Sekarotuinen 8v tyttö on alkanut maatessa ja nukkuessa rohisemaan tai kuorsaamaan. Onko normaalia vanhenemiseen liittyvää vaivaa näin nuorella vai mitä sairauksia voi asiaan liittyä? Lisäksi ... ulkona ollessa silmät ei vuoda nestettä, mutta vähän aikaa sisällä oltua ilmestyy viirut alle, eipä ole tällaistakaan aikaisemmin ollut. Koira syö normaalisti, saa liikuntaa ja on ihannepainoinen (23kg) kroppaansa nähden. On ollut sairastamaton piski tähän mennessä.
Lievää rauhoittumista on havaittavissa myös remmin päässä kuljetettaessa mutta vapaana metsässä silmät loistaa ja vauhtia piisaa. Eli omasta mielestä ei kuitenkaan mitään erityisen sairaalloiselta vaikuttavaa käyttäytymistä.
Onko vastaavia vaivoja ollut teillä? On rokotukset parin kuukauden sisään käsillä eli lekurille ollaan piakkoin menossa mutta kysynpä vaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Kannattaapi kääntyä ell puoleen. Rohina voi johtua nenäpunkeista. Kiusallisia otuksia, voi viedä hajuaistinkin. Helppo hoito, mutta kallis: Strong Hold -tabletit eläinlääk.
Vuotavat silmät voisivat olla oire siitepölyallergiasta (on myös koirilla).