Ei kannata kaupassa uskoa myyjään, joka kauppaa 30-50 tuuman taulutelevisiota. Tavalliset ihmiset sotkevat helposti pikseleiden määrän ja tuumakoon käsitteen. Sitten ihmiset huomaavat kotona tulleensa petetyiksi, että kuvanlaatu ei olekkaan niin hyvä kun on toivottu ja alkavat katsoa mielummin 15 tuuman halppisläppärin näytöltä 1024:768 resoluutiolla elokuvia. Siis voi veljet miten tyhmiä ihmisiä suomi täynnä!
Satunnaisesti, täällä näkee hifistelijöitä, jotka väittävät käyttävänsä jotain päälle 30 tuumaisia näyttöjä. Itse nykyisin nauran näille, sillä mitään käytännön etua näytön pinta-alasta ei ole, kun tarvittava pikselimäärä saadaan kyhättyä erinomaisesti jopa 10 tuuman näyttöön. Optimaalinen katseluetäisyys on lähemmäs yli kymmenen metriä jo 35 tuumaisellakin.
Satunnaisesti, täällä näkee hifistelijöitä, jotka väittävät käyttävänsä jotain päälle 30 tuumaisia näyttöjä. Itse nykyisin nauran näille, sillä mitään käytännön etua näytön pinta-alasta ei ole, kun tarvittava pikselimäärä saadaan kyhättyä erinomaisesti jopa 10 tuuman näyttöön. Optimaalinen katseluetäisyys on lähemmäs yli kymmenen metriä jo 35 tuumaisellakin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Oletko ihan syntynyt noin urveloksi vai voiko sitä opiskella jossakin? Mene valistamaan myös uusia digitaaliteattereita, koska heillä on tuplasti enemmän resoluutiota ja aivan valtavat kankaat. Saman asianhan ajaa hiirenpaskan kokoinen ruutu! No, tyhmempikin tajuaa että esim. 46" uusi, nykyaikainen plasma/lcd tarjoaa kymmenen kertaa paremman katseluelämyksen kuin esim. naurettava 32", mikä onkin jo vähemmistöä myyntitilastoissa. Kaveri ketä väittää muuta, kuuluu siihen sakkiin jolla ei ole varaan laittaa 1500e kiinni kunnon laitteeseen. Kaukana ovat ne ajat vuonna 2010, kun ison tv:n ostaja "pettyi" kuvanlaatuun. Nyt ovat ajat muuttuneet. Minulla on 40" ja tarvetta olisi 46"/52"-laitteelle. Ja kuva olisi loistava, ja merkki panasonic.
Todista väitteesi, että 46 tuumainen antaa kymmenen kertaa paremman katselukokemuksen kuin 32 tuumainen? Tietääkseni
tuumakoko ei vaikuta millään lailla kuvanlaatuun vaan pikselimäärä ja resoluutio. Anteeksi vaan mutta myyntitilastoissa suurimmaksi osaksi myydään alle 20 tuumaisia, joten olet valitettavasti väärässä.
"Kaveri ketä väittää muuta, kuuluu siihen sakkiin jolla ei ole varaan laittaa 1500e kiinni kunnon laitteeseen."
Jos myyn sinulle 1500 eurolla minun vanhan uimahousut ja sinä ostat ne, se ei välttämättä tarkoita että tuote on laadukas. Se voi tarkoittaa myös sitä, että olet tyhmä. Samalla tavalla jos kauppias myy sinulle vaikka TV:n jossa on pisteitä per tuuma liian vähän tai kuvasuhde pielessä, et ehkä huomaa sitä kaupassa.
"Kaukana ovat ne ajat vuonna 2010, kun ison tv:n ostaja "pettyi" kuvanlaatuun"
Kuvanlaatu on nykyisissä giganttien tarjouksissa kyllä täysin pielessä. Pisteitä pitäisi olla vähintään se 86 per tuuma. Muuten kuva oleellisesti huononee. On se hauskaa, että kannettavan näyttöni hakkaa suurimman osan markkinoilla olevsta laitteista, kun tuumakoko on vain 12.
Satavarmasti isolla nytöllä (vähintään 40") full-HD elokuvat on parhaimmillaan.
Alle 32" full-HD televisioa ei kannata ostaa koska siitä ei erota HD lähtysten tarkkuutta normaali tv lähetykseen verrattuna.
Näytön koko ei vaikuta erottamiskykyyn vaan pikseli per tuuma arvot. Sen tietää jokainen joka tietää edes perusteet tietokoneista.
12 tuuman näyttö rittää parinkymmen sentin katseluetäyydelle, mutta television katseluetäisyys on vähintään pari metriä joten kokokin on oltava vähintään 40 tuumaa.
http://www.sony.fi/article/id/1211553198807
Niin-in, mutta koitapa selittää se tuolle helvetin urvelolle. Hänen ymmärryksensä ei tähän riitä.
Mikä lähde muka Sony.oy, jonka intressi on myydä mahdollisimman kalliita televisioita hölmöille, jotka vain ostavat.
Keskimäärin ammattikäytön kannettavat tietokoneet Apple ynm. on se 12-13 näyttö ja etäisyyttä on noin 40-50 senttiä. 16 tuumaisen optimietäisyys on melko tarkkaan metri ja parin metrin päässä olisi siis noin 20 tuumainen paras. Tuolla laskuopilla 46 tuumainen olisi vähintään 7 metriä.
Lasketko leikkiä, että ajattelet katsoa 46 tuumaista 16:9 kuvaa parin metrin päästä. Tiedätkö kuinka iso kulma muodostuu silmien ja TV:n välille. Vaikka olisi 4:3 kuvaa pitäisi olla se vähintään neljäpuolimetriä. Jos tekstitystä ei ole ja kuva on huipputarkka ja valovoima 4 metriin riittävä.
Mielestäni vaan on vastuutonta kertoa utopistisia tarinoita, että mitä suurempi TV sen parempi kuvanlaatu, kun pisteitä per tuuma on se ainoa oleellinen mittari.
Kertauksena:
http://www.carltonbale.com/2006/11/1080p-does-matter/
http://www.carltonbale.com/2006/12/visual-acuity-viewing-distance-test-it-for-yourself/
http://en.wikipedia.org/wiki/Optimum_HDTV_viewing_distance
Isompi kuva on huomattavasti mukavampi katsoa, kuin pieni kuva lähempää. Kuvan vaikuttavuus jää pieneksi, jos silmä joutuu tarkentamaan pienelle etäisyydelle ja kauempana kuvan kulma jää pieneksi.
TV valmistajat myyvät aivan liian isoja TV:itä kuluttajille väärillä kuvasuhteella ja epäkelvoilla piste per tuuma arvoilla, tyhmille kuluttajille, jotka eivät kaupassa huomaa mitään eroa.
Hullu mies olet, ei voi muuta sanoa! Mutta kateellisen ja köyhän elämähän ei ole koskaan helppoa. Muut ne vaan ostelevat ja nauttivat suuresta kuvasta elokuvilla, urheilulla ja millä vaan. Sääliksi käy kaltaisesi ressukat.
Haluat provosoida keskustelua, mutta voisit unohtaa "piste per tuuma" arvot. Cycles Per Degree (CPD) eli jaksoja per aste on oikeampi arvo, joka kuvaa taajuuksia ottaen huomioon kuvan oon ja katseluetäisyyden. Liian kaukaa katseltaessa CPD nousee isoksi etkä saa hyötyä television tarkkuudesta. Kuin kuuntelisit musiikkia naapurista seinän läpi.
"Itse nykyisin nauran näille, sillä mitään käytännön etua näytön pinta-alasta ei ole, kun tarvittava pikselimäärä saadaan kyhättyä erinomaisesti jopa 10 tuuman näyttöön. Optimaalinen katseluetäisyys on lähemmäs yli kymmenen metriä jo 35 tuumaisellakin."
Tiesitkö, että normaalinäkökykyinen ihminen ei erota 35-tuumaisella televisiolla 10 metrin päästä 1080-, 720-, eikä 576-resoluutioita vaan näkökyvyn raja tulee vastaan pystyresoluutiolla 150. Riittävä tarkkuus olisi siis 267x150.
"Tietääkseni tuumakoko ei vaikuta millään lailla kuvanlaatuun vaan pikselimäärä ja resoluutio."
Kuten edellä on todettu tuumakoolla on vaikutusta. Noin yleisesti esimerkiksi elokuvateatterin kuvaa pidetään vaikuttavampana kuin 20-tuumaista pikkukuvaa.
"Anteeksi vaan mutta myyntitilastoissa suurimmaksi osaksi myydään alle 20 tuumaisia, joten olet valitettavasti väärässä."
Alle 20-tuumaiset televisiot eivät todellakaan ole myydyimmät koot. Yleisimmät tietokoneidenkin näytöt ovat 22". Kannettavissa tietokoneissa on pienempiä näyttöjä, mutta näiden kuvanlaatu jää usein huonoksi.
"TV valmistajat myyvät aivan liian isoja TV:itä kuluttajille väärillä kuvasuhteella ja epäkelvoilla piste per tuuma arvoilla, tyhmille kuluttajille, jotka eivät kaupassa huomaa mitään eroa. "
Nykyään jo uutiset lähetetään 16:9-kuvasuhteella, joten en ymmärrä miksi pitäisi ostaa televisio esim. 4:3-kuvasuhteella, ellei käsittele ainoastaan vanhoja tallenteita.
"Optimaalinen katseluetäisyys on lähemmäs yli kymmenen metriä jo 35 tuumaisellakin."
Et sitten ole nähnyt livenä yli 28 tuuman telkkaria? Eihän kuvaruudun koon kasvattamisessa ole yhtään mitään järkeä, jos koko ajan siirrytään kauemmas katsomaan. Silloin on sama ostaa 15 tuuman tv ja katsoa sitä lähempää.
Minulla on 42" Panasonicin plasma, jota katsotaan noin 3,5 metrin etäisyydeltä, kuten entistä 32" putkikonettakin. Idea on se, että suuremmalla tv:llä kuvaruutu täyttää suuremman osan näkökentästä kuin pienemmällä, joten katseluelämys on parempi kuin pienemmässä ruudussa, elokuvateatterimaisempi.
Ne -70 luvun suositukset katseluetäisyyksistä eivät ole tätä päivää ja koskevat putkikoneita, ei plasma tai lcd näyttöjä.
Kuvanlaatu taas on joka tilanteessa hyvä, sateliittilähetyksissä todella hyvä ja sateliitti HD-lähetyksissä ja Bluray-soittimen kuva on aivan uskomaton.
Piste per tuuma arvot ovat todella tärkeitä ja nykyisissä märkkinoilla olevissa GDP-arvoissa ei ole mitään suuria vikoja, joten se ei nouse samalla lailla puheeksi.
"Tiesitkö, että normaalinäkökykyinen ihminen ei erota 35-tuumaisella televisiolla 10 metrin päästä 1080-, 720-, eikä 576-resoluutioita vaan näkökyvyn raja tulee vastaan pystyresoluutiolla 150. Riittävä tarkkuus olisi siis 267x150."
Todista, että 16:9 on parempi kuvasuhde kuin 4:3. Tietääkseni Dvorak voittaa Qwertyasettelun viisnolla vaikka ei ole standardi. Kuvasuhteen muuttuminen paremmaksi nostaa katselumatkaa. Ja tosiseikka on, että nykyisissä TVssä on pakko katsoa kauempaa kun tarkkuudet ei riitä lähikätseluun.
"Noin yleisesti esimerkiksi elokuvateatterin kuvaa pidetään vaikuttavampana kuin 20-tuumaista pikkukuvaa."
Helposti ajattelee, että mitä suurempi sen parempi näyttö. Ihminen ei pysty hahmottamaan kuvaa kokonaisuutena, jos se on liian suuri. Etäisyyksien arviointikyky on paras 50cm päässä.
Ei esimerkiksi Gameboy advagessa ole kovin suurta näyttöä onko alle 3 tuumainen. Se ei rasita silmiä samalla tavalla.
"Alle 20-tuumaiset televisiot eivät todellakaan ole myydyimmät koot. Yleisimmät tietokoneidenkin näytöt ovat 22". Kannettavissa tietokoneissa on pienempiä näyttöjä, mutta näiden kuvanlaatu jää usein huonoksi."
Mikäli elokuvassa on tekstejä niiden lukeminen vaikeutuu, sillä ihmisen optimaalinen lukuetäisyys on 45cm paikkeilla. Mikäli elokuvassa on esimerkiksi liikettä paljon ei tarvita niin suurta kuvaa tuomaan tarkkuuden tunnetta ja jos kuvassa on pikseleitä riittävästi eroa ei tilanteesta huomioiden huomaa.
"Nykyään jo uutiset lähetetään 16:9-kuvasuhteella, joten en ymmärrä miksi pitäisi ostaa televisio esim. 4:3-kuvasuhteella, ellei käsittele ainoastaan vanhoja tallenteita."
Mikäli ihminen katsoo väärän muotoista näyttöä esimerkiksi liian korkeaa se huonontaa lukutehoa samoin liian leveä. Parempi hankkia 4:3 ja asettaa kuva 16:9. Ammattikäytössä esimerkiksi formulatallit jaetaan näytöt pienemmiksi. Tietääkseni autoTV:t koostuvat kahdesta osasta ergonomisistä syistä.
"Optimaalinen katseluetäisyys on lähemmäs yli kymmenen metriä jo 35 tuumaisellakin. Et sitten ole nähnyt livenä yli 28 tuuman telkkaria?"
Ongelma on se, että optimaalista etäisyyttä mitattaessa pitäisi huomioida huomattavasti useampia suureita esimerkiksi valovoima, valaistus, tekstitykset. Mikäli valoisassa katsoo pitää katsoa väistämättä lähempää kun ulkoisiä häirikkeitä on paljon ja mikäli tarvitsee tekstityksiä suhteellisesti lähempää.
Hullu mies olet niinkuin jo sanoin, ja joku muukin sanoi että tarkoituksesi on provoilla. Tekstisi on niin uskomatonta huuhaata että suosittelen tarkistamaan niinden kaapista löytyvien nappien värin.
Taidat vaan olla saamaton, kun muita hulluiksi provoiksi haukut. Kun itse olet kaikin tavoin pettynyt, että 43 TV:tä ei voi katsoa 3,5m purat silmitöntä raivoasi minuun. Jälkeenpäin vollotus ei auta, kun paritonnia meni tv hankintana roskikseen.
"että 43 TV:tä ei voi katsoa 3,5m"
Mitä tuokin tarkoittaa suomen kielellä? Tarkoituksesi on provosoida ihmisiä päättömällä horinalla ja hulluhan sellainen ihminen on jollain tavalla päästään. Jokainen tietää nykypäivänä että mitä kaupoissa on tarjolla ja ainoat ketkä ehkä jollain tavalla ovat johonkin lähiaikoina pettyneet, on sukusi teikäläiseen. Pohjasakkaa.
Kun et köyhä pysty ostamaan oikeankokoista telkkaria niin tyydy kohtaloosi älä tänne sitä tule valittamaan vaan tuijota sitä postimrkinkokoista ruutuasi. Me muut ostamme oikenkokoiset telkkarit ja nautitaan full-HD kuvan hienoudesta
Et sitten ole nähnyt livenä yli 28 tuuman telkkaria?
Ja pienemmistäkin lasket vain pikseleitä. TV:n katselussa oikeastaan se ohjelma on se pointti, minkä takia sitä katsotaan, monetkaan eivät keskity pikseleitta laskemiseen tai sähkömittärin vahtaamiseen. Oot ihme tyyppi.
Ei tuollainen mitään ole nähnyt. Hullu se on kun provojaan tänne rustaa taukoamatta. Sääliksi käy!