Äitini jäi etäiseksi ihmiseksi

Katkera..

...jonnekin sinne kauas. Hänellä ei koskaan ollut aikaa meille lapsille noin niinku yksilötasolla. Ei ajateltu, että on lapsi. Oli vain perhe.

En syytä äitiäni, sillä olihan hänellä neljännesvuosisadan ajan aina uusi vauva hoidettavana. Isä teki pitkiä työpäiviä, että saatiin leipää isolle katraalle.

Kyllä silti oli surkeaa kasvaa lestadiolaisperheessä.

9

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen näkemys

      Lisäksi he antoivat meille paljon sisaruksia ja vahvan perheen,joka on ollut ilo, kantava voima ja moninkertainen rikkaus halki elämän.Itse en saanut kuin kaksi lasta ja heidän elämän alkunsa onkin ollut paljon huonompi,mistä olen kovin pahoillani,niin kuin hekin.Aina ei kuitenkaan voi voittaa:Kaikilla ei ole onnea saada kasvaa isossa,iloisessa,turvallisessa perheessä.Onneksi on kuitenkin ollut serkut kompensoimassa perheen pienuutta ja arjen köyhyyttä.Sieltä tuli apua siihenkin,ettemme syöneet lapsiamme ja omineet heitä,niin kuin usein miniperheissä käy. Onneksemme meille opetettiin aitoa lapsen kunnioittamista,eikä meidän sallittu käyttää heitä leluinamme.Tiivis suku on muutenkin pitänyt huolen että lapset saaneet niin henkisesti kuin fyysisestikin enemmän ja parempia eväitä kuin,mitä pelkkä tynkäperhe olisi kyennyt tarjoamaan.Siitä kiitos vanhemmilleni,vielä kerran!

      • hupsistahei

        sinut on tehokkaasti aivopesty, kuten yleisesti lestadiolaispiireissä tehdään.
        Pitää sanoa, että lapset ovat Jumalan lahja, vaikka vihaisi lapsia.
        Harmittaa, että aikuiset ihmiset kulkevat sokeana massan mukana.


      • Toinen näkemys
        hupsistahei kirjoitti:

        sinut on tehokkaasti aivopesty, kuten yleisesti lestadiolaispiireissä tehdään.
        Pitää sanoa, että lapset ovat Jumalan lahja, vaikka vihaisi lapsia.
        Harmittaa, että aikuiset ihmiset kulkevat sokeana massan mukana.

        Itse asiassa emme ole uskovia ollenkaan.Useimmat meistä ovat ateisteja.Muutama taitaa kuulua luterilaiseen kirkkoon.Minuakin harmittaa asiattomat ennakkoluulosi ja valheelliset viestisi.


      • PerheetöN
        hupsistahei kirjoitti:

        sinut on tehokkaasti aivopesty, kuten yleisesti lestadiolaispiireissä tehdään.
        Pitää sanoa, että lapset ovat Jumalan lahja, vaikka vihaisi lapsia.
        Harmittaa, että aikuiset ihmiset kulkevat sokeana massan mukana.

        Sinutko kuvittelemaan, että kaikki lapsista pitävät ihmiset ovat lestadiolaisia?
        Harmittaa, että olet saanut niin huonon kasvatuksen ja vähän sivistystä.


    • suurperheen lapsi

      Ymmärrän kyllä olosuhteet, missä elettiin ja äidin katkeruuden elämälle kun voimat eivät riittäneet kuin välttämättömiin elämän perustarpeiden hoitamiseen. Mitään henkistä läsnäoloa ei ollut eikä murheille ollut koskaan kuuntelijaa. Kukaan ei koskaan tarkistanut läksyjä eikä kysynyt miten menee. Äiti oli vain orja ja palkaton työntekijä joka ei jaksanut enää lasten tarpeita ajatella. Ei ollut ehkäisyä saatavilla, tai sitä ei ollut tapana maalla hakea. Muuten olisi meidänkin perheen lapsiluku jäänyt korkeintaan kolmeen. Isä ei piitannut kuin itsestään, kuten miehillä on usein tapana. Elimme köyhyydessä ja puutteessa eikä mitään hyvää siinä ahtaudessa elämisessä ollut, ei mitään yksityisyyttä. Aina nälässä, mihinkään harrastuksiin ei ollut varaa. Onneksi koulussa meni niin hyvin että se mahdollisti pois lähtemisen ahdistavalta maaseudulta ja toisenlaiset elämänratkaisut. Sellaiset millaiset äitikin olisi halunnut, jos olisi ollut hieman itsenäisempi ja rohkeampi. Hän ei kerta kaikkiaan sopinut äidin rooliin, mitä selvästi vihasi, jatkuvaa orjatyötähän se oli ilman mitään ilon hetkiä. En ole itse enää katkera, mutta surullinen ja pahoillani äitini puolesta, hän ei niissä olosuhteissa pystynyt parempaan, eikä hänellä ollut suurempia valinnanmahdollisuuksia. Olen elänyt vapaasti ja olen antanut tyttärelleni paremmat olosuhteet ja naisen mallit. Luulen että äiti on siellä jossain toisella tasolla iloinen puolestamme. Luojalle kiitos näistä nykyisistä hyvistä ehkäisykeinoista! Lapsia ei tarvi hankkia enempää kuin jaksaa ja on varaa hoitaa. Tai ei ollenkaan, jos ei katso itsellä olevan äidinrooliin tarvittavia edellytyksiä.

      • Ellinoora40

        Tuollaisen naisen ei olisi koskaan pitänyt hankkia yhtään lasta. Toivottavasti ei ollut periytyvä vamma ja nyt tyttärelläsi sama onglema ilman perheen suomaa turvaa.


      • Hulluja on

        Oliko pakko mennä penikoimaan,kun tulit tommoisista oloista ja tiesit ettet pysty lapsellesi mitään perhe-elämää antamaan vaan pakotat sen leluksesi siksi aikaa kun itse vikiset nettipalstoilla?


      • Kuvottavaa...
        Hulluja on kirjoitti:

        Oliko pakko mennä penikoimaan,kun tulit tommoisista oloista ja tiesit ettet pysty lapsellesi mitään perhe-elämää antamaan vaan pakotat sen leluksesi siksi aikaa kun itse vikiset nettipalstoilla?

        Mistä sinä päättelet, mitä joku toinen on pystynyt antamaan ja kelle? En kertonut mitään perhetilanteestani tytärtäni lukuunottamatta. Ihminenhän pystyy lisääntymään nykyään ihan kontrolloidustikin omien voimien mukaan eikä tarvitse hajoittaa itseään tai alkaa vetämään marttyyrin tai uhrin roolia. Oman uransa ja työnsä voi valita eri tavalla kuin äidit ennen ja sitä kautta saavuttaa hyvinvointia ja korkeaa kouluttautumista. Rohkeutta ja tukiverkostoja riittää.

        "Pakotat leluksi". Ei voi muuta kuin ihmetellä saastaista mielikuvitustasi ja eittämättä henkisen alaluokan käytöstapoja. Asiallisesti voi oppia puhumaan itsekin, vaikkei kotona sinua ole opetettu edes sen vertaa. Jos jostakin on oltava huolissaan, niin tuollaisista puheista ja ajatuksista ja miten levität niitä ympäristöösi. Toivon kuitenkin ettei lähistölläsi ole lapsia. Ei meillä tosiaan koskaan puhuttu rumia, mikä on äidin ja isän kunniaksi sekin luettava, vaikka köyhiä oltiinkin. Tosi on että täällä kyllä näkee missä henkisessä alennustilassa jotkut rypevät, vaikka koti olisi ollut "hyväkin".


      • Ainut lapsi
        Ellinoora40 kirjoitti:

        Tuollaisen naisen ei olisi koskaan pitänyt hankkia yhtään lasta. Toivottavasti ei ollut periytyvä vamma ja nyt tyttärelläsi sama onglema ilman perheen suomaa turvaa.

        Olen niin paljon kuullut varsinkin pohjanmaalla noita katkeria tilityksiä ja traumoja siitä, kuinka kurjaa oli elää lestadiolaisperheessä. Kukaan ei katso perään, kaikesta on aina pulaa, mitään ei koskaan saa riittävästi, ei huolenpitoa, äidinrakkautta, mahdollisuutta kasvaa yksilönä tai edes riittävää huomiota.

        Jopa läksyjen lukeminen rauhassa tai niiden tarkistaminen on ollut täysin pienen koululaisen varassa. On myös toisenlaisia tarinoita tullut avstaan ja naapurissanikin tällaista tapahtui, kun ennen pohjoisessa asuin; Pienet lapset, isosiskot ja veljet joutuvat kantamaan lapselle kuulumatonta vastuuta liian pienenä, huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan jatkuvasti, kun äidillä ei ole ollut voimavaroja kuin vauvan huolehtimsieen, jos aina siihenkään...

        Miksi te lestat aina alatte puolustelemaan näitä tositarinoita vastaan? Varmasti on olemassa suuria perheitä joissa isätkin osallistuvat ja sisarukset kasvattavat toinen toisiaan ja kaikki kasvavat lämmössä ja huolenpidossa, mutta ilmeisesti tästä kääntöpuolesta vaietaan, vaikka näitä surullisia tapauksia on paljon, tottakai kun ei saa itse valita haluamaansa lapsilukumäärää tai sitä, haluaako lapsia ollenkaan, puhumattakaan siitä olisiko kykeneväinen huolehtimaan edes kahdesta lapsesta, joissa niissäkin jo moni vanhempi tuntee riittämättömyyden tunnetta.

        Miten laskette sen, että on hyvin saanut huolehdittua sen lapsikatraan? Jos on saanut ne pidettyä hengissä? Tasapainoiseen lapsuuteen kuuluu aika paljon asioita, joita eivät lähellekään kaikki myöskään ei lestaperheiden vanhemmat kykene täyttämään edes kahden lapsen kohdalla... Ja ne sentään ovat hankkineet tietoisesti lapsensa, kyllä säälin lapsianne ja orjaäitejä myöskin teidän piireissänne. Pahinta mitä voisin kuvitella olisi syntyä lestaperheeseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe