Ositus on nyt avioeron jälkeen menossa. Tuntuu, ettei minua kohdella prosessissa oikeudenmukaisesti. Olin avioliitossa 31 vuotta. Perin avioliiton aikana vanhemmiltani huomattavan summan rahaa, jolla ostimme vaimoni kanssa omakotitalon, kesäasunnon ym. Lisäksi sain vanhemmiltani säännöllisiä rahalahjoituksia. Minulla on niistä kuitit ja tiliotteet tallella. Vanhempani tekivät testamentin vasta 2000 luvulla, jossa lasten puolisot suljettiin testamentin ulkopuolelle. Pesänjakaja pyrkii jakamaan kaiken kahtia.
Mitenhän on, onko minulla mitään mahdollisuutta suojella perintöäni. Avioehtoa meillä ei ollut naimisiin mennessämme ja luonnollisestikaan vaimoni ei avioliiton aikana suostunut sitä enää tekemään vaikka yritin useasti. Onko nyt sukupolvien työ menossa harakoille?
Mitenhän on, onko minulla mitään mahdollisuutta suojella perintöäni. Avioehtoa meillä ei ollut naimisiin mennessämme ja luonnollisestikaan vaimoni ei avioliiton aikana suostunut sitä enää tekemään vaikka yritin useasti. Onko nyt sukupolvien työ menossa harakoille?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Oliko ettei puolisoilla ole avioikeutta perintöön tai sen sijaan tulevaan omaisuuteen? Silloin ei aviopuolisolla ole avio-oikeutta sellaiseen omaisuuteen mikä on selvästi ostettu sillä perinnöllä. Paitsi tietysti jos olet ollut niin tyhmä että talot ja mökit on laitettu molempien nimiin.
Testementissani lukee selkeästi että aviopuolisolla ei ole oikeutta saatuun omiasuuteen ja sen tuottoon, mutta hyväuskoisuudessani annoin merkitä puolison nimen kauppakirjoihin.
Avioliiton aikana yritin toistuvasti avioehtoa, mutta puoliso kieltäytyi, sanoi: Usko nyt, että minä en tule sinun perintöihisi puuttumaan!
Ymmärrän vasta nyt että se oli kavala juoni. Onkohan tuolla suullisella lupauksella oikeudenkäynnissä merkitystä? Kyseessä kun on häikäilemätön ihminen, joka ei tule tätä myöntämään, vaan valehtelee kaiken.
Se on vaimon omaisuutta jos kerran on näin kauppakirjoihin merkitty. Ainoa mitä voit tehdä on pieni kiusa ja ilmoittaa verottajalle että vaimo ei varmaan ole maksanut näistä lahjaveroa, lahjahan tuon nimittäin on jos kauppakirjoihin laitetaan molempien nimi ja toinen vain maksaa.
"Kyseessä kun on häikäilemätön ihminen, joka ei tule tätä myöntämään, vaan valehtelee kaiken. "
Ja kuitenkin 31 vuotta olit hänen kanssaan naimisissa?
Aika yksipuolisesti on faktoja ja mielipiteitä tässä ketjussa, esität asiat luonnollisesti vain omasta näkökulmastasi. Oletko yhtään yrittänyt ajatella asiaa ex-puolisosi näkökulmasta? Mitähän mieltä hän on sinun luonteestasi ja sinun toiminnastasi? Eiköhän se ollut kuitenkin kummankin tarkoitus avioliittoa solmittaessa ja yhteistä elämää elettäessä, että tässä ollaan yhdessä, kunnes kuolema erottaa?
Eli miksei verottaja puutu tälläisiin tapauksiin missä ostetaan taloja ja mökkejä yhteisiin nimiin ja vain toinen maksaa niitä, tälläinen melko yleistä monissa liitoissa. Luulisi että tälläinen omaisuuden siirto on selvä lahaja, vaikka tapahtuisikin avo/avioliitoissa.
>>Perin avioliiton aikana vanhemmiltani huomattavan summan rahaa, jolla ostimme vaimoni kanssa omakotitalon, kesäasunnon ym. // Vanhempani tekivät testamentin vasta 2000 luvulla, jossa lasten puolisot suljettiin testamentin ulkopuolelle.
Puolet sain perintönä (ennakkoperintönä) ja saman verran tuli vanhemmilta
myöhemmin rahalahjoja.
Onko se niin, että henkilökohtaisiin rahalahjoihin ei
ositus puutu.
Jos näin on, se olisi oikeudenmukainen ratkaisu!
Ennakkoperintö = lahja.
Lahja muuttuu ennakkoperinnöksi (jos muuttuu) vasta sitten, kun lahjanantaja on kuollut.
Siis, ovatko vanhempasi kuolleet vai eivät?
jos lahjoittaja on kirjoittanut että puolisoilla ei ole niihin tai niillä hankittuun omaisuuteen aviooikeutta. Mutta jos lahjan saaja on niin typerä että ostaa noilla lahjoilla omaisuutta yhteisiin nimiin, niin ei niitä tarvitse silloin tasinkoina jakaakaan. Molemmat kun jo omistaa ne esim. puoliksi. Tässä tapauksessa tarvitsee vain mietiä miten yhteisomistus puretaan.
kun ostit talol lahjarahallasi teille yhteiseksi, tulit silloin lahjoittaneeksi puolikkaan taloa vaimollesi. eli sait lahjan ja annoit eteenpäin.
Ennakkoperintö tuli samana vuotena kuin avioliitto solmittiin, hiukan solmimisen jälkeen. Sen jälkeen tuli rahalahjoja pitkän aikaa vanhemmilta. Vanhemmat ovat nyt kuollet.
Osittaja pelottelee, että jakaa kaiken kahtia, vaikka vanhemmat tarkoittivat lahjat tietenkin minulle, lapselleen, mutta eivät he ymmärtäneet kaikkia asioita oikealla tavalla kirjata ja korvamerkitä. Mitenhän päästäisiin kohtuulliseen, oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
>>Puolet sain perintönä (ennakkoperintönä) ja saman verran tuli vanhemmilta
myöhemmin rahalahjoja.
"Mutta kuten toiset jo ovat todenneet, lienet lahjoittanut lahjaksi saamaasi omaisuutta puolisollesi, joten se (ainakin lähtökohtaisesti nimiperiaatteen mukaisesti) on hänen."
Onkos minulta nyt mennyt jotain ohi? Aloittaja on saanut rahaa ja aviopari on ostanut talon. Pari koska molempien nimi on papereissa. En kyllä saa mitenkään lahjoitusta syntymään sillä että esim lainhuutoon tulee puolisonkin nimi, en ainakaan lahjoitusta niille testamentilla saaduille rahoille.
Kyllä tässä tapauksessa pitäisi olla mielestäni itsestään selvää että parin yhteenlasketusta omaisuudesta huomioidaan tuo testamentattu summa ja loput ositetaan. Raha on arvon mittari eli siitä ei tässä vaiheessa välitetä onko omaisuus talona tai käteisenä. Tietysti aloittaja "kärsii" sitä enemmän mitä vanhemmista asioista on kyse koska inflaatiokorjauksia ei tehdä mutta periaatteen pitäisi olla selvä
>>Kyllä tässä tapauksessa pitäisi olla mielestäni itsestään selvää että parin yhteenlasketusta omaisuudesta huomioidaan tuo testamentattu summa ja loput ositetaan.
Eli persaukisen pariskunnan mies saa vanhemmiltaan lahjaksi 100 000 euroa, lahjakirjassa lukee ettei puolisisolla ole tähän tai sijaan tulleeseen omaisuuteen avio-oikeutta. Rahoilla ostetaan asunto, mikä laitetaankin yhteisiin nimiin. Eron tullessa mies saa pitää oman osuutensa kämpästä kokonaan, mutta vaimon osuuteen miehellä onkin avio-oikeus kun muuta omaisuutta ei ole? Eli loppujen lopuksi mies saa erossa oman 50 000euroa ja 25 000 euroa vaimolta tasinkoa, yht. 75 000 euroa? Mitä jos mies tässä vaiheessa ilkeyksissään ilmoittaa vielä verottajalle että hän on lahjoittanut vaimolle tuon 50 000euroa asunnon oston yhteydessä, joutuisiko vaimo maksamaan tuosta veroa? Ja jopa korotettuna kun yritti lahjan pimittää verottajalta?
>>mies saa erossa oman 50 000euroa ja 25 000 euroa vaimolta tasinkoa, yht. 75 000 euroa?>persaukisen pariskunnan // ostetaan asunto, mikä laitetaankin yhteisiin nimiin // Mitä jos mies tässä vaiheessa ilkeyksissään ilmoittaa vielä verottajalle että hän on lahjoittanut vaimolle tuon 50 000euroa asunnon oston yhteydessä
Eihän verot pysy iäisyyksiä perintäkelpoisina. Eikö verot vanhene 5 vuodessa joten on ihan turha jossitella lahjaverolla lahjasta jonka on saanut kymmeniä vuosia sitten.
Aloittajan tapauksessa en tosin tiedä paljonko yhteisen talon hankinnasta on aikaa, joten jää arvailujen varaan onko tuo vero jo vanhentunut.
Toisekseen joku ihmetteli että miksi verottaja ei puutu näihin yhteisiin asuntoihin jotka vain toinen maksaa, no selitys lienee avioliittolaista ja siihen että puolisolle tulisi muutenkin puolet (tavallisissa tapauksissa) tuosta yhteisestä asunnosta ja verottomana.
Sitten kun mietitään tuota moraalista puolta, mikä oikeus sillä varattomalla puolisolla on saada puolet yhteisestä omaisuudesta?
Tuon ihmettelyn ymmärrän jos tuo varaton (työssäkäymätön) on muuten vain kotona ja taloudenhoitaja tekee kaikki kotityöt ja lastenhoitaja hoitaa lapset niin mikä ettei.
Todellisuudessa kotona oleva puoliso monesti luo puitteet toiselle puolisolle käydä töissä ja tienata sitä varallisuutta.
Tiedän että tämä roolijako ei aina mene ihanteellisesti mutta siihen pitää puuttua jo hyvissä ajoin eli eukko (tai äijä) töihin ja pitää palkata taloudenhoitaja, ositustilanteessa on myöhäistä itkeä.
>>Eihän verot pysy iäisyyksiä perintäkelpoisina. Eikö verot vanhene 5 vuodessa joten on ihan turha jossitella lahjaverolla lahjasta jonka on saanut kymmeniä vuosia sitten.
Löytyi kyllä aika paljon tietoa ja nimen omaan että 5 vuotta on raja.
En tiedä onko viimeaikoina sitten säädetty uusia lakeja jossa on tuplattu tuo aika.
Tietenkin lahjaveron luistaminen voi tuoda tullessaan perintöveron (perintövero-lahjavero) ja tälle tpahtumalle ei sitten olekkaan aikarajaa.
>>Löytyi kyllä aika paljon tietoa>nimen omaan että 5 vuotta on raja.
Verotusta.
Katsotaanpa tuossa linkissä http://www.kko.fi/tulostus/42798.htm olevaa 3 kohdan päätöstä.
Henkilö oli salannut tuloja omassa henkilökohtaisessa verotuksessa ja juttu hylättiin asia vahentunut.
Otit esimerkiksi yrityksen veroasiat joita käsiteltiin pitkään, mainitsemassani linkissä on myös yrityksen asioitakin käsitelty mutta nyt on kyse henkilökohtaisen vero"petoksen" vanhenemisesta.
Eli veronvuosi lyödään lukkoon seuraavan vuoden syksyllä ja siitä 5 vuotta eteenpäin ja vero ja myös petos on vaha.
Tietenkin jos verottja alkaa tutkimaan juttua ja aukaisee verotuksen ennen tuota 5 vuoden aikaa niin juttu on ihan eri.
No nyt tuli se linkkikin kerrottua.
Ps. toimin itsekkin yrittäjänä ja tiedän tasan tarkkaan että 5 1 vuotta on se raja jonka jälkeen verottaja ei tule nuohoamaan kirjanpitoa.
Niin ja vinkkinä ruotsissa on 10 1 vuotta
luetun ymmärtämisestä.
>>No nyt tuli se linkkikin kerrottua
Tuon ajan 10 vuotta kohdalla mutta linkki johon viittasit käsitteli ihan eri asiaa kuin lahjaveroilmoituksen laiminlyönti.
Oikea lainkohta josta vastaua löytyy on
Perintö- ja lahjaverolaki 12.7.1940/378
4 LUKU (29.4.1994/318)
Verotus, ennakkoratkaisu ja muutoksenhaku
34 § (29.4.1994/318)
Jos perukirjaa tai veroilmoitusta ei ole annettu tai sitä ei voida panna oikaistunakaan verotuksen perusteeksi, on verotus toimitettava arvioimalla (arvioverotus).
Arvioverotus sillä perusteella, että perukirjaa tai veroilmoitusta ei ole annettu, voidaan toimittaa 10 vuoden kuluessa perintö- tai lahjaverovelvollisuuden alkamisesta.
Antamasi esimerkki kuin myös oma esimerkkini oli tavallisista veroista joita koskee 5 vuoden vanhenemissääntö siitä kun niitä on viimeeksi käsitelty.
Lahja ja perintöveroista on ihan erikseen säädetty laissa.
>>Oikeassa Olit Tuon ajan 10 vuotta kohdalla mutta linkki johon viittasit käsitteli ihan eri asiaa kuin lahjaveroilmoituksen laiminlyönti.
On toki totta, että julkiset verot ja saatavat vanhentuvat siten kuin edellä on esitetty, mutta Laki verotusmenettelystä sanoo kuitenkin seuravaa:
4 luku 56 § 4 mom. "Siltä osin kuin verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta tai on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen, muun tiedon .... verotuksen oikaisu on tehtävä viiden vuoden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta."
Näin ollen verovelvollisuus itsessään vanhenee viidessä vuodessa, joka on eri asia kuin maksuunpantu vero (vanhentumisaika on toki sama). Jos siis pimeän työn tekemisestä tai muusta veronkiertämisestä on kulunut tämä viisi vuotta silloisen verovuoden päättymisestä, ei siitä voida enää määrätä veroa.
Tulkittaneenko tämä sitten niin, että mikäli verottaja ei samaisen lain 57 §:n mukaisesti ole ennen viiden vuoden määräaikaa tehnyt päätöstä veronoikaisusta, se on menettänyt siihen oikeutensa, vaikka törkeän veropetoksen syyteoikeus (10v.) ei olisikaan vanhentunut.
Oikeus vaatia vahingonkorvausta rikoksen perusteella ei vanhene niin kauan kuin syyteoikeutta on jäljellä. Veronoikaisua ei kuitenkaan luettane vahingonkorvaukseksi, mutta .. mene ja tiedä.
Tavalliset verot käyttäytyvät tuolla lailla ja menin itsekkin siihen retkuun kun en heti älynnyt tarkistaa perintö ja lahjaverolakia, siellä käsitellään ihan erikseen perintö ja lahjaveroa ja ilmoitusvelvollisuutta ja niiden laiminlyönneistä aiheutuvia seurauksia.
Olen itsekkin sitä tyyppiä että vaikka itse jumala tulisi ja sanoisi että asia on näin usko pois niin en usko ennenkuin näen omin silmin. jos on tulkinnanvarainen asia niin en suinkaan usko kertanielemältä toisen tulkintaa vaan haluan vähän laajemman pojan tulkinnalle.
Mutta tuo lahjaveroilmoituksen laiminlyönti oli sen verran selkeästi kerrottu lakipykälissä ettei siitä tavitse olla mitään ennakkoratkaisuja tajutakseen miten asia menee.
vastaus vielä tuohon viimeiseen kysymykseesi, koska siihen ei kukaan ole vastanut eli:
"Onko nyt sukupolvien työ menossa harakoille? "
Ei ole menossa, on vaan jakaantumassa tasan sinulle ja puolisollesi (ellette sitten satu olemaan harakoita)
Ositusta on mahdollista sovitella. Avioliittonne on tosin ollut pitkä. Mitä lyhyempi avioliitto sitä helpommin voidaan sovitella, mutta joka tapauksessa puolittamisperiaate voi olla kohtuutonta juuri sellaisissa tapauksissa, joissa puolison omaisuus on saatu perintönä ja hän joutuisi luovuttamaan tasinkona huomattavan osan tätä omaisuutta tai sen arvoa.
Mitä lähempänä ositusperustetta (avioeron vireilletuloa) tämä omaisuus on saatu, sen paremmat mahdollisuudet sovitteluun. Sovittelu voi tietysti estyä, jos puoliso on merkitty omistajaksi perintönä saatuun tai sen sijaan tulleeseen omaisuuteen, sillä sovittelun tarkoitus tässä tapauksessa olisi kaventaa avio-oikeutta, ei ottaa toiselta pois tämän omaisuutta. Ainahan voi yrittää.
Vanha lakimies ohje sanoo;" Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan"
On ex- vaimoltasi tosi härskiä toimintaa vaatia, että minkä sinä olet perinyt, tai saanut vanhemmiltasi
kuuluisi myös hänelle.
Vaikka laki tuon sallisikin, luulisi jo omantunnon alkavan kolkuttaa.Kenen pussilla on.
Ahneushan on lähellä kohtuuttomuutta.
Ositus kaiken puoliksi jakamisineen olisi epäoikeudenmukainen ja yleisen oikeustajun vastaista.
Kaikilla ihmisillä ei valitetavasti ole moraalia. Käsitystä oikeasta ja väärästä. Tässä tapauksessa se näyttää
puuttuvan täysin. Olet joutunut hyväksikäytetyksi pahemman kerran. Ymmärrän, ettei avioehtoa tehty si
nun ikäluokassasi paljoa. Sitä pidettiin epäluottamuslauseena. Ei ole ollut " puhtaat jauhot pussissa", kun
on myöhemminkin kieltäytynyt avioeron tekemisestä " Väärin saatu ei ole saatua".