Kaikkialla kuulee kuulutettavan että kaikki kuihtuu ,kaikkoaa ja katoaa.
Liikkeet lopettaa ja firmat kaatuvat tuottamattomina tuotanollisiin ongelmiinsa ja niin taas kasvaa työttömien suuri joukko.
Siinäkö on tulevaisuus, se turvattu ja hyvinvoipa autuaallinen olotila päiviemme loppuu asti?
Höpö höpö sanon minä sillä monestikaan ei nähdä mitalin toista puolta eli sitä kun vanha kaatuu niin uusi jo versoaa esiin nimenomaan vanhan jätöksistä ja valoa päin.
Hyryntie näyttää jälleen tyylilleen uskollisena kuinka kohta on enemmän pahvisia asiakkaita ja niiden ystävällisiä pahvisia palvelijoita ikkunat ammollaan.
Melkein luulisi että sellainen meno jatkuu ja jatkuu saatuaan ns.pään auki eikä sille loppua näy vaan toisin on asiat.
Maailma jossa elämme muuttuu koko ajan kylmemäksi ja kovemmaksi paikaksi oleskelulle ja elämiselle ajan aallon pohjassa että harjallakin ,on ajan kysymys jolloin saamme hopean kirkastettua kullaksi ja olemme Suomen väkivaltaisin kunta.
Eipä hätää , ei huolta sillä markkinat ovat haistaneet kysynnän ja tarjonnan maailmassa markkinaraon taas ja kaikki kääntyy parhain päin.
Tällä hetkellä entisen Siwan kiinteistö on tarjouskilpailun alla mitä kuumimmassa vaiheessa.
Valtionkin puolelta on osoitettu kiinnostusta lähettämällä selvityshenkilö tarkistamaan mahdollisen toiminnan vaatimat resurssit ja turva-alan firmat käyvät jo neuovotteluja kiinteistön ja tontin lunastuksesta tosin huhu kertoo että alan johtava yhtiö,"capo di tutti capi", Securitas on jättänyt pitkäperjantain aikana tarjouksen josta ei voine kieltäytyä.
Varmalta taholta on kulkeutunut tietoa ottaen huomioon kiinteistön paikan maantieteellisesti (keskellä Suomea ja sopivasti syrjässä keskuksista) sekä sosiaalinen tilaus ( paikkakunta toiseksi väkivaltaisin) ja tietenkin rakennuksen soveltuvuus käytännön silmin sivuttuna ( logistiikaltaan hyvin sijoittunut ,synkän ja kasvottoman näköinen ja huomatkaa...kalterit ikkunoissa) että Siwan kiinteistöön perustetaan valtion tuella uusi ja uusinta teknologiaa hyväksi käyttävä kriminaalisten ainesten säilytyslaitos eli kansanomaisemmin sanottuna vankila.
Asioiden eteenpäin viemistä hidastaa tosin viime hetkellä valtiojohdolle ja Supolle tullut diplomaattinen viesti jonka kuoren yläosan lähettäjän paikalla luki osoitteena Langley Virginia USA. Jokainenhan valaistunut kansalainen tietää mikä firma toimii sielläpäin ja sen nimeltä mainitsemattoman firman kiinnostus johtuu siitä että viimeksi Latviassa sen salaisia toimipisteitä suljettiin kiusaantuneena joten paikkakuntamme kehityksen ja tulevien työpaikkojen vuoksi sanon että : hys , hys vaan.
Eli mitä tästä opimme?
Ei syytä huoleen sillä uutta ja innovaatista ajattelua piisaa ja niin ollen nousemme kuntien joukossa korkeimmalle oksalle ja maakuntayhtymäkin on jo muutaman vuoden päästä se ainoan ja oikean nimensä saanut eli Hyrynsalmi
Huomatkaa että kyseessä ei ole aprillipila sillä nyt kun tämä riemu-uutinen sekä tulevaisuuteen uskoa valava tieto virtuaaliseen todellisuuteen tulee tullen sitä tietä ihmisten tietoisuuteen että sydämmiin eletään jo 03.04.2010 ajanlaskun alusta alkaen.
Mottona uudelle ajattelumallille ja tuleville hienoille sekä vauraille ajoille olkoon tämä: Don´t worry,be happy änd tottuus on jossain tuolla ulukona.(kaurapuurossa?)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Van on se hyvä, jotta Alko Hyrynsalamellehhin lopussaan soatiin.
viimmesen peälle hyvä juttu ja nyt kun soahaan vielä putkahi niin aletaan peästä ihmisten kirjoehin ja vähän aijjan peästä aokasoot apukoulun ja sen peälle uuvestaan lukijon joten niin se vaen pohjissa käötti van piliviin on meno eissä.Ei voe mittää vaekka kuinka koettasi olla vastarannan kiiskenä ihan pirruuttaan siinähi hommassa.
apukouluun siellä luulisi olevan ainesta ehki ihan tunkua.
otetaan ulukopaekkakuntalaesie.
Puolankalaesuus on peruste pääsylle niinku tipentiaattipohjalta ja kajjaanin cityhiipparit peäsöö kuunteluoppilaeksi.
Ihmekkö oesi jos ei oo tunkuo kun oman pitäjän pöljät pakkaotusi jatkokursseille ja muut sen peälle mutta sopu sijjoa antaa ja kohta toas on lukijo Hyrskällähi.