Leikattu

Mulla on vuooden ja kuukauden ikäinen tyttökissa.
Sterilisoitiin kahdeksan kuukauden iässä. Nyt tämä neitokainen käyttäytyy kun kiimainen kissa. Aamulla valittaa miehenkipeyttään, kiehnää poikaystävänikin lähellä , mitä ei ole juurikaan edes ennen huomioinut mitenkään. Hellyyden kipeydessään heittäytyy selälleen ja odottaa että rasputtakaan. Voiko leikaus epäonnistua (tuntuu kyllä mahdottamalta koska kohtukin poistettu) vai mitä tämä oikein on ???
1723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja kohdun poistolla ei ole siihen mitään vaikutusta. koska kohtu ei niitä kiimoja aiheuta vaan hormonit, joita tulee munasarjoista. On tullut eteen tapauksia että kissoilla on osa munasarjaa jäänyt sisälle ja se aiheuttaa kiimaoireet, vaikkei kissa tietenkään lisääntymiskykyinen enää ole. Se voi olla vaikea korjata, koska sitä palasta on hankala löytää. Mutta on tämä kuitenkin aika harvinaista. Ja useinhan kissat juoksevat kuitenkin monta kertaa vuodessa, että olisi sinun naaraasi varmaan juossut jo aiemmin. Jos tämä nyt kuitenkin on selvä juoksu, joka menee ohi ja tulee vielä uudelleen, voi alkaa epäillä että leikkaus on epäonnistunut. Uusintaleikkauksen onnistuminen on hyvin epävarmaa ja mielestäni turha riski kissalle. Jos juoksuja tulee lisää ja ne ovat häiritseviä (esim. huutaa kovasti tai merkkailee) voisi nuo hormonit eliminoida ns. kemiallisella kastraatiolla. Se tapahtuu laittamalla kissaan "ehkäisykapseli" ihon alle. Tämä sitten vaikuttaa puolesta puoleentoista vuotta. Se on vielä niin uusi juttu kissoilla että kaikkia vaaroja ei tiedetä! Silti laittaisin mieluummin sen kuin alkaisin syöttää pillereitä, jotka voivat aiheuttaa nisäkasvaimia, jotka ovat kissalla hengenvaarallisia. Tietenkään kohtutulehduksen riskiä ei ole jos kohtu on poistettu, eli siinä mielessä on pillereidenkin pahin riski selätetty. En kuitenkaan näihin hormonaalisiin ehkäisymenetelmiin alkaisi jos kissan juoksut ovat siedettäviä eivätkä toistu usein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissakilisilmä kirjoitti:

Mulla on vuooden ja kuukauden ikäinen tyttökissa.
Sterilisoitiin kahdeksan kuukauden iässä. Nyt tämä neitokainen käyttäytyy kun kiimainen kissa. Aamulla valittaa miehenkipeyttään, kiehnää poikaystävänikin lähellä , mitä ei ole juurikaan edes ennen huomioinut mitenkään. Hellyyden kipeydessään heittäytyy selälleen ja odottaa että rasputtakaan. Voiko leikaus epäonnistua (tuntuu kyllä mahdottamalta koska kohtukin poistettu) vai mitä tämä oikein on ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu