun pääsin psykiatreista eroon ja sitä myötä lapselle oikeaa hoitoa ja apua. Viimeksi tänään koulupsykologin kanssa suorastaan hurrasimme tämän hetkistä tilannetta, kun vertasimme tätä siihen, miten hirveän huonossa kunnossa lapsi kotiutui hoidollisesta huostaanotosta psykiatrisine "hoitoineen".
Viimeinen lause on myös kuin viime tai sitä edellisen vuosituhannen käsityksistä. Jos en näkisi, en uskoisi, että joku kirjoittaa tuollaista soopaa vielä tänä päivänä. Vuorovaikutuksen ongelmat ovat keskeisin ongelma yleensä Aspergerin oireyhtymässä, mutta vanhempien ja lapsen välillä niitä on yleensä kaikkein vähiten, koska vanhemmat oppivat ajan myötä kantapään kautta, jos ei muuten, ymmärtämään lastaan.
Onko tuollaisten valheiden lietsontaa esim. sijaishuollon taholta nykyisin vielä yleisesti? Jos on, niin ei ihme, että Autismi-lehti kirjoitti vähän aikaa sitten, että tietoa on vieläkin uskomattoman vähän neuvoloissa, terveysasemilla, päivähoidossa, että näitä oireyhtymiä voitaisiin tunnistaa. Tunnistamisen vaikeus on varmaan siinä, että esim. AS-oireyhtymää on hyvin eri tasoista ja se harvoin esiintyy ilman jotain tarkentavaa merkintää diagnoosissa. Maininta voi olla esim. adhd-piirtein tai lievästi autistisin piirtein ja sellainen lapsi voi ulkoisesti käyttäytyä hyvin eritavalla kuin lapsi, jonka dg on pelkkä Asperger.
"Monet näkevät lapsellaan mieluusti jonkin neurologisen syndrooman ja nykyään näitä isketäänkin ihan liukuhihnalta aivan terveidenkin lasten otsaan. Syndroomat antavat syyn kuvitella, että kaikki lapsen ongelmat johtuvat jostain ulkoisesta tekijästä. Neurologisiin ongelmiin tykästyneiden vanhempien olisi hyvä muistaa, ettei niiden syistä olla nykyään läheskään yksimielisiä. Vallitsevan käsityksen mukaan ne eivät synny pelkästään perintötekijöiden tai sikiöaikaan /synnytykseen liittyvien tekijöiden pohjalta, vaan mukana on aina vuorovaikutuksen ongelmia lasten ja vanhempien välillä, pahimmillaan julmaa henkistä laiminlyöntiä."
KUKA vanhempi näkee lapsellaan MIELELLÄÄN jonkin sairauden tai oireyhtymän?
MISSÄ isketään liukuhihnalta TERVEILLE lapsille diagnooseja, kun ei tutkimuksiinkaan meinaa päästä ei sitten millään, vaikka vanhemmat perustellusti sitä pyytävät? Diagnoositutkimuksiin on Suomessa käsittämättömän vaikea päästä, ellei ymmärrä heti mennä yksityiselle puolelle.
Neurologinen oireyhtymä ei nimenomaan johdu ulkoisesta tekijästä, vaan sisäisistä, kirjoitus on niin uskomatonta soopaa, että ei millään mitään väliä.
Tutkimuksissa - jopa Suomessa saaduissa - ollaan hyvinkin yksimielisiä nimenomaan perinnöllisestä alkuperästä. Ainoat soraäänet tulevat yhdestä ainoasta suunnasta. Siksi on törkeää, miten meillä psykoanalyyttisen koulukunnan psykiatrien annetaan puoskaroida näitä lapsia väärillä hoidoillaan, jotka EIVÄT AUTA LAPSIA MITENKÄÄN. Siitä oma lapseni on loistava esimerkki, apua saatiin vasta kun pääsin psykiatreista eroon ja sitä myötä lapselle oikeaa hoitoa ja apua. Viimeksi tänään koulupsykologin kanssa suorastaan hurrasimme tämän hetkistä tilannetta, kun vertasimme tätä siihen, miten hirveän huonossa kunnossa lapsi kotiutui hoidollisesta huostaanotosta psykiatrisine "hoitoineen".
Viimeinen lause on myös kuin viime tai sitä edellisen vuosituhannen käsityksistä. Jos en näkisi, en uskoisi, että joku kirjoittaa tuollaista soopaa vielä tänä päivänä. Vuorovaikutuksen ongelmat ovat keskeisin ongelma yleensä Aspergerin oireyhtymässä, mutta vanhempien ja lapsen välillä niitä on yleensä kaikkein vähiten, koska vanhemmat oppivat ajan myötä kantapään kautta, jos ei muuten, ymmärtämään lastaan.
Onko tuollaisten valheiden lietsontaa esim. sijaishuollon taholta nykyisin vielä yleisesti? Jos on, niin ei ihme, että Autismi-lehti kirjoitti vähän aikaa sitten, että tietoa on vieläkin uskomattoman vähän neuvoloissa, terveysasemilla, päivähoidossa, että näitä oireyhtymiä voitaisiin tunnistaa. Tunnistamisen vaikeus on varmaan siinä, että esim. AS-oireyhtymää on hyvin eri tasoista ja se harvoin esiintyy ilman jotain tarkentavaa merkintää diagnoosissa. Maininta voi olla esim. adhd-piirtein tai lievästi autistisin piirtein ja sellainen lapsi voi ulkoisesti käyttäytyä hyvin eritavalla kuin lapsi, jonka dg on pelkkä Asperger.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lapsi on nyt kolmatta vuotta neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa ja edistyminen on välillä niin nopeaa, että en tahdo itsekään pysyä mukana. Saati sitten opettaja tai koulupsykologi, joiden huomioitavana on paljon muitakin lapsia. On ihana saada välillä koulustakin soittoja, joissa lapsen edistystä hämmästellään. Nyt yleinen ihmettelyn aihe on se, että "tämähän on aivan eri lapsi kuin silloin aikanaan". Niin on. Verrataan siis psykiatrisesta "hoidosta" ja huostaanotosta kotiutumisaikaan, vaikka pahinta vaihetta ei koulussa nähtykään, sen jouduimme sinnittelemään lapsen kanssa kotona ilman mitään hoitosuhdetta, siitä pitivät juuri psykoanalyyttisen koulukunnan psykiatrit tiukasti huolen.
Huostaanoton jälkeen lapsi ei ollut vielä 3 kk kotona oltuaan koulukuntoinen ja nyt hän on jo osittain tavallisen luokan opetuksessa. Sen verran kuntapoliitikkojen väärät säästöt iskivät talvella kapuloita rattaisiin, että luokassa ei voitu antaa opetusta ollenkaan pahimmassa vaiheessa. Ja opettajan virkojen vähyyden takia ei koulu voi kiriä kiinni kaikkea antamatta jäänyttä opetusta. Siksi opetan lasta kotona tavallisten koulupäivien lisäksi ja hän suorittaa kokeet koulussa. Seuraavien viikkojen aikana on toistakymmentä koetta ja kun ne on läpäisty, lapsi siirtyy kokonaan yleisopetuksen puolelle.
Arvatkaa vain, onko lapsi itse motivoitunut kirimään kiinni yleisopetustason, koska kuntien laittomat säästöt erityisopetuksen suhteen ovat niin törkeitä, että ei erityisopetuksen luokassa ainakaan Helsingissä kannata olla ollenkaan. Alkuun siellä oli tilanne parempi ja lapsi hyötyi pienryhmäopetuksesta, mutta se oli silloin, tilanne muuttuu näköjään koko ajan hullummaksi ja lapsi sanoi itse tänään, että: "Pystyn tsemppaan täysillä nää viikot, että ei tarvitse mennä enää sinne hullujen keskelle."
On sääli nimittää tuolla tavalla ketään lapsia, jotka mahdollisesti ovat juuri väärän psykiatrisen hoidon uhreja. Mutta se on valitettava tosiasia, jota tuollaiset huostahullut eivät ota kirjoituksissaan huomioon ollenkaan. Lapsi on jo neljässä aineessa yleisopetuksessa ja hän hämmästeli heti sitä, että iso luokka on rauhallisempi kuin pienryhmä, vaikka tilanteen piti olla toisin päin. Kaikki kunnia tästä helsinkiläisille kunnallispoliitikoille. Mutta meillä on ollut sitkeyttä taistella ja se on kieltämättä kannattanut.
Ymmärrän täysin niitä vanhempia, joilla on huonoja kokemuksia erityisopetuksesta siksi, että laittomat säästöt ovat laskeneet sen tasoa niin, että tosiaan opetusta ei voi antaa häiriköinnin takia aina ollenkaan. Soppaa sekoittavat julkisessa kirjoittelussa vielä ne, jotka eivät tunnu tietävän edes sitä, millaiseksi avuksi erityisopetus on perusopetuslain mukaan lapsille tarkoitettu. Erit.opetussiirto tehdän yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa ja sen tarkoitus on todella tukea lasta, eikä rangaista häntä, kuten jotkut näyttävät asian ymmärtävän. Mutta nykyoloissa se ei todella vastaa tarkoitustaan. Lisäksi näytetään olevan tietämättömiä siitä, että erit.opetusta saa suuri osa niistäkin oppilaista, jotka eivät varsinaisesti pienryhmässä opiskelekaan.
Terveydenhuollon puolella väärää hoitoa saaneet (pelkkää psykiatrista) tai ilman hoitoa jääneet lapset ovat aivan varmasti suurimpana ryhmänä erityisluokissa ja vasta kaukana sen jälkeen tulevat ne, joiden ongelmien alkuperä on esim. liiallisesti päihteitä käyttävissä vanhemmissa. Huostahulluille tämä ei ole kivaa luettavaa, joten sori vain, jos ärsytän kirjoituksillani. On vain niin suuria ilon aiheita ollut lapsen suhteen viime aikoina, että pakko saada kertoa niistä myös tällä palstalla.
Lapsi itse pitää isoon luokkaan siirtymistä tärkeänä jo tämän kevään aikana, koska syksyllä on edessä uusi koulu ja yläaste, jonka hän tulee aloittamaan tavallisessa luokassa joka tapauksessa. Oli kuulema kiva tehdä tänäänkin tavallaan tuplaläksyt, tuli kiva olo hyvin hoidetuista tehtävistä. Lapsella on ollut viime kuukausina myös uusi ystävä, mikä ei ole itsestään selvyys ainakaan ilman kuntoutusta jääneelle AS-lapselle, mutta tässä se oikean avun saamisen vaikutus nähdäänkin! Kavereita on myös isosta luokasta jo useita ja lapsi itse kuvaa, miten kiva on tuntea kuuluvansa porukkaan. Hän on yksi joukosta, jonka siirtymistä isoon luokkaan tuntuvat tulevat luokkakaverit odottavan innolla. Aivan uskomaton muutos verrattuna aikaan ennen kuntoutusta!
Tätäkö eivät huostahullut näille lapsille sallisi? En tajua, en kerta kaikkiaan pysty tajuamaan noita lapsi-vihamielisiä asenteita.
Ainakin Asperger-lapsiin näyttää kohdistuvan monia vääriä ennakkoluuloja. Heitä pidetään vammaisina, tyhminä, oppimiskyvyttöminä jne. Kuitenkin kyse on usein jopa keskivertoa älykkäämmistä lapsista, joilla on monesti erityislahjakkuuttakin jollain alueella. Tyypillinen pieni AS-lapsi on kieltämättä hyvin haastava kasvatettava, kuten nykyisin on muotia asia ilmaista. Näin todella on, sen voin taata ja alleviivata. Kuitenkin lapsen oirekuva helpottaa kovastikin iän myötä jo pelkästään siksi, että aistit karaistuvat sietämään ulkoisia ärsykkeitä enemmän kuin pienenä. Lisäksi oikealla kuntoutuksella on ratkaiseva merkitys edistymisessä, sen olen myös nähnyt omin silmin.
Joillain AS-lapsilla voi olla enemmän ongelmia tavallisessa luokassa oppimisen suhteen, mutta hän oppii joka tapauksessa, kunhan hänen erityisvaikeutensa huomioidaan. Siihen suomalaisen erityisopetuksen pitäisi pystyä suositusten tasolla, mutta edes hyvin koulutettu ja alalle sopiva erityisopettajakaan ei voi nykykoulussa hyödyntää taitojaan, koska niin monilta lapsilta estetään oikean avun saanti, luokkia ei ole riittävästi ja ne täytetään häiriköiksi leimatuilla oppilailla.
Pian huostaanotosta kotiutumisen jälkeen lapsen oppimisdiagnostisissa testeissä oli jos sun jotakin häikkää, tuloksen oikeellisuutta kyllä epäiltiin jo silloin lapsen huonokuntoisuuden takia. Testi uusittiin vuosi sitten, eikä siinä näkynyt varsinaisia oppimisongelmia enää ollenkaan. Kyllähän jokainen ymmärtää, että huono psyykkinen vointi laskee oppimiskykyä aivan varmasti. Eikä lapsi ole ikinä ollut niin huonossa kunnossa kuin huostaanotosta kotiutuessaan.
AS-lapsille on pelkkä vanhemmista erottaminen suurempi järkytys - jos mahdollista - kuin muille lapsille, koska hän tunnetasolla irtoaa vanhemmistaan myöhemmin kuin muut lapset. Ja kuten edellä sanoin, vanhemmat yleensä kasvavat ymmärtämään lastaan ja samalla ymmärtävät myös sen, että ihan tavalliset kasvatusmenetelmät eivät sovi tämän lapsen kohdalla kuten yleensä. Siksi on niin järkyttävää, että sijaishuollossa lapsen oirekuvan katsotaan olevan tulosta rajattomasta kasvatuksesta, tietysti ilman muuta myös varhaisen vuorovaikutuksen häiriöstä ja muista mahdollisista laiminlyönneistä. Omahoitaja suhtautui lapseen sen mukaisesti laitoksessa, joka johti lapsen pahoinpitelyihin ja kaikkiin muihin järkytyksiin lapsen kannalta.
Oli kamalaa nähdä kotona, mihin kuntoon lapsi tällä psykiatrisella "hoidolla ja kasvatuksella" saatiin. Hän pelkäsi hysteerisesti vielä kotonakin, että hänet haetaan väkisin laitokseen, ei uskaltanut nukkua ja jos nukahti heräsi omiin huutoihinsa painajaisunista, jotka kaikki liittyivät lastenkodin psykiatriseen osastoon tavalla tai toisella. Lapsi oli niin sekaisin, että hän ei pystynyt olemaan hetkeäkään hiljaa tai paikallaan, vaan hänellä oli pakkoliikkeitä ja tahattomia ääniä, kiljahduksia, joita hän ei pystynyt pidättelemään. Sellaista ei ollut ollut ikinä ennen huostaanottoa. Siksi jäimme kotiutumisen jälkeen ilman mitään apua, koska lastenkotilähetteen kirjoittaneet psykiatrit kostivat lapselle kesken jääneen "hoidon" lastenkodissa. Tuon kosto-sanan kuulimme muilta lääkäreiltä myöhemmin, jotka kertoivat sen olevan tavallinen toimi silloin, kun suunniteltu kaksi vuotinen psykiatrinen hoito lopetetaan kesken. Emmekä kuulema olleet läheskään ensimmäinen perhe, jonka AS-epäilty lapsi pääsi oikeaan hoitoon vasta psykiatrien järjestämän traumaattisen puoskaroinnin jälkeen.
En jaksa noista painajaisajoista kirjoittaa enempää, ne ovat nyt onneksi jo kauan sitten elettyä elämää, toivottavasti. Sanon tuolla varauksella, koska eihän ikinä voi tietää, mitä lapsen sisimpään niistä kauhukokemuksista on jäänyt. Kuntoutukseen liittyvä terapia on kuitenkin niin tehokasta, että voi lohduttautua lapsen saavan parhaan avun myös niiden asioiden käsittelyyn, kuin se yleensä on mahdollista.
Vuosi sitten olin vielä itsekin sitä mieltä, että lapsi saattaisi hyötyä vielä tämän talven pienryhmässä olosta, mutta jos olisimme voineet ennakoida talven tapahtumia, olisimme ehkä kiirehtineet yleisopetukseen siirtoa jo viime keväänä. Vaikka siis varinaisia oppimisongelmia ei enää testeissä ollut, korkeintaan jotain lievää hahmotusongelmaa, jonka ajateltiin vaikeuttavan alkuun pääsyä tietyn tyyppisten tehtävien osalta, niin sillä perustelimme vielä erit.opetuspäätöstä. Turha jossitella jälkeen päin, vaikka paljolta lapsi olisi toisaalta säästynyt, jos olisi ollut tavallisessa luokassa jo tämän talven.
Meillä on siis moninkertainen kokemus siitä, mitä peruspalvelujen romuttaminen on lapsille aiheuttanut. Vaikutukset ovat tuhoisia nimenomaan neurologisten oireyhtymien lasten kohdalla niin terveydenhoidossa kuin perusopetuksessakin. Jos oma lapseni näyttääkin tästä kaikesta suht ehjänä selvinneen, samaa ei voi sanoa monen muun kohdalla. En voi edes kuvitella, miten lapsen terveys olisi tuhottu, jos hän olisi joutunut olemaan psykiatrisessa hoidossa koko suunnitellun kauden. Niin lapset yleensä joutuvat, koska sossuilla ei ole yksinkertaisesti rohkeutta vastustaa erikoislääkäreiden ja laitoksen mielipiteitä, että purkaisivat huostaanoton.
lapsi ei ollut psykiatrinen potilas, vaikka häntä sellaisena pakkohoidettiinkin.
Mutta se, mikä minua eniten ihmetyttää, että miksi päättäjät eivät ole kiinnittäneet hoidollisten huostaanottojen yhteydessä esiin tulleeseen psykiatrisen lasten surkeaan hoitotilanteeseen? Olen kyllä nähnyt joidenkin kansanedustajienkin sanovan, että lastensuojelulla ei pitäisi olla mitään tekemistä lasten terveydenhoidon kanssa, muuta kuin niissä tilanteissa, joissa vanhemmat eivät todistetusti pysty siitä vastaamaan. Silloinhan on tehtävä huostaanotto, että lapsi saisi tarvitsemaansa hoitoa.
Mutta kun se tärkeä viesti on, joka näissä hoidollisissa huostaanotoissa on tullut ilmi, että psykiatrista hoitoa tarvitseva lapsi voi jäädä täysin ilman hoitoa laitoksessa. Miten ihmeessä Päivi Lipposen kirjallinen kysymys sivuutettiin vaikenemalla asia kuoliaaksi? Tämän ketjun kirjoittaja taisteli lapsensa kotiin tuosta kamalasta paikasta ja sai hänet sen jälkeen lapselle sopivaan hoitoon, mutta entä ne lapset, jotka ovat oikeasti hunoista kotioloista ja heidän vanhempansa eivät jaksa valvoa lapsen etuja? Miksi tällaisiin näin tärkeisiin asioihin ei päättäjien taholta kiinnitetä huomiota?
hoidolliset huostat ovat hirveän hyvä esimerkki koko siitä asenteesta, miten lapsiin suhtaudutaan huostaanottojen varjolla:
-rikotaan törkeästi lakia huostaanoton teossa
-lapsella on oikeus erikoissairaanhoitoon siinä kuin aikuisellakin
-todellisuudessa lapsi jää täysin ilman mitään ko. hoitoa
-psykiatrit auttavat peittelemään laitosten väärinkäytöksiä ja lasten kaltoinkohtelua
-niihin kytkeytyvät myös laittomat säästöt erityisopetuksen osalta
-niissä paljastuu suuri määrä väärinkäytöksiä sekä lasten neurologisen että psykiatrisen hoidon osalta
Kaikki väärinkäytökset ja lakien rikkomukset kohdistuvat lapsiin, eikä asioihin puututa. MIKSI?
Toimittajilta kuultua on sekin, että hoidolliset huostaanotot ovat liian arka aihe julkisuuteen otettavaksi. Koko maailmalle voisi huuta miksi-kysymystä. Millä ihmeen oikeudella lapset alistetaan tällaisten väärinkäytösten kohteeksi?
Kirjoittelin tuolla lehti keskustelussa näistä hoidollisista laittomista huostaanotoista niin ihme oli että se ensin julkaistiin mutta sitten jo seuraavana päivänä kirjoitukseni olikin poistettu! En tiedä olisiko kenties sossun vaatimuksen kautta poistaneet sen mutta nyt ainakin luulisi heidän jotka ehtivät sen lukea niin herämään todellisuuteen että miksi se poistettiin. miksi aiheesta ei enempää kirjoiteta?
Siksi juuri suuriman osan kansalaisilla on vain se yksi ja sama käsitys että suurin huostaanoton syitä olisi alkoholi,väkivalta, mielenterveys ongelmat tai muuten jokin vanhemmuuden puute sen tarkempaa ei ole selitettynä. mutta eihän nuo ole niitä suurimpia huostaanoton syitä kun on katsonut ja seuranut noita lukuja % määrissä joita niin mainostetaan niin ovat aika vähäisiä. Sitten se että jos tutkimukset tehdään huostaanotto päätöksien tai asiakassuunnitelmien/huolo suunnitelmien mukaan niin eihän sieltä tule se todellinen fakta koska kaikkihan on sosiaaliviranomaisten omia kirjaamia asioita. Ei vanhempien kirjauksia noteerata missään.
Olen sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten veronmaksajien pitäisi vaatia lastensuojelun salaisia rahavirtoja jokaisen tarkasteluun. Hoidollisissa huostaanotoissa kunnan pontimena on raha, mutta lasten kohdalla on kyse heidän perustuslaillisesta oikeudestaan saada hoitoa, heidän ihmisoikeuksistaan ja oikeusturvasta. Jos tämä kansa on höynäytettävissä uskomaan, että kaikki huostaanotot on muka päihdeperheistä tehtyjä, niin siinä tapauksessa olen erittäin pettynyt suomalaisten arvostelukykyyn suht koulutettuina kansalaisina vielä kaiken lisäksi. Tähän kaikkeenko ei tosiaan saada mitään oikeutta tässä maassa?
Ei erityissairaanhoitokaan halpaa ole, mutta voiko hirvittävän kallis laitoshoito laittomine huostaanottoineen olla muka edullisempaa kunnalle? Entä inhimillisyys ja lasten oikeusturva, kuten jo edellä sanoin? Jos asia paljastuisi niin päin, että kunnat ovat maksaneet laittomista huostaanotoista vielä enemmän kuin sairaalahoito olisi kustantanut, niin silloin tilanne on jo niin uskomattoman järjetön, että minun puolestani sen sallineet poliitikot saisivat painua suoraan valtakunnan oikeuteen riviin odottamaan tuomioitaan.
Toisaalta kunnan kannalta laitoshoitoa halventaa se, että laiton huostaanotto antaa kunnalle oikeuden periä vanhemmilta olemattomastakin hoidosta heidän maksukykynsä mukaan, kun taas sairaalahoidosta vanhemmat maksavat vain alle 100 euroa vuodessa. Lisäksi perheeltä peritään huostakustannuksiin lapsilisä ja esim. elatusmaksut ja asumistuki, jos perhe sellaisia sattuu saamaan. Jos em. etuuksien laskee jokaisen olevan pyöreästi 100 e/kk, se tekee yhteensä 300 e. Jos vanhempien palkasta peritään vielä molemmilta 300 e/kk, on vanhempien osuus 500 euroa/kk, siis miinus elatusmaksu, jos kyse on pariskunnasta. Se on uskomaton oikeusmurha perheelle, jonka lapsella olisi oikeus saada hoitoa ilman huostaanottoa ja laitossijoitustakin.
Eikä unohtaa sovi tietysti niitä verotuloja, joita suuret laitokset tuovat sille kunnalle, jonka alueella sijaitsevat. Ja entä kunnan saama valtiontuki jokaisesta huostaanotetusta lapsesta.
"Lisäksi perheeltä peritään huostakustannuksiin lapsilisä ja esim. elatusmaksut ja asumistuki, jos perhe sellaisia sattuu saamaan. "
Ei tietysti sairaalahoidon lisäksi, se on aina vain alle satasen vuodessa. Mutta huostaanotto mahdollistaa nuo muut perinnät.
Lastensuojelun työntekijöillä on rajaton mielivallan mahdollisuus mutta asiakkaalla vain velvollisuus olla vaiti kokemastaan kaltoinkohtelusta.
väärin, jos hoidollisten huostaanottojen yksi todellinen peruste on se, että asiakkaat eriarvoistetaan siten, että jotkut perheet laitetaan maksamaan niistä palveluista, jotka joillekin ovat - ja lakien mukaan tulisi olla - muille ilmaisia.
Siis lähtökohta on se, että lapsen sairaalahoidosta vanhemmat maksavat alle 100 e/vuosi, mutta kun tehdään laiton huostaanotto, saadaan sen varjolla vanhemmilta rahastettua satoja euroja kuukaudessa.
Ja lisäksi suurin ryhmä laittomien huostaanottojen kohteena olevista lapsista on neuron oireyhtymien tai sillä epäilyllä olevia lapsia. Laitoslähetteitä kirjoittavat psykiatrit, jotka rikkovat terveydenhoitolakia siinä, että lasta ei lasketa laajaan neurologian puolen arvioon. Näin lapsi alistetaan väärään psykiatriseen hoitoon ja laittomaan huostaanottoon, jonka vanhemmat joutuvat korvaamaan kukin maksukykynsä mukaisesti.
Yksi tarkastelun arvoinen näkökulma on myös, paljonko väärä psykiatrinen lumehoito laitoksessa maksaa verrattuna Kelan kustantamaan lasta auttavaan kuntoutukseen, jossa lapsi käy kotoa käsin, ilman huostaanottoa.
Tietoja huostaanottojen todellisista rahavirroista kunnan ja siis veronmaksajien kannalta todella tarvittaisiin. Kun kerran pelkkä tieto laittomista huostaanotoista ei saa edes hallitusta reagoimaan, niin olisihan tämä asia voitava selittää kansalaisille edes todellisen kunnan taloustilanteen kannalta katsottuna.
mieleen kun huostahullut haukkuvat täälläkin yleistäen ihmisiä "teikäläisillä sossun loisilla", että ymmärtävätkö he tällaiset tietojen merkityksen, että jotkut TEIKÄLÄISIKSI nimetyistä maksavat enemmän lastensa palveluista kuin nimittelijät omistaan tai omien lastensa palveluista.
Eikö kansalaisilla olekaan tasa-arvoa näissä asioissa?
Edes lapsilla ei ole sitä!
Kyllä perustuslaki sanoo ihan selvään, että terveydenhoitoon on oikeus tämän maan kansalaisilla.
Miksi osa lapsista jätetään tämän ulkopuolelle?
kysymys; siihen varmaan voi vastata huostahulluuden arkkitehdit.
"Sijoitettujen lasten keskuudessa kouluongelmat ovat tavallisia (esim. Haapasalo
& Repo, 1998), mutta näistä lapsista suurin osa oli tavallisella luokalla. Tämä
voi kertoa siitä, että lapset eivät tarvinneet erityistä tukea koulunkäynnissä, mutta
todennäköisemmin siitä, että paikkoja erityisluokilla ja erityistä apua koulunkäyntiin
ei ollut mahdollista saada. Lapsella voi olla vaikeuksia oppimisessa,
keskittymisessä, tarkkaavaisuudessa, käyttäytymisessä tai kavereiden kanssa.
Huonolla tuurilla lapsi tipahtaa oravanpyörään, jossa opettaja näkee hänet ongelmallisena,
sijaisvanhemmat kuulevat lapsesta negatiivista palautetta ja lopulta
lapsi itsekin alkaa pitää itseään ongelmallisena. Lapsi, joka koulussa saa toistuvasti
epäonnistumisen kokemuksia ja huonoa palautetta alkaa helposti käyttäytyä näiden odotusten mukaisesti ja on vaarassa syrjäytyä akateemisesti ja sosiaalisesti.
Hyvän opettajan avulla koulu voi aukaista vaativallekin lapselle uuden
mahdollisuuden, tuottaa oppimisen iloa ja vahvistaa lapsen itsetuntoa sekä itsenäistymistä.
http://www.perhehoitoliitto.fi/ajankohtaista/sijoitusten_purkautuminen_screen.pdf "
Perhehoitoliitto on asialla tietysti sitä silmällä pitäen, että asiat korjattaisiin VAIN SIJOITETTUJEN LASTEN OSALTA. Minun motiivina sen sijaan on auttaa kaikkia lapsia näissä asioissa, jolloin myös turhat huostaanotot saataisiin vähenemään. Huostaanotto on turha ja laiton silloin, kun lakisääteisillä palveluilla sen teko olisi ollut estettävissä.