Olen käyttänyt Movie Makeria noin parisen kuukautta ilman minkäänlaisia ongelmia ja yleensä käyttänyt Fraps videonkaappausohjelmalla nauhotettuja videoita Movie Makerissa. Movie maker lopetti toimimisen eilen kun olin lisännyt n. 1:40 minuutin verran videoita ja erään pelin themen siihen samaan syssyyn.
Ongelma eteni siten että ensiksi ohjelma alkoi tilttailemaan kun lyhensin videota tai videossa olevaa musiikkia. Sitten tallentaessa videota aukesi tehtäväpalkkiin n. 6-20 valkoista kuvaketta joiden nimeä en nyt muista sillä poistin ohjelman mutta taisi olla jokin median käsittelyohjelma tai joku sellainen.
Nyt movie maker ei avaa ollenkaan Frapsilla nauhotettuja .avi päätteisiä tiedostoja eikä suostu siis tallentamaan niitä videoita. Suostui kyllä tallentamaan valokuvista tehdyn videon.
Mikä olen ladannut myös Mega codek packin ja sitä enenn myös koittanut poistaa tuon tuloksetta. Auttaisiko .avi tiedostojen päätteen muuttaminen ongelmaan esimerkiksi wmv päätteiseksi? Millä ohjelmalla olisi hyvä muokata videon päätteitä ilman että laatu kärsisi videossa hirveästi..
Terv,
Weijju

Vastaukset 1
Vanhimmat
koittanut sellaisilla .avi tiedostoilla, jotka on ennen toiminut, vai kokonaan uusilla.
En ole nyt viimeaikoina juurikaan Muuvin kanssa räpeltänyt, mutta tuolla olen joskus niitä tiedostoja
muutellut, tosin taisi olla vanhempi versio.
http://www.download.fi/audio_video/videoformaatin_muunnos/super.cfm