Vinkkejä!

Hei olen huomannut että täällä joskus jaeltiin arjenpyöritysvinkkejä jos kellekkään tulee mieleen hyviä neuvoja niin kirjoitelkaa ihmeessä!
3499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samat rutiinit eivät varmaankaan sovi ihan joka perheelle. Meillä on työnjako kaikille iän mukaan. Ruokailun jälkeen jokainen laittaa ruoka-astiat ja ruokailuvälineet tiskipöydällä oleviin likoamisastioihin. Tarvitsee vain tipan Fairya tms. ainetta astiaan ja ne ovat esipestyinä koneeseen aseteltaviksi. Koneen tyhjennyksen tekevät vuorollaan isommat lapset. Keräävät sillä tavalla pisteitä, joilla voi saada jonkin edun, monesti pienen palkan.

Vaatteita ei jätetä lojumaan siihen, missä on riisuttu. Likaiset viedään pyykkikoreihin, joihin on merkitty kylkeen kuva, millaista pyykkiä sieltä löytyy. Pestyn pyykin lajittelen taas omiin koreihinsa, joista kolmivuotiaskin löytää omat vaatteensa. Jokaisella on siis oma koppa puhtaille. Tilaa se vie, mutta helpottaa minun työtäni. Miehen työvaatteet hän itse pesee vanhalla koneella ja laittaa kuivumaan verannalle telineeseen silloin, kun sää sen sallii.

Lakanapyykin pesen yleensä kahden viikon välein. Senkin jaan vuoroviikoille, jolloin ei tarvitse koko satsia käsitellä kerralla. Kylpypyyhkeet pesen viikottain ja kuivaan rumpukuivaajalla. Pikkupyykkiä saa pestä siinä välissä niin, että päivittäin on vähintään kaksi koneellista. Pyykinpesussa säästän pesuainetta jonkinverran, kun käytän luontaiskaupassa myytäviä pesupähkinöitä. Vähän ensin arvelutti, että tuleeko puhdasta, mutta saippuaiselta se vesi näyttää ja lika lähtee. Valkopyykkiin joutuu laittamaan lisäaineeksi valkaisuainetta.

Ruuanlaitto on miten milloinkin. Mies on ahkera viikonloppukokki ja tekee erinomaista liharuokaa. Siitä jää usein maanantairuokaa meille kotona oleville.

Siivousapua ostan kerran kuukaudessa ja silloin saan isot matot ulos ja muutenkin perusteellisemman siivouksen. Ikkunoiden pesun hoidan viikottain sisäpuolelta tai tarvittaessa ja mies pesee sitten ulkopuolelta muutaman kerran vuodessa.

Äänestä

Eli minä olen omasta lapsuudenkodistani tuonut omaan suurperheeseeni periaatteen, että ruokaa ei haaskata. Siis täytyy osata jatkaa. Tänään tein eilisestä mustikkarahkanlopusta kääretortun. Eilisestä puurosta taidan tehdä pannukakun. Yleensä meidän puuron matka on seuraavanlainen: illan kaurapuuro on seuraavan aamun kauravelli ja vellinloppu lyödään välipalapannariin. Jäätelökippaan jää joskus jäätelöa, niin siitä tehdään pirtelöä (ei haittaa vaikka olis vähän sulanutkin). Edellisen päivän perunamuusista tehdään jauhelihaperunamuusilaatikkoa munamaidolla.

Äänestä
  • Hieno, ekologinen ajatus.
    Aika moni meistä pienperheellisistä taitaa elää luontoa tuhlaten.

    Mutta tuo sinun mallisi edellyttää, ettei kukaan perheessä ole allergikko. Jos monenlaisia allergioita, niin arki haastavampaa, perhekoosta riippumatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taina39v kirjoitti:

Hei olen huomannut että täällä joskus jaeltiin arjenpyöritysvinkkejä jos kellekkään tulee mieleen hyviä neuvoja niin kirjoitelkaa ihmeessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu