Hei,
löytyisikö palstalaisista esim. eläkeläispariskuntaa, joka olisi kiinnostunut viettämään vuoden parasta vuodenaikaa, kevättä meidän talviasuttavalla merenrantatilalla? Meillä on vanha, ihastuttava torppa pihapiireineen Varsinais-Suomessa, noin 90 km Turusta pohjoiseen. Voisitte asua suurimman osan huhti-toukokuusta täällä. Asuminen ei maksaisi mitään, mutta vastapalvelukseksi tekisitte normaaleja kevään pihatöitä: haravointia, siistimistä, kasvimaan kunnostusta, kukkapenkkien hoitoa jne. Voin taata, että tämä on paratiisi - muutakin kuin työleiri! Mökillä on kaikki mukavuudet ja autotiekin on perille.
Merestä voi kalastaa isoja ahvenia, saunaa voi lämmittää vaikka joka päivä.
Luonnollisesti etsimme rehellistä pariskuntaa (tai vaikkapa yksinäistä ihmistä), joka nauttii maalla puuhalusta. Me emme mieheni kanssa työn vuoksi paljon ehdi keväällä mökillä olla, joten näin molemmat saisivat hyödyn! Asuminen olisi luonnollisesti maksutonta, mutta emme vastaavasti maksaisi työstä palkkaa.
Kesän olemme itse mökillä, mutta syksyllä systeemiä voisi jatkaa, jos se tuntuisi toimivalta.
Kiinnostuitko?
löytyisikö palstalaisista esim. eläkeläispariskuntaa, joka olisi kiinnostunut viettämään vuoden parasta vuodenaikaa, kevättä meidän talviasuttavalla merenrantatilalla? Meillä on vanha, ihastuttava torppa pihapiireineen Varsinais-Suomessa, noin 90 km Turusta pohjoiseen. Voisitte asua suurimman osan huhti-toukokuusta täällä. Asuminen ei maksaisi mitään, mutta vastapalvelukseksi tekisitte normaaleja kevään pihatöitä: haravointia, siistimistä, kasvimaan kunnostusta, kukkapenkkien hoitoa jne. Voin taata, että tämä on paratiisi - muutakin kuin työleiri! Mökillä on kaikki mukavuudet ja autotiekin on perille.
Merestä voi kalastaa isoja ahvenia, saunaa voi lämmittää vaikka joka päivä.
Luonnollisesti etsimme rehellistä pariskuntaa (tai vaikkapa yksinäistä ihmistä), joka nauttii maalla puuhalusta. Me emme mieheni kanssa työn vuoksi paljon ehdi keväällä mökillä olla, joten näin molemmat saisivat hyödyn! Asuminen olisi luonnollisesti maksutonta, mutta emme vastaavasti maksaisi työstä palkkaa.
Kesän olemme itse mökillä, mutta syksyllä systeemiä voisi jatkaa, jos se tuntuisi toimivalta.
Kiinnostuitko?
Vastaukset 86
Vanhimmat
Kiinnostaa kovasti, mutta asun vaan liian kaukana Turusta. Oletteko itse viikonloput mökillänne?
se on sitten jo lähempänä Poria, eli Satakunnassa. Varsinais-Suomi ei ylety noin korkealle.
Niin ja ei kiinnosta ilmanen piikominen, sillä em. työt on raskaita eläkeläiselle. Saati sitten asuminen vanhassa talonröttelössä, onko edes sähköjä,
Onhan noita firmoja, jotka tekee työt päivässä, kysäse niiltä.
Mökki on hyvin varusteltu, mm. astianpesukone, pyykkikone, vesijohto ja viemäri etc, täysi varustus. Ei suinkaan mökkiröttelö vaan kauniisti sisustettu, mm. sisustuslehtiin pyydetty!
Toki tiedän myös mökin sijainnin, joka on Varsinais-Suomessa!
Itsekin lähestymme eläkeikää, emmekä ole niin huonokuntoisia etteivätkö kevyet pihatyöt luonnistaisi. Ja tiedän, että on monia, jotka mielellään tekevät pihatöitä ihan kuntonsakin säilyttämisen vuoksi. Meillä ei todellakaan tarvitse tehdä mitään maansiirtotöitä.
Käytän kyllä palkallistakin apua, mm. siivooja käy säännöllisesti - myös mökillä.
Ajatus vaan on minusta niin ideaali - kauniista mökistä, luonnonrauhasta voisi nauttia joku fiksu pariskunta ja samalla tehdä sitä alkukevään työtä, mitä me emme tällä kertaa itse ehdi.
Anteeksi, että ärsytin sinua niin. Sinun tyyppiset toivottaavsti jättävätkin vastaamatta!
Missäpäin ihan eksatiksi huvilanne on?
on lähin kaupunki. En kerro täällä tarkkaa osoitetta, mutta jos olet todella kiinnostunut, voimme vaihtaa yhteystietoja.
sitä on olemassakaan. Provoilua.
Jos Turusta mennään meren rantaa 90 km:ä, niin tasan tarkkaan on Uusikaupunki jo jäänyt kauas taakse. Turusta on Raumalle noin 90 km:ä ja silloin ollankin jo Satakunnassa.
Vähän haiskahtaa koko juttu!
Turusta on Ukiin 70 km kaupungin keskustaan, siitä kun jatkaa 20 km mutkaista mökkitietä, niin ei olla vielä Satakunnassa.
Heh-heh!
Et taida tietää, että mutkainen tie on pitempi kuin suora.
ties tosimutkalle tai jopa solmuun.
On se kivaa kun nuoriso leikkii, hehheh.
Turku - Uusikaupunki 79 km joten tuo osuu n. 10 km Uudenkaupungin yläpuolelle. Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajahan on Uudenkaupungin yläpuolella, ainakin täällä vähän enemmän sisämään puolella.
Muutama kilometri Pyhärannasta alaspäin, eli Turkuun päin, joten opetteles kotimaan maantietoa vähän paremmin.
Pyhämaan perukoilta on Turkuun yli 90 km. Ja tämä ei ole satakuntaa.
Vai nuoriso hehheh.
Olemme pariskunta, 40 v. yhteistä taivalta takana. Mietitintämyssyssä omakotitalon myynti. Sijoitusasuntoa myydään parhaillaan. Haluaisimme yksinkertaista elämää, luonnon lähellä jatkossakin. Ajatuksena asua "lämpimässä" talvikuukaudet. Ei kummempaa kuin Espanja tai Kypros.
Pidämme puutarhatöistä. Meillä on talviasuttava merenrantakiinteistö.
Kyllä vain kiinnostuin. Olen juuri ajatellut, että olisi mukava olla kesämökin talonmiehenä.Olla sielläsilloin, kun omistajat eivät ole ja tehdä pieniä hommia asumista vastaan. Mieheni on pikkuremonttitaitoinen ja itse pidän puuhailusta pihamaalla.
Älä anna huiputtaa itseäsi!
Hei,
tämä ei todellakaan ole provo eikä meillä ole pienintäkään tarvetta vetää ketään höplästä.
Teen tätä varten oman sähköpostin, jonka kautta voin lähettää yhteystietoni, jos teitä aidosti kiinnostaa.
Me itse viihdymme tosi hyvin mökillämme, mutta erityisesti tänä keväänä meillä ei töiden, muuton eikä tulevien juhlien vuoksi ole aikaa olla mökillä.
Mökillä on sähkölämmitys puuhella keittiössä vanha muuri makuuhuoneessa. Ulkorakennuksessa on myös erillinen huone, jossa suihku. Puulämmitteiset saunat ovat eri rakennuksissa.
Palaan asiaan kunhan olen tehnyt sen sähköpostiosoitteen.
sopii hyvin, meitä on 9 hengen pesue ja tekijöitä. Manne-veli tulee ruottista kuhan vapautuu. Liian on ahtaat tilat eikä mittää luksusta.
Sekö oli Ukin rannassa, käyään kattomassa etukäteen.
En kuitenkaan usko että kiinnostusta löydy. Meillä näet on omat mökkimme, kukkapenkimme jne. Viihdymme paremmin omalla maalla, vaikkei ehkä paratiisi olekaan.
Jos omat voimavaranne eivät riitä, niin palkatkaa paratiisiinne talkkarin. Yleensä tosin haluavat myös työstään palkkaa, isot ahvenet eivät aina riitä.
Itse olen tehnyt paljon palkkatonta työtä eri yhteyksissä, mutta teidän paratiisiinne en tulisi rahastakaan.
Mikä sinua vaivaa?
Really? Revi siitä?
Olisi ihan mielenkiintoinen tarjous, mutta on niin paljon muuta hommaa että ei ehdi.
Monella tuntuu olevan pelko, että saisitte liian ison hyödyn.
Onhan siinä aina riski, jos vieraat osapuolet tekevät suullisia sopimuksia.
Aloittajan nikkikin jo antaa viitteitä tulevasta - työn orjat!
viittaa nikillään itseensä ja miehensä, he kun eivät työn takia ehdi itse kesäpaikan kevättöihin?
En silti osaa kuvitella, ketä tuollainen sopimus voisi kiinnostaa. Koti mukavuuksineen on kaikilla, eikä kaunis luonto ja kalavedetkään ole kenenkään saavuttamattomissa.
Vuokramökeissä on valinnan varaa, halpoja "kottaraisen pönttöjäkin" vielä löytyy, aloittajan mainitsema varustelu taitaa olla ihan tavallista tasoa.
Sellaiselle avuntarvitsijalle - rahattomalle ja huonokuntoiselle - joka ei itse apua juuri pyytele, voisin sitä tarjotakin, ihan ilman luontaisetuja.
Isä tätä rupusakkia täällä.Ei minkäänlaista järkee keskustella asioista...Voiko nää olla 60 !!!Ei mitenkään...
kun ihmiset ovat niin erilaisia. Ethän sinäkään näy osaavan välilyöntiä.
Välilyöntiä?Mulla on pilkut ja pisteet paikoillaan TARKOITIN sitä ettei asioihin osata ottaa kantaa,räävitään kun pienet lapsukaiset.
Olen väittelyn ulkopuolinen, mutta edellinen tarkoitti varmaan sitä, että välimerkin jälkeen (siis esim. edellisessä tekstissäsi kysymysmerkki ja pilkku) kirjoitetaan tyhjä välilyönti.
kerrostalo asukas ja siellä päin, ihan varmana oisin kiinostunut, olisihan se mukavaa vaihtelua ikkunasta kahteluun :)
kerrostaloasuminen nyt niin kamalan ankeaa ole. Täältä pääsee uloskin halutessaan. Voi ihan valita paljosta, mihin menee. Niin tylsää tuskin koskaan tulee, että lähtisin mieluummin vieraalle pihatöitä puurtamaan. Talkoot on sitten erikseen.
Maksoimme muuten tekijälle maan kääntämisestä ja pensasaidan sekä nurtsin leikkaamisesta omakotitalossa asuessani, ei kumpaakaan kiinnostanut vapaa-aikaa sellaiseen käyttää. Joskus saatoin vähän innostua kitkemään.
että meikäläisestä löytyisi pieni maamyyrä kaupungin kivitaloissa, ja olisi suuri houkutus tehä vaikka ilmaiseksi "oikeita" töitä, edellyttäen ettei itsellä olisi kesäpaikkaa luonnon keskellä..
P.s. ei ollut tarkoitus väheksyä kerrostaloasumista ja -asukkaita, koti on rakas oli asumismuoto millainen tahansa.
sinun väheksyneen.
Arveleisin, että niillä kerrostaloasujilla, joilla on tarve työntää sormet multaan, on aika usein juuret maalla ja tilaisuus toteuttaa itseään omissa kesäpaikoissaan. Kerrostalojen parvekkeilla ja pihoissa ja vuokrapalstoillakin se on mahdollista. Aloituksen "asuminen ilmaista" (eikä parhaaseen loma-aikaan tarjottu edes yhtä viikkoa) minua vähän ihmetytti. Kodittomilleko oli tarkoitettu?
Ei ajatus sinänsä minusta huono ole, epäilin vain, että mahtaako löytyä 60 ihmisistä halukkaita tuollaiseen.
Omalta kohdaltani tiedän, että lähtisin tuollaiseen vain auttamishalusta tai seuran vuoksi, "ilmainen" lomapaikka ei ole kohdallani minkäänlainen houkutin.
olisi ollut reilua tarjota loma viikko "kaupan" päälle.
tiedä. Minusta tämä tarjous viettää aikaa maalla mökillä työtä vastaan, on jotenkin kuin sen nyt sanoisin, "alentavaa". Monikohan lähtisi "työn orjaksi" vanhoilla päivillään maalle toisen töitä ilmaiseksi paiskomaan?! Olkoonkin, että ei omistaisi omaa mökkiä. Voi niitä vuokrata joskus, jos siltä tuntuu. Ei varmaankaan ihan ylettömän kallista.
on hyvä ja pääsee valmiiseen, ei tarvi olla työn orjana. Saati sitten, että olisi mökissä "kiinni", pakko mennä kun se mökki kerran on.
Voi tulla rasitteeksi.
Aloittaja ei esittänyt asiaa kovin uskottavasti.
jos tuttavaperhe(nuorehko) väliaikaisesti haluaa maalle.
Diili heidän kanssaan kestikin sitten kokonaisen vuoden. Kesäpaikkamme on myös talviasuttava. Heillä oli käytössään koko paikan "repertuaari ", keväästä seuraavan vuoden kevääseen.
Itse emme olisi osanneet paremmin hoitaa tilaa, talon pikkukorjauksia, pihanhoitoa, marjapensaiden hoitamista, polttopuiden sahaamista, pilkkomista ja kuskaamista liiteriin ym.
Ostivat sitten diilin loputtua oman paikan lähempänä talviasuntoaan, jota taas innolla remontoivat. On kuitenkin kuulemma ikävä tätä meidän paikkaa :))
jos taloudellinen tilanne sallii mökin vuokrauksen, niin mikäpä sen helpompaa, mutta jos joku jolla ei ole varallisuutta niin mielestäni tämä aloittajan tarjous oisi ihan varteen otettava vaihtoehto.., siis jos oisi halua tehä välillä niitä pihatöitä - ja eihän kai kukaan vaadi että siellä nyt pitäsi vakkeennaan pyllistellä kukkapuskkiin juurella, kai siellä jäisi aikaa harrastaakin mukavia kesäjuttuja, kalastusta jms.
Mutta kukin ajattelee tästäkin asiasta omalla tavallaan..:)
Niinpä, siinähän se loppujen lopuksi onkin, mitä vaaditaan. Onko vaatimustasi kuinkakin rankka. Itse ollaan pian myymässä mökkiä, liian suuritöinen, eikä meillä ainakaan ole pokkaa sinne ketään pyydellä ilmaisiin hommiin.
Ei sovi meidän pirtaan sellainen.
Hyvä, jos vastapuolet löytävät toisensa, ei siinä mitään.
mitäs te siellä - meillon, tosin pieni mökki 0,5 ha:n tontilla, ei siellä ole "mittää" työtä, jos ei ruoan laitoa itelleen lasketa työksi..
on vanha pientila, maata yli 3 ha, kaikki vanhat rakennukset. Ne kaipaavat huoltamista. Paikka on rakas ja ihana, siksi kai on vielä omistuksessa. Itku tulee, kun siitä pitää luopua, mutta, aika aikaa kutakin.
Omien voimien perusteella on eletttävä. Ja on oma kotitalokin pihoineen pidettävä kunnossa.
tuo selittikin työmäärän, - onneksi ei ole noita huolia, eli entisiä kotimökkejä, tässä nykyisessäkin "kotitalossa" ihan tarpeeksi huolta, tai sanoisiko sopivasti työtä muun työn ohessa :)
Ei ole meidän kummankaan kotitalo, vaan ihan kesäpaikaksi aikoinaan hankittu. Mutta sillä on oma historiansa, ja paikkana on mukava.
Ja, kuten varmasti ymmärtää, luopuminen merkitsee erään vaiheen elämässä ikuista päättymistä. :((
Mutta, sitähän tämä on, elämä.
elämä on..ensin lapsistaan, sitten nuoruudestaan, ehkä terveydestään, ja viimein elämästäänkin..mutta toivottavasti elämä kypsyttää..
Kyllä minulla ainakin mökillä on töitä..joka keväinen rannan siivous,kaikesta mitä talven aikana tulee ja ei mikään pieni homma..
puita pilkotaan joka kevät ja kuivina kärrätään liiteriin
haravoimista riittää moneksi päiväksi..
metsän puhdistamista kuivista ja ränsistyneistä oksista
mökin ja saunan katon ja rännien putsaamista roskista
terrassin siivouksesta,ja puuöljyllä käsittelemisestä
nurminon leikkuuta
kukkapenkin perkausta
siivousta riittää sisälläkin..
ym..
Joku muu taitaa sinulla nämä työt tehdä..
Minä tykkään näitä töitä tehdä,mutta kyllä mökki joskus pakkotyömaaltakin vaikuttaa,että ihmettelen kantaasi että ei ole töitä mökillä..
Kukkapenkin perkausta kesämökillä ? Älä viitsi aikuinen ihminen.
mökille kukkapenkkejä, nämä tässä kotona riittäävät, - miksi mökillä pitäisi olla samat työt kuin kotona..ihan hupsua..siis minusta.
Puitakaan siellä nyt mene kuin joku kuutio, oisiko sitäkään kesään..ne on äkkiä tehty, - haravointia ei ole, - miksi haravoida metsää..rannasta voi hellepäivinä haravoida aallokon tuomat pikkukivet, - ihan pitää tikulla jo ehtiä tekemistä, kun rakennus sotkut on saatu raivattua - melkein.
Kyllä pientä kukkapenkkiä mökillä on mukava pitää,esim.kehäkukat on mukava kylvää ja helppoja kasvattaa,syksymmällä mukavia maljakossa..
Millä tavalla teet muutaman kuution äkkiä puita,olisi kiva tietää??
Mökkini on meren rannalla,ja kaislaa ja muuta puutavaraa,tyhjiä kanisteria ym.. tulee tosiaan rutkasti rantaan..
Mökkisi taitaa olla pienen järven tai lammen rannalla missä virtaus ei käy..eikä syysmyrsky ..
On niin erilaisia rantoja ja paikkoja missä mökit on,että ei voi yleistää..
Kaikilla ei ole kotona kukkapenkkiä,että halutaan pieni penkki laittaa mökille,että se siitä..
Kyllä minun täytyy ainakin raivata joka kesä jonkin verran pajukkoa pois tuolta rannalta.
Nurmikon pidän matalana,täällä on käärmeitä ollut useasti,nuota lapsia ja koiria tuolla leikkii niin on vähän turvallisempi heidän olla.
tämä "lampi" kuuluupi, - tosin rantamme on melko suojaisessa poukamassa - puruvein saaressa, harvoin täällä mitään roinaa eksyy rannoille, joskus pilikkijien jäälle jättämiä tyhjiä toukka purkkeja tai narun pätkiä..
Meillä nyt ei ole rantaa kilometritolokulla, ettei sitä nyt kovin kauaa siivoa, ja toisaalta ranta saa olla luonnonmukainen, emme kaatele siitä puustoakaan..tuulen kaatoja polttopuiksi ja rakennusjätettäkin vielä jälellä..eli hyvin pienitöinen on meijjän kesäpaikkamma..
Niin siitä kukkapenkistä, tekisin varmaan minäkin jos asuisimme kerrostalossa tms.
Paratiisin vuokraaja mainitsee saavansa hyödyn entäs työläinen, hän saa kipeän selän ja lukuisia kuulusteluja, syyttelyjä, epävarmuutta, ylimääräisiä puheluja, rajoituksia, pettymyksiä, turhia odotuksia,
ikäviä yllätyksiä
ennakkoluuloton idea. Uusi maisena, uusi kokemus! Ellen olisi turpeeseen sidottu muualla tahtoisin ehdottomasti kokeilla, vaikka vähän aina arkailen toisen reviirille menoa.
Sisareni, 76 v. muutti kerrostaloon ja kaipaa kovasti juuri tuollaista mahdollisuutta: olla kosketuksissa maahan, todistaa kasvun ihmettä. Hän on muutenkin varsinainen martta, mutta kun puoliso on toista maata...
Ehkä ne viherpeukalot ja maamyyrät tavoittaa kuitenkin paremmin joltakin toiselta palstalta. Onnea yritykselle, voin kyllä vihjaista siskolle.
Minkälaista porukkaa täällä pyörii! Tälle sakille ei kannata luvata asuttavaksi edes venekoppelia. Ihminen lupaa koko kotinsa täysineen asuttavaksi kauniilla paikalla. Minusta olisi luonnollista, että pitäisi myös paikoista huolta, mutta nämä on ihan kauhuissaan. TYÖTÄ pitäis tehdä ilman palkkaa. Eikö siinä olisi palkkaa pienestä työstä, että saa asustella kauniin luonnon keskellä ilmaiseksi. Kyselkääpä mitä ne mökkiviikot maksaa. Kyllä kai se vuokra maksaa teilläkin, vai maksaako se sossu sen suoraan, kun sinä virut siinä koiranrepimällä sohvalla! Elä herranjestas edes ajattele ottaa tämmöstä rupusakkia, sinulla ei ole kuin sotkunen mökki, kun tulet itse lomalle. Miten suomalaiset on kohta kaikki laiskoja läskejä. Eikä ne edes tiedä mikä on rikkaruoho, ja tietokoneelta on käytävä katsomassa miten päin haravaa pidetään kädessä.
Kai siltä ajalta pitää kämppänsä vuokrakin maksaa. Harva lienee niin maankiertäjä, että kuukausittain asuntoaan vaihtelee.
Ihme tuttavia sinulla, jos tuollaisia ovat. :/ Itse en tunne ainuttakaan.
se niin on, että ei sitä toisen mökkiin osaisi kotiutua. Ei tiedä, mitä osaisi tehdä ja on se niinkin, että vaikea olisi nauttia luonnonkauneudesta vieraassa ympäristössä työtä paiskien. Osaisiko tehdä edes oikein niinkuin isäntäväki haluaisi.
Jos haluan mennä mökille, vuokraan kyllä ihan suosiolla mökin ja olen siellä ja lepään ilman, että on ajateltava toisen orjana oloa. Ja maininta laiskoihin läskeihin suomalaisiin ei kyllä nyt sovi tähän aiheeseen ollenkaan!
oli jokin aikaa sitten vastaava tarjous. Kirvesmiehelle tarjottiin mökki käyttöön koko kevääksi. Olisi ilmaiseksi saanut siellä asua, kalastaa ja saunoa. Lomailun ohella olisi rakentanut heidän ulkorakennuksen ja kustantanut myös osan tarvikkeista. En tiedä miten juttu päättyi.
Tuo on kyllä jo toisen hyväksikäyttöä mitä härskimmillään. Kuka tommoseen ryhtyisi, ei kukaan järkevä ihminen ainakaan.
mutta en kehtaisi tuollaista edes esittää. Olen käyttänyt ammattimiestä mm. kesäasunnon remonttiin ja veneen sisustus- ja verhoilutöihin, mahdollisuus asua niissä oli itsestään selvää. Melkoinen pokka pitää olla sillä, joka ammattimiestä pyytää "saat asua, saunoa ja kalastaa" palkalla töihin!
vuokra mökistä, jos vielä olisi pitänyt kustantaa osa tarvikkeista. Itse en kyllä sitoutuisi noinkin suureen hommaan. En tosin edes ole mikään kirvesmies, joten ei minua huolittaisikaan.
Nuorena vietin joskus osan lomastani sukulaisten heinäpellolla, mutta se oli täysin itsestän lähtöisin. Heinänteko (siihen aikaan) oli hauskaa vaihtelua ja iltaisin käytiin vetämässä nuottaa. Nykyään käyn tyttärieni perheiden mökeillä, jos tekee vesille mieli. Puuhastelen siellä omaan tahtiini, eikä valituksia ole kuulunut.
Mitähän verottaja moisesta sanonee?
tietenkin kirvesmiestä asuntoedusta!
..sossusta ne Suomessa nykyään eläkkeet maksavat?
No eiköhän kuule tämän ikäiset ihmiset jotain työstä tiedä!
Kyllä se pientä oli meidän nuoruudessa mitä sossusta tai työttömyys avustuksia saivat.
Vai mitäs luulet että noin ½_miljoona suomalaista lähti Ruotsiin. Kai sinusta ryyppään Slussenin siltojen alle... eikö niin.
sitä mökin omistajaa, silä saa tuntuvan hyödyn. Kirvesmiehen työ aika hintavaa ja pistäisin vielä liiton miehet paikalle, silläpalkkio tuskin taulukon mukainen.
Verotuksessa täytyy ilmoittaa, jos mökkiä on laajenettu, muutettu tms. Ilmoitettava kulut sun muut. Rakennustarkastajakin paikalle.
Minäkin voisin harkita tuohon rantamökkiini vastaavaa, eli soututaitoinen 60 tyttönen kalakaveriksi ja joka on vaelluskuntoinen ja luontoinen myös Lapin vaelluksille... Täällä riittää kun on nättinä piha- ja puutarhatyömaalla tekemättä suurempia... :)
jo tunkua olevan, noilla ehoilla :))
No sun ilmoittautumistasi mä juuri vuottelenkin!!! :)
Tämähän oli huuli... Kyllähän noita soutajia olisi meidän kylällämmekin... Olisihan kuitenkin se metkaa jos rantamökissäni majailisi joku tyttönen, ja kylän "juoru-ukot" saisi linja-autoasemalla ja TB:llä muutakin puhumista kesäksi kun päivän sään!!!
helepot hommathan nuo oisi..kävellä jänkhällä kauniina he..
ois uutis arvookkii, no välleenhän sie semmosen sipaset, aikkaan saapa kun kuulut olevan, tiijä muusta mutta puhheittesi mukkaan monessa mukana. :)
Joopajoo, mutta kun nuo paekalliset "uutiskerhot" jää käymäti tosimielessä... Mitä nyt lauantailottoa viijessä joskus tullee toisella korvalla kuultua, niin pojjilla on puhheenaiheet vähinä... Olishan tuo metkaa olla uutisten tähtenä ja ihan julukiksenaki!!!
..mihin täräytän autollani. Tehhään susta julukkis kertaheitolla ;-))))
Vaikia neuvoa kun ei tiiä tuutko Kravun kääntöpiirin eteläpuolelta vaiko Napapiirin pohjoispuolelta???
..ainaskii tiijän, että mie tuun siitä kääntopiirin pohjoispuolelta ja Napapiirin eteläpuolelta, josko mie tulisin ihan siitä navan kohalta, suoraan asijaan.... ;-))
on joskus liian kaukana, - koordinaatteja please :)
Otan työn vastaan 20.4.2010. Tehdään paperit. Muuttaisin mökillenne toukokuun alkupäivinä.
Osaan tehdä melkein mitä vaan,sillä olen entinen rakennusyrittäjä. Korvaukseksi riittää 40 päivän asuminen mökillänne.
takaisin. Löysin jo hyväkuntoisen, energisen leskirouvan, joka nauttii pihatöiden tekemisestä. Terävänä hän myös tajusi heti, mikä oli systeemin henki.
Niinkuin aloituksessa kerroin, kyseessä ei ole työleiri. Jos esim. päivittäin tekee pihatöitä tunnin - pari, siinä ei normaalikuntoisen ihmisen luulisi vielä kipeytyvän. Jos menet vuokraamaan luxus-mökin, vuokra viikolta on vähintäin 600 euroa. Eli näin laskien tuntipalkka on melko hyvä! Itse en tarjousta esittäessäni edes ajatellut rahaa, mutta täällä näkyy raha näyttelevän tärkeää roolia.
Meillä on varallisuutta palkata ulkopuolisia tekijöitä, kysymys olikin nyt enemmän IHMISEN löytämisestä jakamaan mökin ja kevään tuottama ilo - vieläpä molemminpuolinen ilo.
Jo se, että tarjoaa rakasta mökkiään toisen asuttavaksi, osoittaa mielestäni melkoista avoimuutta, joten tuskin olisi ollut pelkoa vahtimisesta, epäilyistä tms.
Toivotan teille kaikille keskustelijoille leppoisaa kevättä ja kesää!
Taas kerran huomattiin ihmisten kateus. Moni luuli sinun saavan suuren hyödyn, kun joku tulee mökillesi töihin/rentoutumaan. Toivottavasti leskirouva on myös tyytyväinen tekemäänne sopimukseen.
Kiitos ja hyvää kevättä myös teille, hyväntahtoiset mökinomistajat.
Toivottavasti verottajalle menee myös ilmoitus.
Eihän verottaja vielä ystävällisyydestä sakota????? Maksamme vuosittain veroa mieheni kanssa yhteensä noin 90 000 euroa - uskoisin sen riittävän.
Lahdesta jokunen kymmenen kilsaa, upea talo ja upea sauna ja kyljessä n. 30 neliön vierasmaja.
Mieheni työnantaja oli kaupannut vierasmajaa , siihen aikaan alkoi noi mökkimurrot nostaan päätään.
Siis ei mitään, kunhan olisimme siellä viikonvauhteessa jne.. Kun epäilevä olen ...aavistelin ettei se noin ole, olisiko kolmisen viikonvaihdetta mennyt kun puhelin pärisi, (saunakamarissa rinnakkaispuhelin) et josko rouva...siis minä...kävisi siivoamassa sen päätalon, kun tulevat teatterin jälkeen ja et sauna on kuumana.!
Siinä nyt mitään, viikko etiäppäin....voisko rouva hakea tälläiset tavarat kaupasta ja tehdä pellilisen pitsaa..!
Silloin ei ollut vielä kännyköitä ainakaan meidän käytössä, lopetimme vastaamisen ja soutelimme eväittemme kanssa pikkuluodolle ilta hämyyn asti.
Kerran tälläiseltä retkeltä palattuamme olikin koko perkele irti, olin aiemmin naisenpuolikkaalle sanonut, etten ole tullut talomieheksi en naiseksi ja tietääkseni ei miehenikään. Ja et olin koko ajan vastaan, kk vuokra jne.
Kun ikkunoiden pesut tulivat seuraavaksi, kerättiin vähäiset kimpsumme ja poistuimme. Hieman kiusallistahan se oli miehelleni, vaan kylmästi käskin sanomaan ettei minua vapaa-ajalla komenna joku kaiteksin konkurssin tehneen alkoholisoitunut omistajarouva!
Tämä oli -80luvun alussa.
Saatavat tuli oikeuden kautta....että niin hienoja herroja ja rouvia .
En ikinä , lähtisi työ vastaan työ , vaan tunnit ylös tunneille hinta...ja tehtävät paperilla.
Olet hakemassa piikaa taloosi, pitäisi kovinkin arvosta kaikkea mitä siellä on jne. samathan meillä on kotonakin vain se vesi puuttuu. Ei kahta kilsaa niin sekin löytyy...ken sitä sitte kaipaa...minä en.
lounaita ei ole.
Aloittajalla varsin vilkas mielikuvitus, sillä en uskonut koko juttuun yhtään.
Meilläkin on hieno perintötila Pohj.Karjalassa kalaisten vesien äärellä tyhjillään. Olen mielessäni ajatellut myös samanlaista ratkaisua, siis; kukahan viitsisi siellä asua ympärivuotisesti? Itse kävisimme vain kesäisin ja satunnaisesti ehkä talvellakin, mutta tilaa riittäisi silti.
muilta tilallisilta, josko tietävät, löytyisikö entisten torppareiden jälkeläisistä joku sopivan tuntuinen?
Entä joku kyyttöjen ystävä tms., onko mahdollisuus eläinten pitoon?
Lapsuudessani meillä oli viisi lehmää, hevonen, lampaita, sikoja, kanoja ym. "rottia". Oman pellon tuotoksilla ne elätettiin, mutta nyt on pellot vuokrattu. Veljeni piti joskus sataa lammasta, mutta väitti, että ei kannata.
Olisihan se muuten Miina Äkkijyrkälle sopiva paikka, mutta kun Helsinki on niin kaukana, kuten monen muunkin mielestä.
Näiltäkin palstoilta olen usein lukenut "köyhien" juttuja ja kateuksia "rikkaiden" mökeistä ja omistuksista, kuinka omistus ei mene tasapuolisesti, siis tulkitsen, että yrittämätönkin saisi samat etuudet, kuin yrittäjä, jonka taas tulkitsen jonkinlaiseen kommuuniin (kommunistit), joka ei ole koskaan onnistunut.
Tarjouksesi tyrmättiin mm., että kukaan ei ole toisen orja tekemään työtä, jota itse ei viitsi tai jaksa! Mutta mitä me työläiset olemme toisen palveluksessa, koska useimmilla ei todennäköisesti ole omaa firmaa olla pomona, vaan me teemme toiselle työtä HÄNEN ehdoillaan.
En usko, että täällä maanviljelijä porukka on äänessä, jotka ovat omia isäntiään, mutta täällä on porukka, joka valittaa surkeuttaan tarvittaessa aina leipäjonoihin saakka, mutta tiukanpaikan tullen he ovatkin rikkaita siinämäärin, että ylenkatsovat tarjousta ilmaisesta mökkielämästä, jota ovat aikaisemmin kadehtineet toisten osalata.
Voisi tietenkin päätyä myös siihen, että ne todelliset "multapeukalot" ovat pitäneet palstoistaan kiini, eivätkä toiset osaa palstallasi tehdä yhtään mitään, joten siitä katkeruus.
Voin vannoa, että osa lukijoista kuvittelee sinun saavan mahtavat EU-tuet!!!!!
Kyllä Suomenkin työttömyys saataisiin äkkiä kuriin, jos näiden liiallisten tukien maksaminen alistettaisiin jonkinlaiseen velvoite työhön. Omakohtaisena (en minä 65 ) tietämyksenä voisin kertoa, että nykynuorten vanhemmilla on varaa "elättää" teininsä sossulan tuella. Itse en silloin tiennyt tätä mahdollisuutta, kun omat "teinini" rahoitin.
Mitä olisikaan laki, joka velvoittaisi kaupunkinuoret työttömät jollekkin maaseudun elinkelpoiselle tilalle tutustumaan siihen OIKEAAN TYÖHÖN, jossa ei ole isäntää, vaan olet oma isäntäsi ja vain itse määräät palkkasi suuruuden, sunnuntai korvaukset ja ylityöt! Yrittämisestäsi saisit (tai ei) todella hyvän korvauksen, jota et saa tehdastyöstä, muutoin kuin lakkoilemalla jonkun toisen tahdosta.
Harmi tarjouksessasi oli puutarha, mutta lehmät osaisin lypsää, maidon separoida, laittaa kermat happanemaan, joista kirnuaisin voita. Voin minä levittäisin karjalanpiirakoille munavoin kera ja kirnupiimää ryyppäisimme päälle.
Siskoni hoiti sen puutarha puolen ja leipomisen, mutta leipomaan olen oppinut.
kansanedustajille, työttömyys kuntoon laakista. EU-tuet kesämökistä? Häh?
Kuule, kun kaikkia ei mökkeilyt kiinnosta eikä sen puoleen ole kateelisia. Jos joku on hankkinut itselleen mökkeron, niin so what. Omahan on päänsärkynsä jos ei jaksi viitsi jouda ja väliin vähän haluton sitä paikkansa hoitaan.
voisin ajatella asiaa, jos tilanteeni esim. olisi sellainen, että asuisin kaupungissa ja haluaisin olla maalla, ei olisi omaa kesäpaikkaa. Minulle nuo puuhat ovat tuttuja ja pidän niistä, en kokisi itseäni lainkaan työn orjaksi. Kyllähän mökki melkoisesti maksaa, jo viikkovuokra on melkoinen summa.