on lumetta. Äidit yleensä on yksinhuoltajia eron jälkeen sekä liitossa. Minusta on väärä ilmaisu että onyhteishuoltajuus.
Yhteishuoltajuus
75849375
4212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
se käytännössä menee. Hatunnosto niille harvoille miehille, joilta löytyy oma-aloitteisuutta ja mielenkiintoa vastata jälkikasvustaan täysipainoisesti. Kyllä se nainen on kun lapsista vastaa ja huolehtii. Mies käärii sitten kunnian sukulaisissa käydessä. Nykyään ei miehistä ole edes elättäjiksi.
mies leikki niiin hyvä isää kun oltii kylässä tai meillä oli vieraita. Mutta kun kukaan ei ollu näkemässä, luettiin lehtee tai oltii autotallissa.
Minä yksin hoisin lapset liitossa ja nyt yksinhuoltajana. Mieheistä ei oo mihinkään. Sitten kehdataan huutaa minimaalisista elareista.
Eihän huoltajuuden ole tarkoituskaan kertoa mitään tapaamistiheyksistä ja -pituuksista tai siitä kuka ostaa enemmän lapselle villasukkia.
Mutta mun on yleisesti kyllä oltava siitä eri mieltä kanssanne, sillä musta nykyään on todella paljon enemmän niitä isejä, jotka eron jälkeen ovat lähi-isiä tai lapsi on hänellä puolet ajasta. Eikä se ole enää edes sellainen harvinaisuus tai merkki siitä, että "äidissä pitää olla jotain vikaa". Lisäksi on etä-isejäkin, jotka ovat aktiivisesti pitämässä lastaan ja hoitamassa hänen asioita sekä tukemassa taloudellisesti. Mutta toki vieläkin löytyy hulttioiskää ja -äiskää. Valitettavasti.
Ja niinkin se on, että ei oikein naisen kannata lapsentekoon ryhtyä tiedostamatta sitä mahdollisuutta, että se mies voi häippästä siitä ja irtisanoutua velvoitteistaan isänä. Miehet voivat myös kuolla. Kuten me naisetkin. Mutta kyllähän tuo vituttaa saa, jos noin on käynyt.
Valitettavasti. Itse olen yksinhuoltaja lapsilleni, mutta nykyisellä miehelläni on yhteishuolto. Yksinhuoltajuudessa on järkeä jos asuu kaukana toisista ja jos on varma, että toisella on kiusanteko herkässä.
Yhteishuolto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isä istuu autossa valmiina exän soitolle, et millon pitäis olla tekemässä sitä sun tätä. Lasten hoidosta vastuu on lähillä. Etällä on velvollisuutensa elatusmaksuina. Etällä on oikeuksia,mutta ei velvollisuuksia. Kun erotaan,niin moni nainen ei oikeasti tajua mitä se tarkoittaa. Sitä ollaan sitten 24/7 niiden lasten kanssa. Sä et voi velvottaa isää mihinkää. Ja suuri syy siihen miksi monikaan etäisä ei pysty/kykene huolehtimaan ja majoittamaan lapsiaan paljoa sopimuksen ulkopuolisesti on siinä, että heille lyödään niin suuri pallo nilkkaan elatusmaksuissa ettei yksinkertaisesti ole vara pitää lapsia luonaan vaikka haluaisi. Pakko on ajatella omaa taloudellista tilannetta. On sairasta ettei anneta sitä mahdollisuutta isille. Ei kukaan pysty kaksinkertaisesti kuukausittain elättämään lapsia. Ja turha puhua luonapitovähennyksestä.
Suurin asia ja hienointa yhteishuollossa on se, että oikeasti isällä on suurempi mahdollisuus elää lasten arjessa,kokeiden allekirjoitukset, lääkäristä saa tietoa, passiin saa allekirjoittaa, mopokorttia kun haetaan niin isä saa kokea elävänsä lapsen asioissa. Ja se, että jos lähi sattuis kuolemaan,niin lapset tulevat suoraan hänelle. Yksinhuoltajuudessa taas saa vasta oikeuden päätöksen kautta lapset itselleen.
Minulle eron ja yhteiselämän raja tehtiin niin selväksi ettei epäselvyyksiä jäänyt. Siitä olen kiitollinen exälleni. Minä halusin lapset,minä heistä huolehdin. Minä sain paljon enemmän kuin exäni. Siitä olen onnellinen että hän halusi asiat myös näin. Lapset eivät ole riippakivi minussa vaan olen ylpeä äiti. En ole katkera exäni mahdollisuuksiin yksinelämisen takia. Minulla on siltikin kultaa sydämeni lähellä joka päivä. Olen onnellinen silloin kun hän jaksaa ja viitti lapsia katsoa,mutta en vaadi,kiukkua ja tee hänenkää elämää hankalaksi.
Kunpa te monet eronneet äidit osaisitte arvostaa oikein sitä lasta jonka olette saaneet. Mitä väliä miten paljon se exä niistä huolehtii,kunhan ne oot saanu pitää lähelläsi. Iloitse siitä!