Syyskuussa/lokakuussa olisi tarkoitus lähteä lasten kanssa reissuun. Lapsille eka kerta lentokoneella, vanhemmat ollaan reissattu aika lailla. Mikä kohde olisi kiva? Toiveissa olisi: rauhallinen paikka (kuitenkin ravintoloita sen verran, että pystyy valitsemaan), lämpöä, uintia uima-altaalla tai meressä, nähtävää ja tekemistä (emme makaa rannalla aurinkoa palvomassa).
Ei Turkki, Egypti, Bulgaria, Kanarian saaret. Lentoaika maksimissaan 6 tuntia. Ollaan mietitty Azoreita ja Kreikkaa, myös manner-Espanjaa ja Portugalia.
Näillä kriteereillä, jos joku osaa auttaa, niin olisin todella kiitollinen!
Minne lasten kanssa syksyllä?
4
596
Vastaukset
- hkljhlkjhlkjhlk
Espanja on ihan lapsiystävällinen maa, ei yhtä tiukkapipoinen kuin Suomi esimerkiksi.
- 19+1
Heissan! Me ollaan kanssa matkusteltu miehen kanssa paljonkin ja viime syksynä mietittiin eka kerta noita matkustusasioita lapsen kanssa ;) Meillä oli mukana 10kk vauva, jonka ehdoilla reissu tehtiin. Mietittiin Portugalin, Kanarian ja Kreikan välillä, mutta Kreikka voitti huomattavasti lyhyemmän lentomatkan vuoksi ;) Päädyttiin siis valitsemaan Kreeta ja siellä Hanian rannikko (Agia Marina, hotelli Stefan Village/Tjäreborg) ja oli kymppi valinta. Koko Hanian rannikko on suunnattu lapsiperheille (mm. ravintoloissa leikkipaikat lapsille, minigolfratoja, pelipaikkoja jne), lento max 4h ja syys/lokakuussa vielä mukavat ilmat, ruokapaikkoja löytyy, mutta rauhallista aluetta ei tarvitse etsiä kaukaa. Ja jos vielä rauhallisempaa paikkaa hakee, niin Kreetalta löytyy kyllä niitäkin!
- Karolus51
Emme mekään ole Kreikkaa parempaa vielä löytäneet vaikka muitakin kokemuksia on. Nimenomaan lasten kannalta ja yllätys yllätys, emme ole edes etsineet mitään erityisesti lapsiystävällisiksi mainostettuja kohteita. Nyt on jo uusi sukupolvi alkamassa tämän kaiken alusta. Parasta Kreikassa on se, että sen jokaisesta kohteesta löytyy aina jotakin sellaista, jota muissa ei ole. Päällimmäisiksi jäävät Santorini, Lefkas ja Kreeta.
Aiheesta keskustellaan parhaillaan palstalla Matkailu/Eurooppa/Azorit,
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8972372.
Aikaisemista kokemuksista matkoista Azoreille lasten kanssa voi lukea tästä linkistä avautuvista viestikejuista:
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/(lapsi, OR lasten, OR lapsien, OR lapsista) tid:5550?per....
Aiheesta on myös tarina nettisivuillani osastossa Minun Azorini/Azorit/FAQ.
Azorit ovat edullinen, turvallinen, rauhallinen lapsiystävällinen kohde. Kaikki on pientä yksikertaista. Ei jonoja eikä tungosta. Matkanjärjestäjä on Hispania. Lentoaika noin 5,5 t, Menolento lähtö klo 9.05, saapuminen Ponta Delgadaan klo 11.55, paluulento lähtö klo 12.55, saapuminen Helsinkiin klo 21.05.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2212927Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell81647Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51337- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231171- 751107
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922