Olen pian 15v poika, lievää tinnitusta on. Kuuntelen päivittäin tietokoneen kanssa musiikkia, kuulokkeiden kanssa en sanoisinko yli ½ vuoteen. Nyt pitkästä aikaa ajattelin aloittaa kuuntelemaan ipodillani musiikkia, mutta varmistaisin, että onko se jotenkin haitallista? Jännintä onkin, että kuulen asioita kyllä ihan hyvin, mutta saatan kuulla asiat väärin, että ihan kuin en saisi sanasta selkoa. Onko tuttua jollekkin? PS. kuulokkeeni ovat korvia peittävät, 70% (elleivät enemmänkin) melua suojaavat kuulokkeet.
Uskaltaako?
asdfghjk1
3217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
itellänikin alkoi tinni just sun ikäisenä, ite lopetin kuulokkeilla kuuntelun heti, sillä aloin pelkämään ihan sikana että kohta lähtee kuulo kokonaan. Siitä on nyt 5v enkä oo vieläkään kuunnellut kuulokkeilla. Onhan se vähän ikävää, kun ei voi edes pitkällä bussimatkalla kuunnella lempimusaa, mutta oon jo niin tottunut siihen, että en voi enää kuunnella niillä vehkeillä :(
En tidä olenko jotenkin yliherkkä vai ihan normaali tinnittäjä, sillä pidän korvatulppia myös leffassa ja melkein kaikissa paikoissa joissa on vähänkin melua. haluan suojella kuuloni rippeitä :)
Mielestäni mahdollisesti ja varauksin kuulokkeitakin voisi käyttää. Käsittääkseni kuulokkeista tulevat äänet eivät ole kovin paljon haitallisempia kuin muualta tulevat äänet. Ratkaisevinta kuitenkin on äänenvoimakkuus. Jostain syystä vaan kuulokkeilla usein tulee kuunneltua turhan kovaa. Ehkä äänet eivät samalla tavalla tunnu niin kovilta, koska ne eivät tunnu kehossa?
Mahdollisesti kuulokkeilla voi kuunnella, mutta huomio äänenvoimakkuuteen! Jos rohkeutta riittää, ensin lyhyempiä jaksoja ja kuulostelee, mitä korvat tykkäävät. Jos korvien soiminen hiemankin lisääntyy, on se selkeä varoitusmerkki. Joko kuunteluaikaa lyhyemmäksi tai äänenvoimakkuutta pienemmäksi.
En erityisesti suosittele kuulokkeilla kuuntelua, mutta omakohtaisen kokemuksen perusteella ei se välttämättä korvien soimista pahennakaan.
Ilmanvaihtoon tuo vaikuttaa ja sitä paitsi ääni sitä kovempi korvan kannalta myös mitä lähempänä lähde ei vain muuten.