Poika 6v. loppuvuodesta syntynyt ja nyt mietimme kovasti laitammeko kouluun vai emme. Kouluvalmiustestit toukokuussa yksityisellä, emme halunneet kunnan "liukuhihnatestejä" kaksikymmentä lasta uunista ulos, suunnilleen noin. Tämä vaan meidän mielipide,mutta siis itse aisaan. Eihän psykologi voi testata tunne-elämä puolen asioita, kun meistä tuntuu että poika tulee niissä perässä, että on vielä hieman "vauva" ja roikkuu joka eron hetki meissä kiinni. Sekä keskittyminen arveluttaa, kun kotona tehtävien teko on levotonta ja paikallaan ei malttaisi koko tehtävien aikaa pysyä, eikä ne vie aikaa kuin korkeintaan puolituntia eikä aina sitäkään. Että olisi siinäkin vielä hieman pieni, vaikka todella hyvin hän itse tehtävät kuitenkin tekee. Mitä siis tehdä jos psykologin testiti näyttävät kouluvalmiutta taidoissa, mutta itse olemme sitä mieltä että ei ole valmis kouluuun? Miten sitä lykkäystä sitten saa? Kokemuksia?
Meillä myös vanhempi lapsi ja hänen kohdallaan ei edes tarvinnut miettiä meneekö kouluun,vaikka hänkin
loppuvuodesta syntynyt.
Meillä myös vanhempi lapsi ja hänen kohdallaan ei edes tarvinnut miettiä meneekö kouluun,vaikka hänkin
loppuvuodesta syntynyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tapana järjestyä. Käykää nyt ensin ne koulukypsyystestit ja huolehtikaa sitten vasta, jos on aihetta.
laittaisin lapsen kouluun sinä vuonna kuin muutkin samana vuona syntyneet menevät.
Paras ystäväni on mennyt vuotta myöhemmin kouluun ja kärsinyt siitä koko ikänsä, milloin on kyselty onko jäänyt luokalle ja milloin ihmetelty muuten vaan 'väärää' ikää. Koululuokassa on monentasoisia oppilaita joka aineessa samassa ryhmässä ja opettajat opettavat näitä kaikki laidasta laitaan parhaaksi katsomin menetelmin. kyllä poika pärjää. Minun mielestä koulun lykkääminen on vähän kuin lapsen leimaamista ikätasoaan jäljessä olevaksi ja ei mitenkään voi olla vaikuttamaan lapsen minä kuvaan siinä vaiheessa kun (n. 3-4lk) vaiheessa muut alkavat kysellä ja lapsi itse miettiä, miksi syntymävuosi on eri.
Loppuun vielä lisättävä että oma esikoiseni on syntynyt kesällä, mutta on hyvin rauhallinen ja hiljainen ja jotenkin muita 'pienemmän' oloinen ja jännitin 2 vuotta sitten kouluun menoa, koska kouluvalmius testi ei ollut järin loistava. Saa kuitenkin olla ikäistensä kanssa eikä näin ollen joudu silmä tikuksi - ajattelimme kun hänet kouluun laitoimme ja nyt 2lk lopussa tyttö on luokkansa parhaita lukijoita ja saa paljon kymppejä kokeista, paljon kavereita ja koulu on mukavaa, harppaus tapahtui n. vuosi sitten 1lk lopussa, nyt kaduttaisi jos olisimme toisin päättäneet.
Myös kummityttöni, nyt jo 10v. aikoinaan harkitsivat myöhemmin kouluun menoa kun syntymäpäivä on 28. joulukuuta. Päättivät että menee omana vuonaan, ja tyytyväisiä sielläkin oltu.
Nykypäivänä koulun aloitusikä on PALJON joustavampi kuin ennen. Se, että aloittaa koulun vuotta myöhemmin ei ole nykyisin lainkaan harvinaista.
Pääsääntöisesti ongelmat havaitaan jo esikoulussa. Onko poikasi esikoulussa? Jos on, kannattaa kysyä esikoulun ihmisten mielipidettä. Heillä on luultavasti perspektiiviä arvioida asiaa. Päiväkodeissa pitäisi olla myös oppimisongelmiin perehtyneitä lastentarhanopettajia.
Jos poikasi ei esikoulussa ole, juttu on erilainen. Ne koulukypsyystestit kannattaa tietenkin tehdä ja pohtia asiaa sitten. Loppuvuodesta syntyneet pojat ovat usein ongelmissa enemmän kuin tytöt. Tytöt vain kypsyvät nopeammin ainakin kouluasioissa.
Vanhempi poikani on loppuvuodesta syntynyt ja typeryyttäni laitoin hänet kouluun kuusi vuotiaana. Kolme ensimmäistä vuotta olivat vaikeita. Esim. hän ei ymmärtänyt läksyjen teosta tuon taivaallista vaan sanoi minulle, että jos sinä pidät kotitehtäviä niin tärkeinä, niin tee ne sitten itse. Huoh.
Hän piilotteli kirjoja ja kaikki kouluun liittyvä tuntui takkuiselta. Viimein neljännellä luokalla loksahti ja poika rupesi töihin ja aikanaan valmistui oikein hyvään ammattiin.
Näin oli meillä ja vieläkin vähän nyppii oma toimintani.
Olet oikeassa, testit ovat tusinatestejä. Kun testit on tehty ei tuloskaan ole välttämättä oikea. Se on juuri sen hetken tulos ( vaikuttaa väsymys, vireystila yms tekijät)
Meillä meni lapsi kouluun vuoden myöhemmin. Ikinä ei ole kukaan kysynyt miksi on eri ikäinen kuin muut. Kukaan ei ole ikinä edes kavereista ihmetellyt ikää esim. synttäreiden aikaan. Eli turhaa yleistää, että ikä nousisi kovin korkealle kynnyskysymykseksi. Totta kai on olemmassa sellaisia lapsia, jotka ihmettelevät vaikka kengän numeroa mutta niitä on aikuisissakin =)
Yksilöllisyys on aina se avain sana. Kannattaa myös miettiä kaveripiiriä eli lähteekö kaikki muut kouluun nyt vai ensi vuonna ?
Jos lapsi on tarrautuvainen, voi olla parempi että lähtee kouluun nyt. Ei se tarrautuvuus ainakaan vuoden aikana vähene. Sosiaalistuminen ja kavereiden kanssa oleminen on varmasti se, joka on tarpeen. Ei kannata treenata ja sparrata lasta tekemään tehtäviä sekä kellottaa kuinka kauan jaksaa. Ei siellä koulussakaan kaikki jaksa, ja opettajat hoitelee sen homman siellä.
Anna lapsellesi mahdollisuus, on se sitten kouluun nyt tai vuoden päästä.
mahdollisuuden vielä yhteen "vauvavuoteen"??? Kyllä tuossa tapauksessa kouluun meno olisi pojan parasta, iertaantuisi äidistä ja oppisi vähitellen itsenäiseksi. Se voi olla ensivuonna samajuttu, jos vain paapotaan.
Kouluissa on nykyisinkin monenlaisia luokkia. Varmasti jos aihetta on lapsesi pääsee myös erityisluokalle, se ei tarkoita jälkeenjääneisyyttä, vaan omassa tahdissa opiskelua, jotta hänellä on mahdollisuus omilla taidoilla ja kyvyillä mennä luokka ja vuosi eteenpäin.
paljon eroa, onko lapsi syntynyt alku vuodesta vai loppu vuodesta. Siinä on vuoden ero ! Toinen kävelee jo, kun toinen syntyy.
Jos saisin uudestaan päättää asian oman lapseni kohdalla, odottaisin vuoden. Alkuun ensimmäiset vuodet näyttivät, että tuossa vaiheessa yhdellä vuodella oli suuri merkitys kehityksessä. Koulunsa ovat jo kohta lusineet ja ihan hyvin alun vaikeuksien jälkeen, mutta nyt tekisin toisin.
Ehtii tähän oravanpyörään vähemmälläkin kiireellä.
edelliseen.
Kuuntele itseäsi ja luota vaistoihisi. Sinä ja puolisosi tunnette oman lapsenne parhaiten, ei suomi24:n kirjoittajat.
Minulla on kaksi loppuvuodesta syntynyttä poikaa ja kaksi erilaista kokemusta. Esikoinen lähti kouluun 6 vuotiaana vaikka jo eskarin jälkeen vähän mietin, että olisiko viisainta jatkaa eskarissa. Mutta tuntui jotenkin päivänselvältä että kouluun mennä sinä vuonna kun täyttää 7 vuotta. Poika meni kouluun mutta kakkosluokan keväällä päätimme yhdessä opettajan kanssa, että poika jää kertaamaan kakkosen. Ja se oli oikea päätös. Siitä lähtien koulu sujui ja kavereita löytyi. Missään vaiheessa iästä ei ole tullut ongelmaa eikä poika tunne olevansa vanhempi kuin luokkakaverit. Nyt ovat menossa seiskalle ja rippikoulunkin poika aikoo käydä yhdessä luokkakaverien kanssa.
Nuorimmaisen kohdalla päädyin alusta alkaen siihen, että hän meni eskariin sinä vuonna kun täytti 7 vuotta ja nyt ensi syksynä aloittaa koulun melkein 8 vuotiaana. Tiedot, taidot ja henkinen ikä on kalenteri-ikää nuorempi joten turha kiirehtiä kouluun. Testeissä poika todettiin kyllä koulukypsäksi mutta olin eri mieltä. Pyysin sivistyslautakunnalta että kouluunmenoa lykättäisiin ja poika aloittaisi eskarin. Asia oli sillä selvä.
Eli näiden kokemusten perusteella uskon ja luotan siihen, että vanhemmat tuntevat oman lapsensa ja aina kannattaa tehdä päätöksiä omien tuntemusten perusteella.