lukekaa

maaseudun tulevaisuudesta (7.4 2010) haja-asutusalueiden jätevesi asiaa!
6297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asetus tulee aivan järjettömän kalliiksi.
Päästöt lisääntyvät.

Siinäpä se.

Äänestä
  • Kyseisessä jutussa arvostellaan kunnallispuhdistamoiden tehottomuutta ja paineviemäriverkkojen korkeita rakennuskustannuksia, sekä ihmisten pakottamista kunnallisiin jätevesiverkkoihin suurin kustannuksin.

    7.4 Lehdessä Itämeri-asiantuntija Marjukka Porvari sanoo "Ravinnekuormitus voi lisääntyä, kun yhä useamman kiinteistön jätevedet johdetaan ylikuormitettuihin, vuotaviin paikallispuhdistamoihin. Lisäksi on tiedossa tapaus, jossa merenpohjassa kulkeva, rikkoutunut viemäriputki on vuotanut jätevesiä suoraan Itämereen."

    9.4 Lehden pääkirjoituksessa sitatoidaan saamaa henkilöä näin: "Kuormituksen kasvu johtuu siitä, että viemäröinnillä kerätään puhdistamoihin jätevedet myös sellaisista kiinteistöistä, joista ei aiemmin ole aiheutunut ravinnepäästöjä vesistöihin lainkaan. Puhdistamot eivät koskaan saa ravinteita talteen 100-prosenttisesti."

    Olen Marjukan kanssa samoilla linjoilla, että kiinteistökohtaiset järjestelmät ovat haja-asutus alueelle paras ratkaisu!

    Äänestä

  • 3years kirjoitti:

    Kyseisessä jutussa arvostellaan kunnallispuhdistamoiden tehottomuutta ja paineviemäriverkkojen korkeita rakennuskustannuksia, sekä ihmisten pakottamista kunnallisiin jätevesiverkkoihin suurin kustannuksin.

    9.4. jätevesiasetuksen arvostelu kasvaa. Arvostelua korkeilta viranomaistahoilta. Vaaditaan pelin viheltämistä poikki.

    Miljardeja palaa rahaa. Päästöt kasvavat asetuksen seurauksena. Lehtomäeltä vaaditaan tekoja.

    Äänestä

  • 3years kirjoitti:

    Kyseisessä jutussa arvostellaan kunnallispuhdistamoiden tehottomuutta ja paineviemäriverkkojen korkeita rakennuskustannuksia, sekä ihmisten pakottamista kunnallisiin jätevesiverkkoihin suurin kustannuksin.

    7.4 Lehdessä Itämeri-asiantuntija Marjukka Porvari sanoo "Ravinnekuormitus voi lisääntyä, kun yhä useamman kiinteistön jätevedet johdetaan ylikuormitettuihin, vuotaviin paikallispuhdistamoihin. Lisäksi on tiedossa tapaus, jossa merenpohjassa kulkeva, rikkoutunut viemäriputki on vuotanut jätevesiä suoraan Itämereen."

    9.4 Lehden pääkirjoituksessa sitatoidaan saamaa henkilöä näin: "Kuormituksen kasvu johtuu siitä, että viemäröinnillä kerätään puhdistamoihin jätevedet myös sellaisista kiinteistöistä, joista ei aiemmin ole aiheutunut ravinnepäästöjä vesistöihin lainkaan. Puhdistamot eivät koskaan saa ravinteita talteen 100-prosenttisesti."

    Olen Marjukan kanssa samoilla linjoilla, että kiinteistökohtaiset järjestelmät ovat haja-asutus alueelle paras ratkaisu!

    Sakokaivot ja maahanimeyttämöt tulee kieltää lailla, koska itämeri saastuu.

    Umpisäiliö kunniaan.

    Äänestä

  • winwanwon kirjoitti:

    umpisäiliö paras, umpisäiliöistä jätevedet ylikuormitettuihin ja vuotaviin jätevedenpuhdistamoihin, jos ei reikä säiliön pohjassa, Imeyttämökin parempi vaihtoehto.

    Äänestä

  • winwanwon kirjoitti:

    Sakokaivot ja maahanimeyttämöt tulee kieltää lailla, koska itämeri saastuu.

    Umpisäiliö kunniaan.

    Otitko huomioon paljon tulee päästöjä kun niitä umpisäiliöitä tyhjennetään ja tavarat kuskataan puhdistamolle?

    -Liikenteet päästöt lisääntyy
    -Siellä jätevedenpuhdistamolla se paska sitten pumpataan veteen. Aikaisemmin se puhdistui 100%, 100% ja 100% paikallisesti maahanimeyttämössä.

    Jo nyt on nähtävissä että vesistöjen saastuminen on lisääntynyt asetuksen johdosta. Osa pienistä järvistä on jo niin paskanhajuisia että joudutaan kohta vaatimaan ympäristöministeriä tuomiolle. 2-vuotta vankilaa/ehdollista on maksimi rangaistus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"samaa mieltä" kirjoitti:

maaseudun tulevaisuudesta (7.4 2010) haja-asutusalueiden jätevesi asiaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu