kääntöpuoli tulee esille www.vanhemmat.com/eok-sivulla. USKOMATONTA, että jäsenet päästävät yhdistyksen tuohon vaiheeseen. Ihan yksinkertaista jäsenten eli yhdisyksen "omistajien" valvontaa olisi, että liittokokouksessa käytäisiin läpi toiminnan nykyinen profiili ja kaikki keskeiset "sopimukset" ja arvioida mikä on sopivaa. Vaikka ovelasti onkin järjestäytynyt "liitoksi" ja saanut vastuuvapauden, on liittokokouksella valta käsitellä sääntöjen mukaisesti kolme vuoden talous ja toiminta. Vastuuvapauden myöntäminen ei vapauta mistään väärinkäytöksistä. Jos sellaisia on, olisi asiallista käsitellä liittokokouksessa eikä keskustelupalstoilla, vaikka viimeksi mainituilla onkin nykyisin EOK:ta tehokkaampi laillisuusvalvontaefekti (esim. hillomies ja wincapita), kuten poliisi kiittää.
Se EOK-mitalin
Ulkopuolinen 400%
6278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ihmetellyt, kun oppositiossa on juristejakin. Mkseivät tartu lain suojaamaan jäsenoikeuksiinsa ja ota käsiteltäväksi esim. noita yhdistyksen sopimuksia, joissa ei saa selvää, mikä instanssi (esim. jäsenlehti) on oikeesti yhdistyksen valvonnassa ja mitä sisäpiirisopimuksia on olemassa.Eli mun mielestä oppositio saa syyttää itseään, ettei toimi efektiivisesti. Vähimmäisvaatimus olisi ainakin äänittää jäsenkokous, niin voisi sanatarkasti esittää ja argumentoida tapahtumat.
>>Vähimmäisvaatimus olisi ainakin äänittää jäsenkokous
Tuossa ei ole kyse opposition nynnyilystä. Yhdistyksen nokkamiehet estivät kokouksen kulun äänittämisen.
mutta salaa äänittämistä eivät pysty estämään, koska ei ole laitonta. Jos ovella ruumiintarkastus, voi soittaa poliisi ja pyytää virka-apua. Ja jos kopeloivat tai edes koskevat, voi verekseltään tehdä rikosilmoituksen ja soittaa hätänumeroon. Numeron voi näpyttää jo valmiiksi, että pääsee napin painalluksella soittamaan, jos vievät kännykän. Paras mennä sisälle "parittain", jos edessä oleva "pidätetään", voi jäljessä tuleva soittaa hätänumeroon ja tallentaa "Firman" tekemät "oikeusturvatoimenpiteet".
http://www.vanhemmat.com
http://www.vanhemmat.com/eok
EOK:lle uusi lempinimi "Firma". Aika osuva, etten sanoisi Osuma, tai golden Soap Name tai WWI tai NWI tai Poker 66 tai Giiclub tai winclub tai wincapita 400%