Vakavaa asiaa eräästä monilapsivähemmistöstä

6 000 silvottua/vrk

Joka päivä kuusi tuhatta tyttölasta maailmassa kokee julman silpomisen.

http://www.waris-dirie-foundation.com/en/

Suomalaisissa sairaaloissa käy jatkuvasti synnyttämässä ympärileikattuja maahanmuuttajanaisia. Asiaan ei liity rikosta, jos toimenpide on tehty naisille ennen kuin he asuivat Suomessa. Ympärileikattujen naisten määrää ei tilastoida mitenkään, mutta Suomessa asuu noin 15 000 ihmistä, joiden perinnepiirissä ympärileikkaus on yleistä. Heistä noin 11 000 on somalialaistaustaisia.

Nyt synnytysikään on tulossa 1990-luvulla Suomessa syntynyt somalisukupolvi. Jos heidän joukossaan on ympärileikattuja, kyseessä on lapsen törkeä pahoinpitely. Rikos pitää tutkia uhrin mielipiteestä riippumatta, ja se vanhenee 20 vuodessa.
Ympärileikkaus on suomalaisen laintulkinnan mukaan rikos silloinkin, kun tyttö on lähetetty leikattavaksi ulkomaille. Asiasta ei ole ennakkotapauksia, ja terveydenhoitohenkilökuntaa on opastettu ilmoitusvelvollisuudestaan puutteellisesti.

"Rikos pitää ilmoittaa, mutta näyttöjen saaminen on vaikeaa", Ihmisoikeusliiton asiantuntija Janneke Johansson sanoo. "1990-luvulla vanhemmat eivät välttämättä olleet tietoisia lainsäädännöstä, koska sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö heräsi asiaan kantapään kautta."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Naisten ympärileikkauksia paljastuu jatkuvasti Suomen synnytyssaleissa/1135254373712

0

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2260
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        70
        889
      4. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        872
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        835
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        554
        789
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        697
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        660
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        610
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe