Ne eläimet...

Annoin koiran pois allergian vuoksi ja kissa kuoli vanhuuttaan. Rahaa on säästynyt, kun ei tarvi ruokaa, rokotuksia eikä muutakaan välttämätöntä.
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Teit järkevän päätöksen, toivottavasti koirasi sai hyvän kodin.

Usein kotieläimiä hankitaan löyhin ajattelemattomin perustein, hetken mielijohteesta.
Miltei aina jää huomioon ottamatta eläimen tarpeet ja pärjääkö se yksin kotona,
kun isäntäväki on toissä poissa, taitamattoman hallinnassa koulutuskin on puutteellista
ja ne eläinlääkärillä käynnit, sun muut on hintavia juttuja, ne varat on jostain muusta sitten pois,
kuitenkin ne on pakko hoitaa.

Muutamaa juttua olen seurannut, kuinka kultaisen noutajan pentu voi olla söpö.
Joskus koirasta kasvaa vasikan kokoinen ja suusta valuu limavana, omistaja alkaa elikkoa vihata ja se saatanan loputon karvanlähtö ja ulkoilutus. Tuosta on hauskuus kaukana.
Voi kun pennunostajalle löytyisi viisautta, kun koiran ikä on 10 - 15 vuotta.

Erääseen tuttavaperheeseen hankittiin lasten vaatimuksesta kilpikonna, joka päätyi leikkikaluksi.
Voi helvetti.... lapset yritti huluttaa sen kylpyammeessa.
Nyt konna on hyvissä käsissä 85 vuotiaan mummon hoivissa ja saa päivittäisen salaattiannoksensa ja hoidon.
Toivotaan, että mummo elää pitenpään, kuin konna, ettei elikkoa tarvitse palauttaa entisille hoitajilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiikeri 08 kirjoitti:

Annoin koiran pois allergian vuoksi ja kissa kuoli vanhuuttaan. Rahaa on säästynyt, kun ei tarvi ruokaa, rokotuksia eikä muutakaan välttämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu