Onhan se hassunkurista, että vieläkin on niin sanottuja uskovaisia, jotka todellakin esimerkiksi uskovat maapallon iäksi noin 6000 vuotta. Kun Darvinin loistavat oivallukset on todistettu moneen kertaan oikeiksi, niin miksi muuten niin järkevät ihmiset eivät voi tätä hyväksyä?
Uskoahan saa tietysti mihin hyvänsä, mutta tuntuu pelottavalta ajatuksenakin sellainen tilanne, että kouluissa alettaisiin Amerikan malliin opettaa kreationismia (luomisoppia) virallisena totuutena.
Uskoahan saa tietysti mihin hyvänsä, mutta tuntuu pelottavalta ajatuksenakin sellainen tilanne, että kouluissa alettaisiin Amerikan malliin opettaa kreationismia (luomisoppia) virallisena totuutena.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitenköhän se Viralliseen Totuuteen perustuva maailmankuvasi siitä kärsii, jos joku toinen ihminen haluaa ajatella asioista vaihtoehtoisella tavalla?
Sinua ärsyttää se että jotkut ihmiset tuputtavat uskoaan väkisin, mutta itse kenties huomaamattasi tuputat vastaavasti omaa näkökantaasi. Tekeekö se Sinusta todella perinteistä kristillistä uskovaista paremman ihmisen? Kuka ja missä Sinulle on kertonut, että Sinä olet absoluuttisen oikeassa? Ettei vain Sinua olisi vedätetty?
tarttua nimenomaan tuohon tuputtamiseen. Minä todella inhoan näitä uskovaisia, jotka tuputtavat joka mutkassa omaa uskontoaan. Heidän mielestään kun juuri se, mihin itse uskovat, on ainoa oikea usko.
Aivan sama mitä uskontokuntaa ovat, mutta , eiköhän jokainen löydä oman uskontonsa ihan itse.
Ja jos ei kuulu mihinkään uskonkuntaan, niin jokaisen oma asia. Myös minun.
Tämä ei tunnu menevän perille, ei sitten millään.
Kuljetaan jopa ovelta ovelle julistamassa mitä hullumpia juttua ja monen hengen voimin. Kun käännytät pois oveltasi, niin silloinhan se maailmanloppu sinua uhkaa just.
Ei minun maailmankuvani ole riippuvainen tai luhistu siihen, että esim. Sinä uskot mihin sitten uskotkaan. Pakko myöntää, että minä tuputan omaa näkökulmaani asiaan, varsinkin jos Sinusta tuntuu siltä.
Meillä Suomessa asiat on ihan suht mallillaan, jokainen uskokoot mihin haluaa. Onneksi meillä kouluopetuksessa nojataan kuitenkin siihen viralliseen totuuteen.
eikös se jumala ole tuolla myllymäen marketeissa ?