lukenut tuota valtaistuinpeli kirjaa?
Onko
joku
3378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulen ja Jään laulun ykkösosa vai ? Olisi ihan kivaa laittaa kirjasta jotain tietojakin , ettei tarvitse arvailla vastatessa.
Olen lukenut, kieli pitkällä odotin joulukuussa sen ilmestymistä ja heti miten sen silloin ostinkin. Kuulemma mahtavan sarjan aloitus osa, eikä todellakaan pettänyt odotuksiani.
Hyvää aikuisemmalle väelle kirjoitettua fantasiaa, synkkää ja raakaa, mutta vangitsevan mielenkiintoista. Hyvin luotu maailma, aidon tuntuiset ja yllättävät henkilöt, fantasiaa yleensä vaivaava mustavalkoisuus hyvän ja pahan välillä ei vaivaa tätä kirjaa ja jatko on kuulemma vielä parempaa siinä suhteessa.
Kirjoittaessa on nähty vaivaa sirotella vihjeitä tulevasta ovelasti naamioiden, eli pikkuasiatkin kannattaa painaa mieleen.
Kakkos osan suomennostakin voi kuulemma jo odotella syksyllä/talvella.
tuo kyseinen kirja, et sattuisi muistamaan paria juttua kyseisestä kirjasta, kuten:
Starkin suvun tunnuseläin?
Westerosin valtaistuin oli tehty mistä?
Pohjoisessa syntyvien äpärien sukunimi?
Mitä mestarin kaulaketjun renkaiden eri metallit edustavat?
Jos saisi vaikkaa tietää tätä kautta, niin ei tarvitsisi lukea koko kirjaa läpi
Starkin suvun tunnuseläimen löydät lopun liitteistä missä on kerrottu kaikkien suurimpien aatelissukujen vaakunat, vähän historiaa ja nykyiset jäsenet.
Pohjoisen äpärien sukunimen löydät myös samaisesta liitteestä Starkin kohdalta, Eddard Stark kun on äpärä poikansa tunnustanut, vaikkei tälle nimeään voikaan antaa.
Mestarin kaulaketjun renkaat kertovat opituista taidoista. Jos tarkenpaa tietoa haet saat kaivaa sen itse.
Sitä paitsi kirja pitää ehdottomasti lukea kokonaan, jos et ole sitä vielä tehnyt.
Mihin ihmeeseen tällaisia tietoja tarvitset.