Sosiaalityöntekijöiden muistiinpanojen mukaan näistä lapsista 40/61 oli luokiteltu
joko keholtaan tai mieleltään sairaiksi, mutta vain 25 lasta oli hoidonpiirissä.
Hoidon syinä olivat psyykkinen tai kehityksellinen häiriö tai viive, oppimisvaikeudet,
käytöshäiriöt, seksuaalinen hyväksikäyttö tai sen epäily ja muutamassa
tapauksessa somaattinen sairaus5. Hoitomuotoina on käytetty psyko-, puhe-,
toiminta-, fysio- ja taideterapiaa sekä osastohoitoa. Se, että viisitoista (38 %)
sairaiksi todetuista lapsista ei ollut hoidon piirissä on hälyttävää.
Kouluikäisistä lapsista hieman yli puolet kävi, ongelmistaan huolimatta, koulua
tavallisella luokalla. Haapasalon ja Hämäläisen (1994) tutkimusyhteenvedon
mukaan sijoitetuilla lapsilla on yleensä huono koulumenestys ja verrattain paljon
käyttäytymisongelmia. Kouluvaikeuksiin liittyi mm. keskittymis- ja oppimisvaikeudet,
tarkkaavaisuushäiriö, koulupelko ja koulukiusaaminen, häiriökäyttäytyminen
ja usein myös alisuoritumista (Luomala, 2002, Evans ja muut, 2004). Oppimisvaikeuksien
taustalla voi olla joko lapseen (elimelliset) tai olosuhteisiin
liittyviä syitä (stressi). Siihen, johtuuko sijoitettujen lasten sijoittuminen tavallisille
luokille erityisluokkien puutteesta tai väärästä koulumuodosta vai siitä, että
lapsilla ei ole tarvetta erityisopetukseen aineisto ei vastaa.
Sosiaalityöntekijän muistiinpanoissa oireilevia lapsia kuvattiin mm. tarrautuviksi,
itkuisiksi, masentuneiksi, pelokkaiksi, ahdistuneiksi, väkivaltaisiksi, varasteleviksi,
satuileviksi, itsetuhoisiksi, tottelemattomiksi, levottomiksi sekä kiusaajiksi
ja kiusatuiksi. Lapsilla oli univaikeuksia ja ongelmia sosiaalisissa suhteissa.
Nuorten oirekuvaan kuului näpistely, varastelu, murrot, itsemurhayritykset, viiltely,
kouluvaikeudet, lintsaus, karkailu, käytösongelmat, vuorovaikutusongelmat
ja päihteiden väärinkäyttö.
Vaikka huostaanotetuilla ja sijoitetuilla lapsilla esiintyy muita enemmän sekä
sosiaaliseen käyttäytymiseen että mielenterveyteen liittyviä ongelmia kuin muilla
lapsilla (Berridge, 2004; Hukkanen, 2002; Pasanen, 2001).Toisinaan lapsen ja perheen yhteensovittaminen
onnistui niin hyvin, että oireet jäivät taustalle, mutta pahimmillaan lapsi
traumatisoitui perhehoidossa, kun häntä kohdeltiin huonosti tai sijoitus katkesi yllättäen. Mitä useampia sijoituksia lapsella oli, sitä useampia traumaattisia tilanteita
hän oli myös kokenut.
http://www.perhehoitoliitto.fi/ajankohtaista/sijoitusten_purkautuminen_screen.pdf
joko keholtaan tai mieleltään sairaiksi, mutta vain 25 lasta oli hoidonpiirissä.
Hoidon syinä olivat psyykkinen tai kehityksellinen häiriö tai viive, oppimisvaikeudet,
käytöshäiriöt, seksuaalinen hyväksikäyttö tai sen epäily ja muutamassa
tapauksessa somaattinen sairaus5. Hoitomuotoina on käytetty psyko-, puhe-,
toiminta-, fysio- ja taideterapiaa sekä osastohoitoa. Se, että viisitoista (38 %)
sairaiksi todetuista lapsista ei ollut hoidon piirissä on hälyttävää.
Kouluikäisistä lapsista hieman yli puolet kävi, ongelmistaan huolimatta, koulua
tavallisella luokalla. Haapasalon ja Hämäläisen (1994) tutkimusyhteenvedon
mukaan sijoitetuilla lapsilla on yleensä huono koulumenestys ja verrattain paljon
käyttäytymisongelmia. Kouluvaikeuksiin liittyi mm. keskittymis- ja oppimisvaikeudet,
tarkkaavaisuushäiriö, koulupelko ja koulukiusaaminen, häiriökäyttäytyminen
ja usein myös alisuoritumista (Luomala, 2002, Evans ja muut, 2004). Oppimisvaikeuksien
taustalla voi olla joko lapseen (elimelliset) tai olosuhteisiin
liittyviä syitä (stressi). Siihen, johtuuko sijoitettujen lasten sijoittuminen tavallisille
luokille erityisluokkien puutteesta tai väärästä koulumuodosta vai siitä, että
lapsilla ei ole tarvetta erityisopetukseen aineisto ei vastaa.
Sosiaalityöntekijän muistiinpanoissa oireilevia lapsia kuvattiin mm. tarrautuviksi,
itkuisiksi, masentuneiksi, pelokkaiksi, ahdistuneiksi, väkivaltaisiksi, varasteleviksi,
satuileviksi, itsetuhoisiksi, tottelemattomiksi, levottomiksi sekä kiusaajiksi
ja kiusatuiksi. Lapsilla oli univaikeuksia ja ongelmia sosiaalisissa suhteissa.
Nuorten oirekuvaan kuului näpistely, varastelu, murrot, itsemurhayritykset, viiltely,
kouluvaikeudet, lintsaus, karkailu, käytösongelmat, vuorovaikutusongelmat
ja päihteiden väärinkäyttö.
Vaikka huostaanotetuilla ja sijoitetuilla lapsilla esiintyy muita enemmän sekä
sosiaaliseen käyttäytymiseen että mielenterveyteen liittyviä ongelmia kuin muilla
lapsilla (Berridge, 2004; Hukkanen, 2002; Pasanen, 2001).Toisinaan lapsen ja perheen yhteensovittaminen
onnistui niin hyvin, että oireet jäivät taustalle, mutta pahimmillaan lapsi
traumatisoitui perhehoidossa, kun häntä kohdeltiin huonosti tai sijoitus katkesi yllättäen. Mitä useampia sijoituksia lapsella oli, sitä useampia traumaattisia tilanteita
hän oli myös kokenut.
http://www.perhehoitoliitto.fi/ajankohtaista/sijoitusten_purkautuminen_screen.pdf
Vastaukset 2
Vanhimmat
on just tämä: 40:stä sairaasta lapsesta VAIN 25 oli hoidon piirissä. Huoh...
Kun OMAT VANHEMMAT hakevat apua, päädytään psykiatriseen pakkohoitoon, vaikka lapsi ei psykiatrinen potilas olisikaan. Sairaalapaikkojen puutteen takia tehdään hyvästä kodista hoidollinen huostaanotto, riippuu sossujen rehellisyydestä, kekseliäisyydestä ja rohkeudesta, mitä huostaanoton syyksi kirjataan. Juuri näiden huostaanottojen yhteydessä on nähty niin selvään, miten lapsi jää laitoksessa yleensä täysin ilman hoitoa, vain aniharvat hyvät laitokset pystyvät vastaamaan lapsen hoidon tarpeeseen. Siis perhettä kohtaa kaksi suurta vääryyttä: laiton huostaanotto, joka pahimmillaan vain tuhoaa lapsen terveyden tai ainakin huonontaa sitä merkittävästi ja huostaanotto viivästyttää oikean avun saamista.
Mutta entä kun lapsi jää hoidon ulkopuolelle SIJAISPERHEESSÄKIN? Lapsihan on jo huostaanotettu, joten sillä verukkeella valhehoidon saaminen ei enää tule kyseeseen. Siinä sitten paljastuukin hoitotilanteen koko totuus, että oikeaa auttavaa hoitoa ei ole riittävästi, hoidolliset huostaanotot vain peittelevät sitä, miten huono tilanne todellisuudessa on.
Päättäjät tästä ensimmäisenä pitäisi saada vastuuseen! Laiminlyönnit sekä neurologisessa että psykiatrisessa hoidossa ovat niin törkeitä, että jos kyse olisi aikuisista ihmisistä, ei tämä olisi mahdollista ollenkaan. Eikä olisi mahdollista lastenkaan kohdalla, JOS tilannetta katsottaisiin REHELLISESTI, mutta koska lasten terveydenhoitoon on laittomasti sotkettu myös huostabisnes, ovat poliitikot saaneet kätevästi omat laiminlyöntinsä vieritettyä huonoiksi leimattujen vanhempien niskoille.
Tämä suuri harha olisi poistettava TODELLISEN LAPSEN EDUN NIMISSÄ! Eikä tähän ole ratkaisu aina ja aina aikaisemmin tehdyt huostaanotot, kuten nyt valehdellaan. Myös poliitikoilta on löydyttävä rohkeutta tarkastella tilannetta rehellisesti, eikä vain vanhempia syyttäen. Jos vanhemmat ovat kantaneet oman vastuunsa, on poliitikkojen kannettava myös omansa ja saatettava hoitopaikkatilanne tarvetta vastaavalle tasolle ILMAN LAITTOMIA huostaanottoja! Se on lähtökohta, jonka tulokset näkyvät kyllä muutamassa vuodessa myös koulumaailmassakin.
tilannetta korjataan, koska jos toimittaja kysyy keltä tahansa poliitikolta hoitopaikka tilanteesta, niin rehellistä vastausta ei saada, jopa suoria valheita esitetään kirkkain otsin suorassa tv-haastattelussa. Jos tivataan, onko neurologisten ongelmien diagnosointi ajan tasalla, sama juttu, valehdellaan aivan törkeästi, että ON. Sekaan vielä huostahullut ripottelevat aivan väärää tietoa, miten neurologisia diagnooseja tehdään muka liukuhihnalta terveillekin lapsille. TÖRKEÄÄ, täysin paikkansa pitämätöntä tietoa!
Törkeä on myös väite, että huonot vanhemmat vain haluavat peitellä omia virheitään ja siksi haluavat lapselle neurologisen dg:n. Vai niin. Auttaisiko rehelliseen tarkasteluun pääsyssä se, että unohdetaan ne vanhemmat täysin ja ajatellaan vain lapsen parasta? Onko mitenkään mahdollista?
Enemmän tästä aiheesta ja väärän hoidon tai hoidotta jäännin seurauksista lapselle ketjussa "oikeus hoitoon".