Yksinäinen elämä

Olen niin pirun yksinäinen, istun illat kotona yksin, etsien netistä naista -tuloksetta. Tai jos joku löytyy niin se on niin kiireinen etten jaksa sitä. Juonkin yksinäisyyteeni. Olen fiksun näköinen mutten supliikki, joten en ravintolassakaan osaa ns. iskeä naisia kun mieleen tulee. Treffejä olen koittanut mutta samat naamat siellä istuu jotka eivät kelpuuta/tiedä mitä haluavat jne.
Tälläinen minä olen. Onkohan muita vastaavia? Ei auta ehdotella tekemistä minulle koska olisin jo alkanut harrastamaan jos olisi innostanut, kunhan kyselen onko muita paljonkin.
121289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

www.eurosinkut.net

Äänestä

Hei vaan!
Vastaan nyt viestiisi vaikken olekaan nainen,jota etsit.Olen naimisissa ja minullla on perhe.
Itse olen todella yksinäinen.Moni ajattelee etten voi olla kun on perhettäkin.Mutta niin se vain on.
Sairastuttuani muutama vuosi sitten alkoi ystäviä/tuttuja "putoilemaan" ympäriltä.Ja tilanne on nyt se että minulla on jäljellä vain kaksi ystävää jotka joskus vaivautuvat soittamaan.En ole koskaan ollut valittajatyyppiä,joten siitä ei ainakaan voi johtua miksi kaikki muut ovat kaikonneet ympäriltäni.En ole edes vakavasti sairas ,joten luulisin ettei sekään ole mikään kynnyskysymys.Olen sen verran rassukka että tein vuosi sitten testin.Koska minä olin aina se joka soitin kavereille ja kyselin kuulumisia,niin päätin etten soita enää ja odotan onko kukaan OIKEASTI kiinostunut mitä minulle kuuluu.Hiljaista on ollut.Todellakin.
Näistä kahdesta jäljelle jääneestä ystävästä toinen on ystävä jo 25 vuoden takaa,mutta ei voi olla yhteydesssä kuin vain kerran kuussa,sillä (onneksi) hän löysi elämänsä naisen ja kihlautui.Ja tämä nainen ei suvaitse mustasukkaisuuksissaan että ystäväni on minuun yhteydessä.Ei vaikka kuinka ollaan sanottu ettei meillä ole mitään vehkeilyä,eikä ole ikinä ollutkaan.Me ollaan aina oltu pelkästään kouluajoista lähtien kavereita.Mutta onneksi hän kuitenkin soittaa sitten salaa joskus minulle ja kyselee kuulumisiani.Kauhea tilanne sikäli että luonnollisesta ystävyydestä pitää tehdä niin vaikeaa.
toinen ystäväni on naispuolinen joka on käynyt läpi pahan masennuksen.Hän ei myöskään soittele kovin usein.Soittelu jää melkeinpä minun hommakseni.Olen iloinen että olen voinut häntä tukea ja auttaa vaikka omassa olemisessanikin on ihan tarpeeksi murhetta.Nyt hän voi jo ihan hyvin,mutta miksi niin harvoin kysyy kuinka minä voin?
Täytyy myöntää että minusta on tullut katkera.En sitä muille näytä,mutta mieheni tietää mitä ajattelen ja on hyvin pahoillaan asiasta.Kyllä tämä yksinäisyys välillä heijastuu parisuhteeseenkin mutta ollaan kuitenkin selvitty.
Mistä ihmeestä se voi johtua että minusta,joka olen ennen sairastumistani ollut kaikkien ex-ystävieni lempparikaveri,empaattinen ja ymmärtäväinen,eikä ulkokuorikaan ole ollut luotaantyöntävä,että kun minä tarvitsisin olkapäätä niin ei näy mailla eikä halmeilla ketään?En ole tehnyt kenellekään mitään pahaa,päin vastoin...Siksipä täällä itsekseni pähkäilen ja mietin että voiko minussa oikeasti olla jotain vikaa kun kukaan ei välitä??Mieheni yrittää tukea ja onkin sanonut ettei se voi olla minun vikani.Ollaan sentään tunnettu iät ja ajat ja hän tietää millainen ihminen olen ja olen aina ollut muita ihmisiä kohtaan.Jos minä olen ollut "leelianlepotuolina"niin monille tutuille/kavereille/ystäville,niin miksen minä saa siihen lepotuoliin käydä jos on murhetta ja sairautta?Vedettiinkö minusta kaikki psykologin taidot joskus irti ja sitten vaan unohdetaan?Ei kenelläkään voi olla niin kiire ettei vanhaa ystävää voisi tulla katsomaan...tai edes soittaisivat....edes joskus.....

Äänestä
  • Komppaan aloittajaa, deittipalstoilla haetaan jääkylmästi seuraavia ominaisuuksia miehestä:
    1. komeampi kuin mitä itse nainen on, 2. rikkaampi kuin mitä nainen on, 3. iloisempi, sosiaalisempi
    kuin mitä nainen on, 4. terveempi kuin mitä nainen on.

    Miehen täytyy olla sosiaalinen, mutta ei dokaaja, urheilullinen ja kivannäköinen, mutta pitäisi silti olla
    kiihottunut vähemmän kauniista naisista jne. Yritä siinä sitten saada suht kivannäköistä naista, kun ei kelpaa niille
    tavallisen näköinen.

    Maailma ja Suomi on muuttunut. Suomi on paljon itsekkäämpi ja materialistisempi maa kuin 20 vuotta sitten.
    Mikään ei tunnu enää riittävän. puoli miljoonaa euroa pitäisi olla omaisuus, tai sitten muuten
    mielenkiintoinen ja paljon erilaisia sijoituksia siellä sun täällä. Ja harrastuksia täytyy olla vaikka
    muille jakaa.

    Itse en edes halua naista, joka hakee vain itselleen itsekkäästi prinssiä.

    Äänestä

  • Sinulle ja tarjoan "lepotuolin", jossa saat pitää palloa niin pitkään kuin tarve on. Kyllä minä kuunnella jaksan ja ajatuksia vaihtaa, jos on jotain mistä puhua. Yhteystiedot ja lisää Galleriasta. Saa toki muutkin kirjoitella...

    Äänestä

  • Grooppa kirjoitti:

    Komppaan aloittajaa, deittipalstoilla haetaan jääkylmästi seuraavia ominaisuuksia miehestä:
    1. komeampi kuin mitä itse nainen on, 2. rikkaampi kuin mitä nainen on, 3. iloisempi, sosiaalisempi
    kuin mitä nainen on, 4. terveempi kuin mitä nainen on.

    Miehen täytyy olla sosiaalinen, mutta ei dokaaja, urheilullinen ja kivannäköinen, mutta pitäisi silti olla
    kiihottunut vähemmän kauniista naisista jne. Yritä siinä sitten saada suht kivannäköistä naista, kun ei kelpaa niille
    tavallisen näköinen.

    Maailma ja Suomi on muuttunut. Suomi on paljon itsekkäämpi ja materialistisempi maa kuin 20 vuotta sitten.
    Mikään ei tunnu enää riittävän. puoli miljoonaa euroa pitäisi olla omaisuus, tai sitten muuten
    mielenkiintoinen ja paljon erilaisia sijoituksia siellä sun täällä. Ja harrastuksia täytyy olla vaikka
    muille jakaa.

    Itse en edes halua naista, joka hakee vain itselleen itsekkäästi prinssiä.

    Minäkin olen yksin, mutta en yksinäinen kuten otsikossa mainitsin. En ymmärrä, että ihmiset
    tuntuvat kärsivän niin yksinäisyydestä. Kyllä minulla on ystäviä, tapaan heita satunnaisesti, en ole riippuvainen heistäkään, silti en ole omasta mielestäni epäsosiaalinen. Tiedän että minulla olisi helppo
    saada miestä itselleni, tälläkin hetkellä yksi mies haluaisi kovasti ruveta seurustelemaan kanssani, komea vielä kun mikäkin, toinen tuli kaupassa pyytämään kahville, mutta en ole valmis luopumaan vapaudestani. Minulla on omastatakaa omaisuutta vähintäänkin sen puoli miljoonaa, mutta en ymmärrä sitäkään miksi se vaikuttaisi ihmissuhteisiin, mun omiin se ei ainakaan vaikuta. Siihen se saattaa vaikuttaa, että mulla on riittävästi tekemistä, kun voin toteuttaa monia asioita, mihin en ehkä pystyisi ilman rahaa, rahaa ei tee onnelliseksi, mutta sen turvin voin nukkua yöni rauhassa. Parhaiten viihdyn kuitenkin kotona, hääräilen jotain ulkona puutarhassa tai sisällä, luen, lämmitän takassa lenkkeilen ja nautin vaan elämästä, en minäkään ymmärrä miksi pitäisi olla niin valtavasti harrastuksia. Jos jostain syystä vielä ottaisin miehen itselleni, niin se on kyllä totta että haluaisin suht. komean, mutta ei sen tarvitse olla mua paremman näköinen, riittää että on mun silmiin hauskan näköinen, tärkeämpi puoli on että mies on rehellinen, kiltti, omillaan toimeen tuleva, psyykkisesti tasapainossa, huumoritajuinen, tupakoimaton, lähes raitis (nautin tosin viinistä ruoan kanssa mutta en jaksa katsoa ryyppäämistä) eikä harrastuksia tarvi olla pilvin pimein. Yhteen en varmaan enää suostuisi muuttamaan, nautin liikaa vapaudestani.
    Minusta tuntuu, että täytyy olla sinut itsensä kanssa, pystyäkseen nauttimaan omasta seurasta. Ja vasta kun on sinut itsensä kanssa on myös vasta valmis antamaan jotain toiselle ihmiselle. Hyvää kevättä kaikille!

    Äänestä

  • Grooppa kirjoitti:

    Komppaan aloittajaa, deittipalstoilla haetaan jääkylmästi seuraavia ominaisuuksia miehestä:
    1. komeampi kuin mitä itse nainen on, 2. rikkaampi kuin mitä nainen on, 3. iloisempi, sosiaalisempi
    kuin mitä nainen on, 4. terveempi kuin mitä nainen on.

    Miehen täytyy olla sosiaalinen, mutta ei dokaaja, urheilullinen ja kivannäköinen, mutta pitäisi silti olla
    kiihottunut vähemmän kauniista naisista jne. Yritä siinä sitten saada suht kivannäköistä naista, kun ei kelpaa niille
    tavallisen näköinen.

    Maailma ja Suomi on muuttunut. Suomi on paljon itsekkäämpi ja materialistisempi maa kuin 20 vuotta sitten.
    Mikään ei tunnu enää riittävän. puoli miljoonaa euroa pitäisi olla omaisuus, tai sitten muuten
    mielenkiintoinen ja paljon erilaisia sijoituksia siellä sun täällä. Ja harrastuksia täytyy olla vaikka
    muille jakaa.

    Itse en edes halua naista, joka hakee vain itselleen itsekkäästi prinssiä.

    Kyllä sieltä ihan mukaviakin naisia löytyy. Totta kai sellaiset todella kauniit tai menestyneet naiset arvostavat tuollaisia ominaisuuksia. Itse katsonkin lähinnä sellaisia tavallisen näköisiä ja vähän epätäydellisiäkin naisia. Tai eihän meistä kukaan täydellinen ole. Itse ainakin mainitsen usein jo alussa että en ole täydellinen enkä etsikään täydellistä. Rehellisyyttä ainakin arvostetaan ja tiettyä itsevarmuutta vaikka ei komea ja rikas supliikkimies olisikaan. Itse olen tavallinen köyhä ja vähän ylipainoinenkin duunari, mutta kyllä sitä on monenlaisia naisia tavannut, kun on vain ollut rehellinen ja oma itsensä. Tietysti alussa täytyy yrittää niitä huonoja puolia pitää vähän piilossa, vaikka ei varsinaisesti salattavaa olisikaan. Kaikissa meissä on huonot puolemme ja virheemme. Huumori on taitaa olla melkein tärkein ominaisuus. Kun saa naisen hymyilemään tai nauramaan niin hyvin menee :)

    Äänestä

Sä tarvisit jonkun miespuolisen kaverin sinne baariin naisia etsimään. Ei haittaa vaikka hänkin kärsisi samasta ongelmasta.

Äänestä

Vaikka harrastuksia halua et, niin kannattaa silti käyttää myös yksinolo hyödyksi. Tapaat kyllä varmasti elämäsi jossain vaiheessa mukavan naisen, mutta onko juuri nyt sen aika..? Ehkä kiirehdit liikaa.

Mielestäni luomme itse kuvan kelpaamattomuudestamme. Useat ihmiset tietävät mitä haluavat, mutta eivät kerro esim. kiinnostusta toista kohtaan ennen tutustumista. En ainakaan itse kuulisi mielelläni hauskaa ulkonäköäni ainoaksi perusteeksi ajanviettoon yhdessä.

Äänestä

Olen melko älykäs, hyvännäköinen, urheilullinen, lihaksikas ja timmi, hellä ja rakastava ja asioista kiinnostunut 24-vuotias mies. On tullut pantua noin 70 eri typykkää kaikista eri asennoista ja seurusteltuakin moneen otteeseen, jopa yli vuoden :) Uskon tietäväni mistä puhun kun aiheena on naiset ja heidän geneettiseen koodiin sisäänrakennettu järjettömyys ja typeryys.

Kommentoija Grooppa on kyllä täysin oikeassa siinä mistä puhuu. Mietin noita samoja asioita päivittäin:

Tuntuu että naiset vaativat mieheltä ihan älyttömiä, eivätkä edes vaikuta miettivän miksi noihin vaatimuksiin tulisi miehen mukautua. Ensin pitää olla auto, sitten pitää olla isompi asunto, sitten pitää ostaa koira, sitten toinen auto, sitten kesämökki. Ja melkein kaiken pitäisi miehen maksaa eikä lista noihin lopu. Sitä mukaan kun noita vaatimuksia täyttää, tulee tilalle uusia ja akasta tulee koko ajan vain vittumaisempi.

Odotukset ovat kuin suoraan Carrie Bradshawn kynästä sinkkuelämää-sarjasta, dumpataan mies sukkanukan tai napanöyhdän takia, pitää olla komea, mutta ei liian kiiltokuvamainen, pitää olla lihaksikas, mutta ei bodari, pitää olla hoikka, mutta ei laiha, pitkä mutta ei liian pitkä, kiltti, mutta ei liian kiltti, kohtelias mutta samalla törkeä, kova mutta kuitenkin herkkä, rikas mutta ei pröystäilijä, huumorintajuinen mutta ei pelle, kuuntelija-tyyppiä mutta kuitenkin puhelias jne jne jne. Lista on loputon. Toivotonta.

Katson hyvin vähän televisiota sen mädännäisyyden ja läpinäkyvän manipuloivan luonteensa takia, mutta kerran satuin näkemään unelmien poikamies -sarjasta pitkän mainoksen. Ensin neljä naista lekottelivat aurinkorannalla, sitten he lentelivät helikopterilla, sitten olivat vuorikiipeilemässä, mutta koko kolmeminuuttisen pätkän aikana ei näytetty tätä poikamiestä ollenkaan. Taitaa olla vain sivuosassa narsistisen hedonismin ja hyväksikäyttävien huorien varjossa. Voi jeesus kristus! Siitä sitten roolimallia teinipissiksille.

Naiset on niin saatanan ärsyttäviä ja tyhmiä ja epäloogisia muutenkin, ettei niitten takia mitään ylimääräistä kannata tehdä. Loppujen lopuksi niistä on aina vain harmia. Suosittelen hankkimaan koiran, kavereita ja tekopillun. Niillä pärjää hyvin.

Äänestä
  • "Naiset on niin saatanan ärsyttäviä ja tyhmiä ja epäloogisia muutenkin..".

    Kröhöm arvon herra.


    Miksi sulla ei ole naista?

    Äänestä

ja täälä asustelen vanhempieni kans. Muuallekaan ei oikein kannata muuttaa, koska mun täytyis kai ruveta tuota lihakarjaa hoiteleen, kuhan vanhemmat jää eläkkeelle. Mutta perhana ko sitä yksin jaksaa...kaikkia saatanan kevättöitä ja perkeleen tukihakulappuja ja kaikki ristuksen konehuollot ja ihan vitun kaikki, täytyis yksin osata hoitaa.
No, naisten kans ennoo oikeestaa eläissäni jutellut yhtään mitään, ja luonteeltanikin olen aika vaisu ja sitten vielä huono isäsuhde on vammauttanut minut aika perusteellisesti. Joskus olen miettinytkin että isäviha säästää minut avioliitolta. Ja kun kuitenkin muistutan niinkin paljon isää kuin muistutan niin aika varma olen siitä, ettei mua kukaan nainen jaksaisi. Liekö mun isänikään mennyt naimisiin omasta tahostaan, vai oman isänsä mieliksikö....Isällänikin oli nimittäin suunnilleen yhtä huono suhde omaan isäänsä kuin minulla on omaani.
Ja vielä....pappani on15-vuotiaasta lähtien ollut isätön ja mummoni nelivuotiaasta äiditön...Pirummoista masennusta oli mummollani monesti...musitan sen...hän lieneekin kuollut paljolti masennukseen.

no pitääpä tässä katella miten sitä jaksais ja pärjäiskään....

Äänestä

haluaisin vain mukavan,tav,kaverin,ketä tapailla, mutta kun en saa luitani ulos.täytän joppuvuod.50,ja nyt pitäs jotain kehittää.mä ajattelin ottaa selvää eurosinkkujen seuraavista bileistä.tuu sakin sinne.t.emppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aivan yksin kirjoitti:

Olen niin pirun yksinäinen, istun illat kotona yksin, etsien netistä naista -tuloksetta. Tai jos joku löytyy niin se on niin kiireinen etten jaksa sitä. Juonkin yksinäisyyteeni. Olen fiksun näköinen mutten supliikki, joten en ravintolassakaan osaa ns. iskeä naisia kun mieleen tulee. Treffejä olen koittanut mutta samat naamat siellä istuu jotka eivät kelpuuta/tiedä mitä haluavat jne.
Tälläinen minä olen. Onkohan muita vastaavia? Ei auta ehdotella tekemistä minulle koska olisin jo alkanut harrastamaan jos olisi innostanut, kunhan kyselen onko muita paljonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu