kävi, että rankapuut jäi hakkaamatta. Syksyllä odottelin että maasto vähän kopettuisi, sitten lumi sotki puut, eikun taas odottelemaan, tälläkertaa suojakeliä joka putsais puut. No tulihan se pieni nuoskakeli joka pudotti lumet puista, ja minä hakkuumielessä metsään, mutta sielä olikin lunta polven yläpuolelle, ei sielä huvittanut rompia, eikun odottamaan kunnon suojasäätä että lumet humpsahtais, no pomppashan se mittari nollan yläpuolelle ja vähän tihuutteli vettä joka sai aikaan kylätielle kelirikon. että odotellaan
HYVÄÄ KESÄÄ JOKAISELLE !
HYVÄÄ KESÄÄ JOKAISELLE !
Vastaukset 5
Vanhimmat
odotellut, vaan viimevuoden loppukesällä tein 60 pinomottia polttorankaa ja loput ajoin talvella kelkan kanssa pinoon. Enkä oottele taaskaan enää kovin kauaa, kun pistän ne palasiksi kuivumaan.
Olis tuossa ojalinjojen raivausta tiedossa, mutta kun lunta on puolisääreen ja voi olla, että
ojakone tulee vasta vuoden parin päästä, kun eivät saa ennen tukia.
Niin eipä tässä ole turhaan hätäilty sinne ojansuunnan raivaukseenkaan.
Työlästähän se olisi, kun joka puunrungon kohdalta on lumi poljettava alas, muuten jää
turhan pitkät kannot ja puu painuu sinne lumen sisään ja sitä on sieltä kaivettava ylös, jos
meinaa karsia. Toisaalta saahan ne puut karsittua sitten myöhemminkin.
Tuo kelirikkokausi on paha, kun ei ole asiaa metsäautotielle silloin ja rapaantuisi auto.
Täytyy odotella, että lumet sulaa pois, loppuu kelirikkoaika ja kuivahtaa paikat.
Täytyy sitten mennä uudelleen, jos saisi enenen kesän alkua raivuun valmiiksi.
polttopuuta? Mites olis tuo rasiinkaato? Muuten, en tiedä kuivuuko havupuu rasiinkaadettuna ja koska se pitäis kaataa?
On tuota risiinkaatoakin tullut kokeiltua muutaman kerran, kun on koivu ollut lehdessä.
Kyllä se auttaa lehtipuun kuivumisessa, kun puuhun jätetään oksat lehtineen.
Silloinhan puu elää niin kauan, kun puussa on tarpeeksi vettä ja lopuksihan lehdet kuivuvat.
Syksyllä on sitten käyty karsimassa nämä rasiin kaadetut puut ja kuivia ovat olleet,
kuin korput.
Siitä on jo niin pitkä aika, kun viimeksi tuota kokeilimme, etten enää muista
rantusimmeko ne koivut silloin.
Nykyään tulee oltua rankametsässä enemmän syksyllä ja keväällä, kun on sopivan viileää.
Eipä sitä kesähelteellä ja itikoiden keskellä oikein innosta tehdä metsätöitä ja
kun ei ole mikään pakkokaan, niin mitäpä sitä kesäkuumalla sinne metsään
ainakaan työn perässä hosumaan.
Yleensä rankakoivut tulee rannuttua, niin kuivuvat ja säilyvät paremmin.
Jos on isompaa koivua, josta tulee halkomakoneella halkoja, niin niitä ei tule
rannuttua, koska ne kuitenkin koneella halotaan 2-4 osaan halki, niin turhapa niitä on
silloin rannuta.
Joka vuosi on polttopuita tehty näin keväällä tai syksymmällä.
Se on ihan mukavaa puuhaa, kun saa rauhassa tehdä, eikä ole kiire mihinkään.
Havupuusta en osaa sanoa, koska niitä ei ole tullut kadettua risiin.
Kyllä kai havupuukin kuivuu samalla tavoin, jos kaataa sen kasvuaikana.
En muista nyt milloin havupuut aloittavat kasvukautensa, mutta varmaankin ihan
tässä lähiaikoina.
Huhtikuussa kun on harvennettu mäntytaimikkoa, niin silloin on jo pihka tullut
pöllikasojen puiden päistä, joten eikös se ole merkki siitä, että puu on
heränyt talvilevosta ?
Siihen en osaa sanoa, että kasvaako kaadettuu koivuun lehdet, jos kaataa
puun ennen kesää ja jättää sen kokonaisena metsään.
Ainakin maljakkoon otettuihin koivunoksiin kasvaa lehdet, jos maljakossa on vettä.
Hyviä rankametsäkelejä !
Ei ollu ihanteellinen hakkuutalvi mutta melkein pakko oli hakata hankintapuut n.150 mottia kun tuli kaupat tehtyä alkuvuodesta..
Minuuttitolkulla sai polkea ja potkia lunta joka puun juurelta ettei jäisi kovin pitkiä kantoja,sitten sen ensimmäisen kunnon suven jälkeen hanki oli kovaa kuin jää ja se toi taas lisää ongelmia.
Onneksi nyt puut on mitattu ja saa unohtaa metsähommat taas muutamaksi kuukaudeksi.