Hankihyppelystä

ryteikköralliin. Siinä meidän kevättä :) Vielä kun joku jaksaisi (lue:emäntä) ymmärtää, miksi lumet sulavat aina ensin tuolta ryteiköstä, eikä sieltä parhailta lenkkipoluilta. Eipä tuo nelivetoja juuri tunnu haittaavan, mutta kaksijalkainen saa miettiä polviliu'un tai risut silmille vaihtoehtojen välillä. Tänään totesin, että pehmeä möhjösöhjö lumi tuntuu mukavammalta kuin suoraan päin näköä... mutta kevään merkkejähän on vesisadekin, ja kyllä tuo nykyinen iso kuralammikko vielä pihaksi muuttuu :)
601263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Olet sitten saanut nauttia ulkoilusta kerrakseen. Meillä on ollut tupa täynnä vieraita, joten samaan ei ole ollut mahdollisuutta. Vieraiden lähdettyä kävimme kaffeella ystävän luona.
Siinä tää päivä meni. Huomenna tulevat läheiset syömään. Sitten onneksi alkaakin taas arki. Tintin tassu paranee silmissä joten lon aiheitakin on koirarintamalla.

Äänestä
  • Aloittaja

    että tassuvaivat alkavat olla voitettu taisto :) Meillä tuo yksi yrittää selkeästi kasvattaa rastoja peffaansa, tosin ne ovat tosi vihreitä ja näyttävät kuuselta eli se siitä ryteikköriemusta ;)
    Viimeksi, kun meillä oli jalkavaivoja, ja liikkumista oli pakko rajoittaa, niin ostin sellaisen tooosi hienon pyöritettävän älypelin. Koirista se oli hauska noin 15 sekuntia ja tuttu kirvesmies lupasi tehdä lisää 5 euron hintaan,,,,

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    koirille ovat kivoja. Suuria ei noi sunkaan ole kokonsa puolesta. Nuorempia kuin Tintti ja taatusti aktiivisempia. On ollut varmaan tylsää kun on joutunut rajoittamaan koirulin liikkumista.
    Meillä Rouva kävi tänäänkin tekemässä inventaarin omaisuudelleen ja kiitettävästi painellut lelujensa perässä. Nyt se on jo päässyt hieman uloskin, joskin pelkälle kävelylenkille ilman palloa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_12660 kirjoitti:

    liikkumisen rajoittaminen oli kyllä yhtä tuskaa... selitäpä energiselle ja vilkkaalle, että juosta ei saa... nyt mennään rauhallisesti ja ei ollenkaan.
    Koirat on kyllä hyviä inventaariontekijöitä :) Kaikki nurkat tulee tutkittua. Meillä leikittiin tänään "hae isäntä"-leikkiä ja koiruudet juoksi ikkunalta ikkunalta kurkkimaan :) Tosin äijä löytyi sitten yläkerrasta formulaa tölläämästä...

    Äänestä

  • Aloittaja

    siltä, mistä minä tietäisin?

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    siltä, mistä minä tietäisin?

    kummalta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    kummalta?

    minulle, kun en tiedä :)

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    minulle, kun en tiedä :)

    taida tietää kukaan muukaan, ei umaleolehtinen eikä leoumalehtinen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    taida tietää kukaan muukaan, ei umaleolehtinen eikä leoumalehtinen.

    sitä aina kääntyä muiden asiantuntijoiden puoleen. Pikkulinnut visertävät ;)))

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    sitä aina kääntyä muiden asiantuntijoiden puoleen. Pikkulinnut visertävät ;)))

    tuo on ihan omin silmin jokaisen nähtävissä, tässä ketjussa että ei enää tiedä keneltä pitäisi kysyä...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    tuo on ihan omin silmin jokaisen nähtävissä, tässä ketjussa että ei enää tiedä keneltä pitäisi kysyä...

    aloittaisin kyselemisen niiltä muilta, jotka ovat "todistetusti" jääneet kiinni useammasta nikistä tai puskista kirjoittelusta.

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    aloittaisin kyselemisen niiltä muilta, jotka ovat "todistetusti" jääneet kiinni useammasta nikistä tai puskista kirjoittelusta.

    mä viitsi niiltä kysellä jotka ei asiaan millään tapaa kuulu. Mistäs ne sen voi tietää kun ei taida turussakaan olla mitään havaintoa. =)))

    Mut nyt tämä painuu koisiin, öitä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    mä viitsi niiltä kysellä jotka ei asiaan millään tapaa kuulu. Mistäs ne sen voi tietää kun ei taida turussakaan olla mitään havaintoa. =)))

    Mut nyt tämä painuu koisiin, öitä!

    Kumma juttu, että Turku kuuluu aina asiaan, jos puskista huudetaan. Mutta jos siitä jäädään kiinni, niin sitten se koskee vain Turkua :))

    Äänestä

  • ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.
    Mun piti kysästä sulta vaikka jos rehellisiä ollaan teen sen peijakkaan pitkin hampain.

    Miten tossa kuvablogissa joku kuva tulee esiin pienempänä??? Vaikka ne taatusti ovat samankokoisia kun ne lisää sinne.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.

    Vähäks olet törkee, ensi vittuilet ja sit pyyvät apui, kyl nauruttaa taas, mut hei kyl se puteli siul neuvoop
    kysäseppä hältä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.
    Mun piti kysästä sulta vaikka jos rehellisiä ollaan teen sen peijakkaan pitkin hampain.

    Miten tossa kuvablogissa joku kuva tulee esiin pienempänä??? Vaikka ne taatusti ovat samankokoisia kun ne lisää sinne.

    Aion ottaa tiistaina ylläpidon kanssa esiin sinun toimesi. Käytät palstalla kirjoittelussasi toisen ihmisen nimeä ja rekisteröityä nimimerkkiä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.
    Mun piti kysästä sulta vaikka jos rehellisiä ollaan teen sen peijakkaan pitkin hampain.

    Miten tossa kuvablogissa joku kuva tulee esiin pienempänä??? Vaikka ne taatusti ovat samankokoisia kun ne lisää sinne.

    Oletpa sinä röyhkeä! Sinä olet useiden kuukausien ajan kirjoittanut Myylle ja Myystä halveksivia kommenttejasi mutta kuvittelet että hän kaikesta törkeydestäsi huolimatta olisi valmis auttamaan sinua.
    Muisthan miten paljon on ylläpito poistanut sinun Myylle kirjoittamiasi asiattomuuksia.

    Äänestä

  • millä palstalla Emmi- Inkeri kirjoittelee?miksi kirjoittelet asiattomuuksia.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.
    Mun piti kysästä sulta vaikka jos rehellisiä ollaan teen sen peijakkaan pitkin hampain.

    Miten tossa kuvablogissa joku kuva tulee esiin pienempänä??? Vaikka ne taatusti ovat samankokoisia kun ne lisää sinne.

    Hieman jäi ihmetyttämään että miten kuvablogiin kuvien lisäämiseen liittyy se että kirjoittelet pulinapalstalle miehesi nimimerkillä. Voisitko selittää?

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    aloittaisin kyselemisen niiltä muilta, jotka ovat "todistetusti" jääneet kiinni useammasta nikistä tai puskista kirjoittelusta.

    Muilta? Tässä keskustelussa Umalehtinen jäi kiinni miehensä nikin käyttämisestä, jo toisen kerran viikonlopun aikana. Eikö häneltä sinun mielestäsi voi kysyä? Umalehtisellähän on ensikäden tuoretta tietoa motiiveista lähesen ihmisen nimissä kirjoitteluun.

    Hän ei taida tietää rikkovansa lakia käyttäessään toisen ihmisen henkilötietoja omissa kirjoituksissaan.

    Äänestä

  • sinä lehmä oikein veisaat!!! Että MÄ kulkisin jonkun TÄN palsttalaisen perässä jossain muualla?? Hei haloo onks valoo enää laisinkaan siellä yläkerrassa! Oikeesti hei nauta, mun aikani ei riitä tuollaiseen leikkimiseen netissä eikä minkään palstan vuoksi. Ei tämä minulle niin totista ole että edes vaivautuisin mihinkään tuollaiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    Kumma juttu, että Turku kuuluu aina asiaan, jos puskista huudetaan. Mutta jos siitä jäädään kiinni, niin sitten se koskee vain Turkua :))

    tuo yks kirjoittelee joten en kai mä keltään rååttalaiseltakaan asiasta kysele, se on vielä idiootimpi kuin tyrkyläinen eikä osaa senkään vertaa vastata.

    Äänestä

  • Aloittaja

    20+5 kirjoitti:

    Muilta? Tässä keskustelussa Umalehtinen jäi kiinni miehensä nikin käyttämisestä, jo toisen kerran viikonlopun aikana. Eikö häneltä sinun mielestäsi voi kysyä? Umalehtisellähän on ensikäden tuoretta tietoa motiiveista lähesen ihmisen nimissä kirjoitteluun.

    Hän ei taida tietää rikkovansa lakia käyttäessään toisen ihmisen henkilötietoja omissa kirjoituksissaan.

    Leo on kirjottanut tähän ketjuun, viesti on poistettu. Mites se edellinen? Poistettu sekin vai?
    Kyllä on todella aihetta tohkeiluun. Olivat varmaan sisällöltään tosi törkeitä.... Mites se nyt menikään, kun puskista solvaa ja jää kiinni niin se on sitten ok...

    Äänestä

  • näyttää olevan täysin ylivoimaista pysyä totuudessa, Pukelia kutsuu puteliksi huonokäytöksinen? virtuaalikoneistaja, ei Myy-Pikkuinen jota tunnut nyt fanittavan urakalla.

    Myy-Pikkuinen on aivan sama kirjoittaja jota sinä olet kutsunut ilopilleriksi, hän ei ole muuttunut miksikään, aivan yhtä hyvin tai huonosti hän käyttäytyi silloinkin kun hän oli mielestäsi ilopilleri.

    JK. Emmi-Inkeri ei ole virtuaalikoneistajan multinikki.

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    Leo on kirjottanut tähän ketjuun, viesti on poistettu. Mites se edellinen? Poistettu sekin vai?
    Kyllä on todella aihetta tohkeiluun. Olivat varmaan sisällöltään tosi törkeitä.... Mites se nyt menikään, kun puskista solvaa ja jää kiinni niin se on sitten ok...

    Ei pikku ystäväiseni,Leo ei kirjoittanut tähän ketjuun eikä muuallekaan tälle palstalle vaan eräs hänen läheisensä joka on saanut tietoonsa Leon tunnuksen ja salasanan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sannukka.. kirjoitti:

    nyt lässyttelytuulella :) Mistä tiedät, ettei Leo ihan itse ole kertonut tunnuksiaan? Ja jos tarkoitus oli kirjoittaa toisena, niin miksi viestit on poistettu?
    Jostain syystä siis edelleen saa kiljua puskissa veetuluja, jäädä siitä kiinni, mutta sehän on ihan ok...
    On muuten niin helvetin mielenkiintoinen aihe, että tämä taisi jäädä viimeiseksi kommentikseni.

    Ai ai pikku ystäväiseni.Sinun mielestäsikö Uma saa esiintyä läheistensä nimissä mutta toiset kirjoittajat eivät saa kirjoittaa rekisteröimättömillä nikeillään?

    Kirjoitteletko sinä netissä miehesi nimellä?

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    sinä lehmä oikein veisaat!!! Että MÄ kulkisin jonkun TÄN palsttalaisen perässä jossain muualla?? Hei haloo onks valoo enää laisinkaan siellä yläkerrassa! Oikeesti hei nauta, mun aikani ei riitä tuollaiseen leikkimiseen netissä eikä minkään palstan vuoksi. Ei tämä minulle niin totista ole että edes vaivautuisin mihinkään tuollaiseen.

    lehmää rumasti. Eikö sinun pitänyt olla niin eläinsuojelijaa niin eläinsuojelijaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sannukka.. kirjoitti:

    Ai ai pikku ystäväiseni.Sinun mielestäsikö Uma saa esiintyä läheistensä nimissä mutta toiset kirjoittajat eivät saa kirjoittaa rekisteröimättömillä nikeillään?

    Kirjoitteletko sinä netissä miehesi nimellä?

    ihmettelimme viime kokouksessa, kun et ollut paikalla :) Mutta eiväthän ne asiat sinua aiemminkaan kiinnostaneet.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    lehmää rumasti. Eikö sinun pitänyt olla niin eläinsuojelijaa niin eläinsuojelijaa.

    sinä valehtelit että puteli nimeä käyttää Myy-Pikkuinen.

    Minä olen virtuaalikoneistaja Hämeenlinnasta.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    lehmää rumasti. Eikö sinun pitänyt olla niin eläinsuojelijaa niin eläinsuojelijaa.

    sä lehmä?? Oho!

    Äänestä

  • 8+13 kirjoitti:

    Hieman jäi ihmetyttämään että miten kuvablogiin kuvien lisäämiseen liittyy se että kirjoittelet pulinapalstalle miehesi nimimerkillä. Voisitko selittää?

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    Ei ole uskottava selitys.Eihän galleriaan tarvitse olla kirjautuneena selaillessaan omalta koneeltaan omia kuviaan.
    Et sinä kuvia galleriaan liittänyt vaan kirjoittelit palstalle toisen ihmisen nikillä.

    Äänestä

  • 5+2 kirjoitti:

    Mitä luulet ja oletat. miehelläni on oikeus nikkiinsä onhan hän suomi 24 jäsen.:))
    Kohta meillä on yhteinen nikki mikäli saamme yp:ltä luvan.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    '''' Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. ''''

    Tarkoitti tiätyst sinnuu, ja vetäis mankkarinsa oven säppii.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja annoit idean. Meillä kun on vain yksi kone ja olemme nytkin koko myöhäisillan laittaneet kuvia.
    Mun piti kysästä sulta vaikka jos rehellisiä ollaan teen sen peijakkaan pitkin hampain.

    Miten tossa kuvablogissa joku kuva tulee esiin pienempänä??? Vaikka ne taatusti ovat samankokoisia kun ne lisää sinne.

    Poistitte vahingossa miehesi kirjoittaman viestin.Tässä on se uudelleen:

    Hauskaa:))
    Meidän olivat hieman nuupallaan vieraista. Nuorimpamme on valitettavan ahne kuten emonsakin. Mimmi parka ei voi ymmärtää miksi vieraat tulevat syömään meille. . . .vaikka hälle maistuisi ihan kaikki.
    Hävetti tänään kun Mimmi rupesi kommentoimaan erään vieraan miespuolisen syöntiä aina silloin kun mies haki jotakin lisää lautaselleen

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    Nauran kyllä niille ah' niin miehekkäille kuvavalinnoille miehesi kalleriassa, ei kukaan miehekäs oikea mies tuollaisia itse laita kalleriaansa, niille on nauranut moni muukin.
    Eikö miehesi saa yksin surhvailla netissä, kun aina kerrot istuvasi miehesi vieressä, kun hän on netissä, onko hän oikeasti nuin tossunalla ?

    Äänestä

  • Autan hieman kirjoitti:

    Sata vetoo, toi ei oo lexan kirjottamaa textii, ei se pysty tohon.siin on taas ollu hianostofrouvaa leikkivä ollu ukkons nikil likkentees.onko tuokaan enää tervettä touhhuu.ei normaalil tulis miäleenkää esiintyy missää ukkons nimel.sairasta jengii kybällä.

    Äänestä

  • mites se tassu silmis paranee, miten se tapahtuu, laitetaaks se tassu silmii joteski ?

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    Ny kyl nauruttaa niin piruksee taas kerran noi miälilkuvitustarinas, kuvittelekko et joku nuita uskoo ;=)))))

    Äänestä

  • 9+32 kirjoitti:

    Nauran kyllä niille ah' niin miehekkäille kuvavalinnoille miehesi kalleriassa, ei kukaan miehekäs oikea mies tuollaisia itse laita kalleriaansa, niille on nauranut moni muukin.
    Eikö miehesi saa yksin surhvailla netissä, kun aina kerrot istuvasi miehesi vieressä, kun hän on netissä, onko hän oikeasti nuin tossunalla ?

    Noku se ei osaa käyttää nettii;)))))))))

    Äänestä

  • 9+32 kirjoitti:

    Nauran kyllä niille ah' niin miehekkäille kuvavalinnoille miehesi kalleriassa, ei kukaan miehekäs oikea mies tuollaisia itse laita kalleriaansa, niille on nauranut moni muukin.
    Eikö miehesi saa yksin surhvailla netissä, kun aina kerrot istuvasi miehesi vieressä, kun hän on netissä, onko hän oikeasti nuin tossunalla ?

    Mies on tossun alla.hän ei saa päättää itse edes omista hiuksistaan.vaimo määrää aivan kaikesta.vaimon isä oli samassa tilanteessa.hän ei saanut edes liikkua kodin ulkopuolella yksin.tytär ja vaimo valvoivat ettei hän saanut puhua kenenkään kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    koirille ovat kivoja. Suuria ei noi sunkaan ole kokonsa puolesta. Nuorempia kuin Tintti ja taatusti aktiivisempia. On ollut varmaan tylsää kun on joutunut rajoittamaan koirulin liikkumista.
    Meillä Rouva kävi tänäänkin tekemässä inventaarin omaisuudelleen ja kiitettävästi painellut lelujensa perässä. Nyt se on jo päässyt hieman uloskin, joskin pelkälle kävelylenkille ilman palloa.

    Hauskaa:))
    Meidän olivat hieman nuupallaan vieraista. Nuorimpamme on valitettavan ahne kuten emonsakin. Mimmi parka ei voi ymmärtää miksi vieraat tulevat syömään meille. . . .vaikka hälle maistuisi ihan kaikki. Hävetti tänään kun Mimmi rupesi kommentoimaan
    سالناس سالناس45

    Äänestä

  • Mistlähin palstal on esittäyvytty ?

    " nuori ja hänen pitäisi osoittaa edes alkeellisia tapoja esitellä itsensä ennenkuin hän rupeaa liian tuttavallisesti puhuttelemaan vieraita itseään vanhempia ihmisiä. "

    Mistähhää saat tietoi ?

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    siltä, mistä minä tietäisin?

    Leo, huomasitko että galleriassasi näkyy tämä viesti jonka olet poistanut joskus:

    Hauskaa:))
    leolehtinen45 4.4.2010 23:23

    Meidän olivat hieman nuupallaan vieraista. Nuorimpamme on valitettavan ahne kuten emonsakin. Mimmi parka ei voi ymmärtää miksi vieraat tulevat syömään meille. . . .vaikka hälle maistuisi ihan kaikki.
    Hävetti tänään kun Mimmi rupesi kommentoimaan erään vieraan miespuolisen syöntiä aina silloin kun mies haki jotakin lisää lautaselleen .

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    vaan myös mieheni galtsuun katselimme mitä hän haluaa julkaista. Ehdotin hänen omaa kuvaansa, mutta ei vielä suostunut. Sanoi että pelkästään pulinoissa esiintyy joitakin sellaisia ihmisiä joista hän haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana. .. .palstaa joskus kanssani lukiessa. Eli itsesuojelu vaisto pelaa hänellä tosi hyvin:)

    Eikö tuo suojeluvaiston omaava miehesi suojele sinua tai pistä järkeä päähäsi, että sinäkin pysyisit mahdollisimman kaukana pulinoista.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    koirille ovat kivoja. Suuria ei noi sunkaan ole kokonsa puolesta. Nuorempia kuin Tintti ja taatusti aktiivisempia. On ollut varmaan tylsää kun on joutunut rajoittamaan koirulin liikkumista.
    Meillä Rouva kävi tänäänkin tekemässä inventaarin omaisuudelleen ja kiitettävästi painellut lelujensa perässä. Nyt se on jo päässyt hieman uloskin, joskin pelkälle kävelylenkille ilman palloa.

    Minua kiusaa kovin että käytät rasistista jutsku-sanaa alituisesti. Todennäköisesti yrität hakea slangisanaa jutska=juttu, asia jne.Käyttämäsi jutsku taas on rasistien ja uusnatsien vakiosana meistä juutalaisista.Jos käytät sanaa tarkoituksella se kertoo aatemaailmastasi paljon.

    Äänestä

  • Leolehtiselle kirjoitti:

    Leo, huomasitko että galleriassasi näkyy tämä viesti jonka olet poistanut joskus:

    Hauskaa:))
    leolehtinen45 4.4.2010 23:23

    Meidän olivat hieman nuupallaan vieraista. Nuorimpamme on valitettavan ahne kuten emonsakin. Mimmi parka ei voi ymmärtää miksi vieraat tulevat syömään meille. . . .vaikka hälle maistuisi ihan kaikki.
    Hävetti tänään kun Mimmi rupesi kommentoimaan erään vieraan miespuolisen syöntiä aina silloin kun mies haki jotakin lisää lautaselleen .

    Poistanut ?

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Mitä luulet ja oletat. miehelläni on oikeus nikkiinsä onhan hän suomi 24 jäsen.:))
    Kohta meillä on yhteinen nikki mikäli saamme yp:ltä luvan.

    Ette sit saanu lupaa ::::))))))))))))

    Äänestä

Meillä kun on tontin salaojitus kunnossa ja sadevedet johdettu asianmukaisesti aikoinaan, ei ole lätäköitä pihassa. Olemme tosi onnellisia, että aikoinaan investoimme myös pihaan rakennusaikana. Nyt hymyillen katselemme, kun naapurit huudattavat pumppuja ja letkuja risteilee ympäri pihojaan kun sulamisvesiä poistelevat. Näin se vaan on. Pitää osata tehdä työt kunnolla ja ajatella loppuun asti.

Äänestä
  • Aloittaja

    on vuonna noin -48 rakennettu tölli ja tontti, jota emme ihan alusta asti ole itse suunnitelleet :) Pitänee tuon töllin peruskorjauksen jälkeen miettiä tuota tontin fiksausta. Tähän saakka tuo piha on saanut kuivua ihan itsekseen, ja on se kuivunutkin :)

    Äänestä

Oks se sunkis koiras niitä "kouluttamattomia" ku sen perässä täytyy ryteikköihin mennä tai polvillaan pitkin pihoja raahautua?
Yleensä se (emäntä) vie koiraa, ei toisippäin!

Äänestä
  • Aloittaja

    koirat monikossa :) Joo, kyllä mä yleensä lenkitän koirani niin, että olen itse mukana. Eivät siis ole koulutettuja tekemään metsälenkkejä keskenään :)

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    koirat monikossa :) Joo, kyllä mä yleensä lenkitän koirani niin, että olen itse mukana. Eivät siis ole koulutettuja tekemään metsälenkkejä keskenään :)

    Yleensä lenkität "koirasi" niin et olet itse mukana, mut tarkottaaks toi sun mukanaolos ny sitä, et sä vaan meet minne koiras haluaa vai pystyks sä itte päättään sen mihin te yhdessä kuljette?

    Äänestä

  • Aloittaja

    virtuaali kirjoitti:

    Yleensä lenkität "koirasi" niin et olet itse mukana, mut tarkottaaks toi sun mukanaolos ny sitä, et sä vaan meet minne koiras haluaa vai pystyks sä itte päättään sen mihin te yhdessä kuljette?

    luulisit? Vinkiksi voin kertoa, että jos samalainen talvi sattuu ensi vuodeksi, niin kokeilepa metsäpolun tallaamista :) Tällä hetkellä on kuin lankulla kävelisi ;)

    Äänestä

  • UPDATE_8972184 kirjoitti:

    luulisit? Vinkiksi voin kertoa, että jos samalainen talvi sattuu ensi vuodeksi, niin kokeilepa metsäpolun tallaamista :) Tällä hetkellä on kuin lankulla kävelisi ;)

    meilläkään oikein mettässä voi kävellä....kun melkein jokatoisella askeleella uppoaa vähintään polveen asti...naurattaa kun noi meitin koiratkin juoksee kun hidastetussa filmissä siellä ja paska paikkakin on työn ja tuskan takana löytää =))) eilenkun kävin niin mietin että aika vaarallistakin voi iteltää mennä polvi tai jokin kun se niin yhtäkkiä pettää...huutele siellä sitten apuja jos puhelin ei satu olemaan mukana...ajattelin nyt suosiolla mettä reissut vaikka se sylettääkin..

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    tulipas paljon kirjoitus häröjä.... syytän siitä tota valopalloa...kun valaisee suoraan silmiin ja ei nää mitään =)

    Äänestä

  • Aloittaja

    ................... kirjoitti:

    meilläkään oikein mettässä voi kävellä....kun melkein jokatoisella askeleella uppoaa vähintään polveen asti...naurattaa kun noi meitin koiratkin juoksee kun hidastetussa filmissä siellä ja paska paikkakin on työn ja tuskan takana löytää =))) eilenkun kävin niin mietin että aika vaarallistakin voi iteltää mennä polvi tai jokin kun se niin yhtäkkiä pettää...huutele siellä sitten apuja jos puhelin ei satu olemaan mukana...ajattelin nyt suosiolla mettä reissut vaikka se sylettääkin..

    että ilman luuria en tuonne puskaan mene, lunta tai ei. Onnistuin ekana vuonna hiukan innostuttuani tutkimusretkiin eksymään oikein lahjakkaasti. En ilmeisesti tarpeeksi lahjakkaasti, kun nyt tätä naputtelen, mutta vähän oli orpo olo ja luuri tietysti keittiön tiskipöydällä.
    Ja eihän tuolta kukaan kuule, jos jotain sattuu.

    oon kerran eksyny ja ei puhelinta mullakaan... 3h. kävelin paniikissa ristiin rastiin...jankkasin koirillekkin että kotiin kotiin...eihän ne tajunneet tai sitten tahalleen olivat tajuamatta...ei ollut kyllä kiva tunne kun paniikki iski päälle...itkukin meinasi tulla =)kotiin kun pääsin oli helpotus suunnaton...

    Äänestä

  • Aloittaja

    .................... kirjoitti:

    oon kerran eksyny ja ei puhelinta mullakaan... 3h. kävelin paniikissa ristiin rastiin...jankkasin koirillekkin että kotiin kotiin...eihän ne tajunneet tai sitten tahalleen olivat tajuamatta...ei ollut kyllä kiva tunne kun paniikki iski päälle...itkukin meinasi tulla =)kotiin kun pääsin oli helpotus suunnaton...

    parku lähellä on, kun tajuaa olevansa hukassa. "Viekää mut kotiin" ei oikein toiminut silloisen koiran kanssa, mutta kivampi se oli harhailla seuran kanssa :) Noitten nykyisten kanssa on sitten tullut vähän treenattua "kotiin", ja kyllä ne oikeaan suuntaan aina lähtevät

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8972184 kirjoitti:

ryteikköralliin. Siinä meidän kevättä :) Vielä kun joku jaksaisi (lue:emäntä) ymmärtää, miksi lumet sulavat aina ensin tuolta ryteiköstä, eikä sieltä parhailta lenkkipoluilta. Eipä tuo nelivetoja juuri tunnu haittaavan, mutta kaksijalkainen saa miettiä polviliu'un tai risut silmille vaihtoehtojen välillä. Tänään totesin, että pehmeä möhjösöhjö lumi tuntuu mukavammalta kuin suoraan päin näköä... mutta kevään merkkejähän on vesisadekin, ja kyllä tuo nykyinen iso kuralammikko vielä pihaksi muuttuu :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu