Preemium Performance

Oli tuossa luppoaikaa niin päätin lähteä ajelemaan. Pistin ajohanskat käteen ja ajokenkät jalkoihin. Komeuden (eli allekirjoittaneen) kruunas käsintehty kauluspaita, pitkä takki ja valkoinen kaulahuivi.

Tassuttelin ninjan notkeudella kohti autoani, joka erottui kadulla muuten niin arkisen oloisista kinnereistä. Istuin kuskinpukille ja hivelin ohjauspyörää, tarkistin että vaihde on vapaalla, painoin kytkimen lattiaan ja väänsin avaimesta. Vruum. Neljä päivää pakkasessa seissyt, mutta silti lähti kertarääkäisyllä höröttämään. Pyyhkäisin olemattoman pölyhiukkasen mustalta kojelaudalta ja joutukäynnin rauhoituttua kokeilin vähän painaa kaasupoljinta. Toyotan nelipyttyinen, yksi-pilkku-kolmen litran rivikone päästi uhkaavaa murinaa, koulupojat pysähtyivät ihastelemaan ja kadun toisella puolella eläkeläisten rumat naamataulut ilmestyivät ikkunoihin katsomaan mikä helvetinkone siellä mylvii. Veivasin ikkunan alas, heitin tupakan maahan ja totesin natiaisille jotka olivat jääneet lasittunein katsein katsomaan mustaa yaris versoani, "ykspistekolmonen vapari, bensa ja VVT-i teknologia.", oujee-pojat totesivat kun nostin kytkintä ja imuäänteen säestyksellä lähdin tykittelemään kohti turunväylää.

Turunväylällä oli jokin saksanseisoja tiellä, ilmeisesti kansanauton halvempi karvalakkipainos, opel omega. Lapsikin tietää, että omegat on jotain mitä laitetaan kananmuniin. Pistin ZZ topin soimaan kovemmin kaikista neljästä kaksitieskobesta, tiputin nelosen pykälään ja polkaisin kaasupolkimen kohti painovoiman lähdettä, eli alas. Mahtavan mylvinnän säestämänä kaikki 86 hevosvoimaa liikuttivat japanilaisen priimiumautoni ohi tuosta saksan ladasta, pito oli niin hyvä, että samalla nappasin "pitkää siivua" vasenta kaistaa, kun oli noita hitaampia edessä arpomassa. Jossain ämmässuon jälkeen jaksoin vaihtaa oikealle,

Alkoi kuitenkin motaripätkä kyllästyttämään ja kaipasin vaihtelua, jotain haasteellisen mutkaista pätkää jotta voisin näyttää maailmalle omat ja toyotani kyvyt. Rykäsinkin vanhalla turuntielle Saukkolan liittymän kohdalla ja annoin soida. Hämmensin vaihdekeppiä ja annoin saapasta kaikille kolmelle polkimelle, kuin olisin urkuja soittanut. Ja tavallaanhan soitinkin, yariksen rivinelonen mylvi kuin tuhat maailmanloppua kun hiidenveden ylämäkeen räkäisin. Siinä tais heikommat pyörtyä ja loput kirjoitti lehtiin.

Oli kuitenkin ykköstiekin liian suora ja hyväkuntoinen, joten päätin suunnata kohti periferiaa. Siispä somerontielle ja kolmonen pykälässä st1n ohi. Kaivoin Rauli Baddingin soimaan ja hoilasin itse mukana "bussi somerolle ei voi ajaa ojaan". Maalaiset veti kättä pystyyn pihoissaan, luulivat varmaan Mika Häkkisen olevan testiajolla toyotan uudella urheilupainoksella!

Somerolle saapuessa päätin vetää ohitustietä pitkin pitäjän ohi, raitilla olis paikalliset tenavat vetäneet patterit nenään kun olisin sporttipakulla kyykyttänyt niitä mennen tullen, härkäläntien risteyksessä oli mummoja menossa kirkkoon, yariksen perässä tullut yliäänipaineaalto veti koko porukan nurin niin että kohahti. Täytyy panna vartin tekstaripalstalle antteeks-pyyntö. Tykittelin koko matkan Vorssaan saakka ihanan mutkaisia teitä pitkin ja sieltä kohti Fiskarssia. Sitten rantaraittia kotiin Espooseen.

Väittävät, että Suomi olisi autoilun kehitysmaa, mutta se on roskapuhetta! Jos on oikeat pelit ja vehkeet, on autoilukin nautittavaa. Millään rupuvaunulla ei kannata lähteä maantietä kuluttamaan, priimiumivankkurilla matka sujuu jouheasti ja maisemia on nasta katsella!
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vai onko se jo lähtenyt Audimiehen matkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

duke.of.earl kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu