Mieheni 16-vuotias tytär on asunut kohta kaksi vuotta koulukodissa (tai vastaava laitos). Tyttö lähti meiltä eilen kahden aikaan takaisin koulukotiin pääsiäisloman päätteeksi. Illalla yhdentoista aikaan laitoksesta soitettiin, että tyttö ei ole palautunut sinne. Hänellä oli "kotiintuloaika" kello 20 ja vielä 21 oli vastannut puhelimeen ja sanonut olevansa tulossa, sen jälkeen puhelin on ollut kiinni eikä kukaan ole tavoittanut tyttöä kuten ei toistakaan asukkia, ojnka seurassa mieheni tytär oli.
Tyttö on muutaman kerran aikaisemminkin "ollut hatkoissa", mutta minua silti pelottaa. Entä jos tällä kertaa onkin sattunut jotain? Mieheni ei jaksa enää edes huolestua, tai ei ainakaan näytä sitä. Toteaa vain, että tämä on taas näitä, kyllä se sieltä palaa. Ensimmäisillä hatkoilla reilu vuosi sitten tyttö oli sekaantunut johonkin huumejuttuun. Minä en voi olla levollisin mielein ja mietin myös sitä, että tällainen voi olla niin normaalia, ettei siitä jakseta edes huolestua.
Millaiseen kuvioon oikein olen sotkeentunut?
Tyttö on muutaman kerran aikaisemminkin "ollut hatkoissa", mutta minua silti pelottaa. Entä jos tällä kertaa onkin sattunut jotain? Mieheni ei jaksa enää edes huolestua, tai ei ainakaan näytä sitä. Toteaa vain, että tämä on taas näitä, kyllä se sieltä palaa. Ensimmäisillä hatkoilla reilu vuosi sitten tyttö oli sekaantunut johonkin huumejuttuun. Minä en voi olla levollisin mielein ja mietin myös sitä, että tällainen voi olla niin normaalia, ettei siitä jakseta edes huolestua.
Millaiseen kuvioon oikein olen sotkeentunut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se tulee. Viimeistään ilmoitetaan puhelimella jotain. Ei tälläisissä tapauksissa nyt mitään suruja kannata vetää, kun tuon ikäisen meno on nyt sellasta...
Minusta on erittäin hienoa, että olet kiinnostunut tyttärestä, vaikka hän ei olekaan ihan oma. Kuule, minä suren tällä hetkellä 14 v poikani vuoksi. Hän ei ole sekaantunut huumeisiin, alkoholiin eikä edes tupakkaan ( jaa, mistäkö tiedän?) Tiedän sen koska, hän ei poistu kotoa ollenkaan, ei edes kouluun. Mutta, hän on syvästi masentunut ja on puhunut itsemurhastakin. Hänen käytöksensä on välillä uhkaavaa, ja joskus jopa pelkään, että häneltä mene kokonaan hallinta itseensä, enkä tiedä mitä sitten tapahtuu. Hän odottaa pääsyä psykiatriselle, tutkinta jaksolle (päivämäärä on tiedossa milloin menee, onneksi). Äidin sydän on rusinana huolesta, oma psyyke alkaa olla melko kovilla. Siltin sanoisin sinulle, että et valitettavasti voi tehdä mitään, se tulee mitä tulee ja se ei ole sinun syytäsi. Minun puolisoni on huolissaan pojastani ja samalla myös minusta, mutta hän sanoo aina, että emme voi sitoa lasta mihinkään, jos hän tekee jotakin itselleen, niin sitten hän tekee. Emme voi vahtia näin "isoja" ihmisiä enää. Voimme vain yrittää parhaamme ja ellei se riitä niin sitten ei voi mitään. Tämä on niin taivaantosi, kun parhaansa yrittää niin se on sitten siinä.