Endometrioosi

Mulla tällainen tarina. Lasta olen toivonut jo vuodesta 2003. Tutkimuksia aloiteltiin,minussa ei tuolloin ollut vikaa. Muista syistä ne sittemmin jäivät kesken ja miehen kanssa erottiin. Nyt sitten lapsi taas/edelleen toiveissa ja lokakuussa 2009 minulla todettiin endometriooma oikeessa munasarjassa 7cm ja vasemmassa n. 2 cm. Laparoskopia oli 2/2010. Leikkaus meni hyvin,mutta kokemus sairaalassa olosta oli outo. Henkilökunta,siis hoitajat ja lääkärikin tuntuivat tekevän liukuhihna työtä. Eivät olleet yhtään niin läheisiä,eivät kyselleet tms.
Lääkärikin kävi selostamassa leikkauksen kulusta kun olin vielä unenpöpperössä leikkauksen jäljiltä,enkä kamalasti muista puheista mitään. Sanoi että nyt hankkiuduttava raskaaksi jos meinaan,mutta kirjoitti e-pilleritkin.
Kotiuduin leikkausta seuraavana iltana.Jo kotiutumista seuraavanan yönä,jouduin menemään takaisin vuodon takia,ilmeisesti joku tulehdus johon sain antibioottikuurin.Ei ollut edes suomalaine lääkäri enkä ymmärtänyt puhetta juurikaan.
Minua surettaa eniten ettei mitään jälkitarkastuksia tms. varattu sairaalaan ja niin että leikannut lääkärikin sitten olisi asiasta jyvällä. Nytkö minun täytyy sitten toisille lääkäreille selvittää tilanteeni juurtajaksain..

Ekat leikkauksen jälkeiset menkat oli 4 pvää myöhässä ja kestivät sitten 8pvää. Normaali kierto oli 25 ja vuotoa 3-4 pvää. Tosin varsinaisen vuodon molemminpuolin oli tuhrua 3-5 pvää..

Seuraavat menkat alkoi kp 19 ja kestivät n.36h. Rajua vuotoa ja kipuja. Nyt elellään kolmatta leikkauksen jälkeistä kiertoa kp 17 ja menkat alkavat näillä hetkillä. Kroppa todella sekaisin ja kuinka tässä muka voi raskautua??!! Epikriisiäkään leikkauskesta ei ole kuulunut.Tiedä mikä syöpä sieltä kasvaimesta on löytynyt.

Endo mulla ärhäkkä ja levinnyt peräsuolta myöten. Raskaus kuulemma lääkärin mielestä parantaisi tilannetta mutta kuinka näillä kierroilla voi tulla raskaaksi?!

Miten teillä muilla endolaisilla meni skopian jälkeinen hoito ja miten kierrot muuttuivat jne.
2287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sairaalakokemuksesi kuulostaa kyl tutulta. Lääkärit on vaihtunut koko ajan ja aina saa kertoa koko historian. Itse tulin 8 kuukautta neljännen leikkauksen jälkeen raskaaksi ihan spontaanisti, joten älä toivoa heitä. Odottele pari kk jos rahoittuu kierto, jos ei niin yksityiselle. Leikkauksen sinällään ei pitäis vaikuttaa kiertoon. Kivut voi johtua endosta tai kiinnikkeistä. Jos paljon leikeltiin ja poltettiin sisuskaluja niin niiden paraneminen kestää.

Sellaista lääkäriä joka tietää endosta paljon on todella vaikea löytää, tietoa saa hyvin endometrioosiyhdistykseltä ja jos olet isossa kaupungissa, niissä on tukiryhmät.

Voimia ja jaksamista!

Äänestä

mitään jälkitarkastusta ollut. Poistettiinko sinulta koko munasarja? Omalla kohdallani poistettiin munasarja, jälkitarkastus oli reilun kuukauden päästä, leikkauksen jälkeen otettiin myös ca 125 verikoe uudestaan. Puolen vuoden päästä oli taas kontrolli ja luvattiin, että tänä vuonnakin tulee vielä kutsu kontrolliin. Lääkäri kylläkin on aina ollut eri, mutta sentään samassa paikassa. Postissa tuli myös epikriisit kotiin. Itse olen jo vanha akka ja näin hyvin on kontrolloitu. Suosittelen, että soitat sinne sairaalan gynekologian polille ja kerrot tilanteestasi. Johan on kumma, että nuori ihminen ei saa asianmukaista hoitoa. Uhkaa vaikka valituksella, taas olis kirveellä töitä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiertolainen sekaisi kirjoitti:

Mulla tällainen tarina. Lasta olen toivonut jo vuodesta 2003. Tutkimuksia aloiteltiin,minussa ei tuolloin ollut vikaa. Muista syistä ne sittemmin jäivät kesken ja miehen kanssa erottiin. Nyt sitten lapsi taas/edelleen toiveissa ja lokakuussa 2009 minulla todettiin endometriooma oikeessa munasarjassa 7cm ja vasemmassa n. 2 cm. Laparoskopia oli 2/2010. Leikkaus meni hyvin,mutta kokemus sairaalassa olosta oli outo. Henkilökunta,siis hoitajat ja lääkärikin tuntuivat tekevän liukuhihna työtä. Eivät olleet yhtään niin läheisiä,eivät kyselleet tms.
Lääkärikin kävi selostamassa leikkauksen kulusta kun olin vielä unenpöpperössä leikkauksen jäljiltä,enkä kamalasti muista puheista mitään. Sanoi että nyt hankkiuduttava raskaaksi jos meinaan,mutta kirjoitti e-pilleritkin.
Kotiuduin leikkausta seuraavana iltana.Jo kotiutumista seuraavanan yönä,jouduin menemään takaisin vuodon takia,ilmeisesti joku tulehdus johon sain antibioottikuurin.Ei ollut edes suomalaine lääkäri enkä ymmärtänyt puhetta juurikaan.
Minua surettaa eniten ettei mitään jälkitarkastuksia tms. varattu sairaalaan ja niin että leikannut lääkärikin sitten olisi asiasta jyvällä. Nytkö minun täytyy sitten toisille lääkäreille selvittää tilanteeni juurtajaksain..

Ekat leikkauksen jälkeiset menkat oli 4 pvää myöhässä ja kestivät sitten 8pvää. Normaali kierto oli 25 ja vuotoa 3-4 pvää. Tosin varsinaisen vuodon molemminpuolin oli tuhrua 3-5 pvää..

Seuraavat menkat alkoi kp 19 ja kestivät n.36h. Rajua vuotoa ja kipuja. Nyt elellään kolmatta leikkauksen jälkeistä kiertoa kp 17 ja menkat alkavat näillä hetkillä. Kroppa todella sekaisin ja kuinka tässä muka voi raskautua??!! Epikriisiäkään leikkauskesta ei ole kuulunut.Tiedä mikä syöpä sieltä kasvaimesta on löytynyt.

Endo mulla ärhäkkä ja levinnyt peräsuolta myöten. Raskaus kuulemma lääkärin mielestä parantaisi tilannetta mutta kuinka näillä kierroilla voi tulla raskaaksi?!

Miten teillä muilla endolaisilla meni skopian jälkeinen hoito ja miten kierrot muuttuivat jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu