Kirjoitetaampas tämä taas tänne ja katsotaan tuleeko erilaisia vastauksia kuin aiemmin.
Jo melkein kaksi vuotta sitten koin jotain mitä en ole ennen kokenut. Se sai kylmät väreet aikaan ja todellakin pelästyin.
Olin tuolloin "kaverillani" Oulussa käymässä, ja olimme juuri käyneet nukkumaan. Hän oli nukkunut jo hyvän aikaa siinä vieressäni, ja olimme selät vastakkain. Minua ei vaan nukuttanut vielä ollenkaan, mutta aikani pyörittyäni laitoin silti silmät kiinni ja yritin pakottaa itseäni nukahtamaan. Yhtäkkiä tunsin kun joku laittoi käden päälleni, siihen korvan ja osittain ohimon kohdalle. Ajattelin ensin, että kaveri siinä selkäni takana huitoo jotain unissaan. Kokeilin sen kättä, mutta ei siinä ollutkaan mitään. Käännyin katsomaan kaveria, mutta hän oli yhä selin minuun. Käänsin kylkeä taas ja laitoin silmät kiinni, mutta olin ihmeissäni. Käsi tuli taas korvani päälle, tällä kertaa vähän ylemmäs, ja tuntui painavan hieman enemmän päätäni. Silloin sain oikeesti sätkyn! Pomppasin pystyyn ja tuijottelin hämärässä huoneessa jonnekin. Muistelen olleeni vähän pelästynyt, mutta en kehdannut herättää kaveria vieressäni. Kun sain itseni rauhoittumaan, kävin taas makaamaan sängylle, tällä kertaa selälleni.
Tuijottelin vieläkin ympärille huoneessa jonka seinät juuri ja juuri näkyivät hämärässä. Yhtäkkiä huomasin, että sängynpäädyssä olevan seinän vasen nurkka valaistui alhaalta ylös asti. Kuin jotain hohtavaa vaaleaa sumua olisi leijunut siinä. Sitten se hohde katosi, mutta hetken päästä siirtyi oikeanpuoleiseen nurkkaan. Mietin mistä kummasta valo tulee, kun mitään valonlähdettä ei ollut. Ei valoja koko asunnossa, pääni takaa ikkunasta ei valoa päässyt pimennysverhojen lävitse, eikä edes puhelinta siellä päinkään missä valoa näkyi. Sitten sekin nurkka pimeni, mutta kummissani jäin tuijottelemaan ympärilleni.
Sitten aloin nähdä himmeitä valojuovia seinillä. Ensin näkyi vasemmanpuoleisella seinällä hieman lähempänä minua kirkas pieni välähdys, samanlainen kipinä kuin tähtisadetikuissa. Näkyi toinenkin vieressä, ja kolmaskin. Sitten pitkä vaalea valojuova singahti ylöspäin, ja pian niitä singahteli ja kiemurteli useita. Ne näyttivät aivan samanlaisia kuin valkoiset revontulet. Pian niitä näkyi myös oikeanpuoleisella seinällä. En voinut kuin tuijottaa vain niitä ja odottaa mitä tapahtuu. Hankasin silmiäni välillä ja räpyttelin, mutta "revontulet" eivät hävinneet. Ja vaikka katsoin oikeanpuoleista seinää, sivusilmästäni näin ne samaan aikaan myös vasemmalla puolen. Eli silmänlumetta se ei ollut.
Edelleen ne kiemurtelivat ja singahtelivat koko ajan yhä ylemmäs kattoa kohti. Sitten ne kaikki nousivat hitaasti ylös, ja sitten pimeni. Ja minua pelotti.
Tuijotin kattoon, ja sinne alkoi ilmestymään vaaleita, sumuisia kasvoja. Ensin yhdet vaaleat ja kapeat sumuiset kasvot. Aivan kuin ihminen osoittaisi itseään pimeässä taskulampulla kasvoihin alaviistosta niin, että kasvojen korkeimmat kohdat valaistuvat. Silmien kohdalla tummat kuopat. Sitten toiset samanlaiset kasvot viereen, kolmannetkin, ja neljännet tulivat niiden kolmen kasvojen alapuolelle. Niillä kaikilla oli samanlainen vakava ilme ja ne vain tuijottivat.
Yhtäkkiä minusta tuntui, etten pystynyt enää katsomaan. Nousin istumaan ja kädet kasvoilla aloin itkeä. Aikani siinä istuin, kunnes johonkin aikaan yöstä sain kuitenkin unta.
Aamullakaan en sanonut tälle kaverilleni mitä näin, enkä koko sinä aikana kun olin siellä. En tiennyt miten sellaista vain voi alkaa tosissaan selittää ihmiselle joka tiettävästi ei usko itse sellaisiin. Vasta sitten kerroin kun olin itse jo päässyt kotiin, ja hän silloin sanoi vain, että "Ai, säkin näit niitä.." ja poistui samantien messengerin äärestä jonnekin. Sen koommin asiasta ei olla keskusteltu, koska hän ei muka enää muista koko asiaa tai ei vain halua puhua siitä..tiedä hänestä.
Tuon tapahtuneen jälkeen kävin asunnossa kerran, mutta sen jälkeen siellä makuuhuoneessa ei näkynyt mitään tai tapahtunut muutenkaan mitään outoa.
Ja sitten ihan asiallisia kommentteja kiitos, eikä sanaakaan valveunista! Tiedän mitä ne ovat ja suljen ne tästä tapauksesta pois.
Tämä ei myöskään ole ainoa kerta kun olen kokenut tällaista, nimittäin entisessä kodissani (vanha puutalo maalla) sattui ja tapahtui ja kuulin kaikenlaista, mutta kukaan kotonani ei tuntunut uskovat "höpötyksiäni" ollenkaan..

Vastaukset 7
Vanhimmat
olisikohan ollut enkeleitä,nuo valot ja kosketukset siis, noista surullisista kasvoista en sitten osaakkaan sanoa. vanhoja sieluja?
En tiedä enkeleistä, koska en oikeastaan usko sellaisten olemassaoloon. Ennemminkin siihen, että joidenkin kuolleiden läheisten "sielut" tai jotkut pystyy tulemaan tänne takaisin ja tarkkaileen meitä ja vaikka varoittamaan jostain.. Mutta minulla ei oikeastaan ole kuolleita läheisiä kuin pappani joka kuoli jo yli kymmenen vuotta sitten. Olen vain kaksi vuotta tuota juttua jo miettinyt ja en saa millään tuota mielestä, ennenkö saisin edes jonkin selityksen noille valoille ym. Tuon jälkeen en ole pimeässä nähnyt koskaan mitään, ainakaan samanlaisia revontulimaisia juovia enkä kasvoja missään..
Mielenkiintoinen tapaus.
En tähän totea kuin sen, että olet spesiaali, sillä hyvin harvoille ihan tuollaista sattuu ja tapahtuu.
Ilmeisesti olen sitten. Se oli niin ihmeellistä, että miten jopa kerran pystyisikö sen näkemään uudestaan jonkin hypnoosin avulla. :D Vaikka en kyllä tiedä tehoaisiko semmoinen minuun..
Se yritys voisi olla hieman samoin kuin kerran hiipuneen rakkauden elvytys'yrityksen kanssa, jossa yrittää puhaltaa liekkiä vielä eloon ja saa vain tuhkat silmilleen. ;)
Kerrot valkoisesta sumusta.
Näin lapsena unta odotellessani, kuinka avonaisen oven tekemän kulman takana oli leijaileva valkoinen pilvi, joka oli suunnilleen ihmisen kokoinen, mutta täysin muodoton. Se pelotti minua, ja päätin rukoilla karkottaakseni sen pois. Yhtäkkiä käsi ilmestyi tyhjästä ja alkoi syytää jonkinlaista sädettä sitä kohti ja kohta koko huone oli kuin ilotuliteshowsta. Tämä pelästytti minua entisestään. Suljin silmäni ja vedin peiton pääni yli. Kun nostin päätäni jonkin ajan kuluttua, kaikki oli ohi. Huone oli täysin normaali. Olin 7-10-vuotias. Uskoin valkoisen pilven olleen ihmisen sielu.
Näen joskus päässäni kuvia ihmisistä. En tiedä, onko niillä mitään tekemistä henkien ns. kolmannen silmän kanssa. Kerran aloin tuntea kummallista levottomuutta, kuin joku olisi lähestymässä. En voinut yhdistää sitä mihinkään ulkopuoliseen. Olin kuin jokin koira, josta ei saa selvää, mitä se aistii. Oloni kävi epämukavaksi. Menin makuulle odottamaan tilan haihtumista. Sulkiessani silmäni näin aavemaisen olennon kasvot sieluni silmin. Säikähdin pirusti. Onneksi tila meni melko pian ohi. Arvelen nähneeni myös itsemurhan tehneen opiskelijatoverini kasvot. Hän oli myös surullinen ja aavemaisen harmaa.
nostan..