ISÄTÖN

...hyvin katkeruutesi. Mun isä on muuten samanlainen, mutta se on pahasti alkoholisoitunut. Jos se tahtois nähä mua, kun oon vanhempi, niin sanoisin sille kyllä suorat sanat ja käskisin sen lopettamaan mun perässä juoksemisen. Ei tossa elämänvaiheessa nyt enää isähahmoa tartte. Olis ollu sillon isällinen, kun olis pitänyt, eikä vuosia myöhemmin jälkeen päin.

Oma isäni ei ollut paikalla läheskään aina kun olisi pitänyt enkä koskaan ollut läheinen hänen kanssaan, mutta en myöskään syytä häntä epäonnistumisistani. Monet asiat olen oppinut kantapään kautta, mutta olen oppinut ja en ole pilannut elämääni katkeruudella. Nykyään pidän isääni yhteyttä lähes viikottain, emme edelleenkään ole erityisen läheisiä mutta molemmat aikuisia ja autamme tarvittaessa toisiamme pienissä askareissa... Isäni on kuitenkin lapseni isoisä ja he saavaat itse muodostaa suhteensa , tuskin siitä koskaan hirvittävän läheinen tulee mutta ainakin lapsellani on tämäkin isoisä, en missään nimessä haluaisi katkeroittaa pientä lastani toista ihmistä vastaan. Jokainen tietysti päättää itse asioistaan, mutta ehkä sinunkin pitäisi miettiä voisitko nyt olla se aikuinen teidän suhteessa, antaa anteeksi ja aloittaa suhteenne ns puhtaalta pöydältä. Koskaan ei voi unohtaa mutta voiko kuitenkin antaa anteeksi ja näin ollen päästä jatkamaan omaakin elämää.

sinun ja äitisi kanssa?
Itse olen jo 54 v mies. Äiti jäi leskeksi v. 1961.
Nyt kun ajattelen omia lapsiani ja olen ollut naimisissa melkein 20 v, niin meillä on niin, että vaimo ei ole
antanut minun opastaa millään lailla poikiani. Asumme vieläkin kaikki yhdessä. Pojat ovat jo pian täysi-ikäisiä.
Vaimo on sairaalloisen ilkeä ja hän on kasvatusalan ammattilainen ja sekin varmaan aiheuttaa sen että minulla ei ole ollut sanomista poikien kasvatuksessa.
Onko sinullakin kyse siitä, että äitisi on ollut jollain lailla ilkeämilelnen eikä ole antanut isäsi olla tekemisissä sinun kanssasi? Itsekin olen kyllä aika laiska kotitöissä ym. mutta kuitenkin olen hoitanut työasiat hyvin. Talous on ollut hyvin vakaa ja meillä on ollut rahaa ihan keskimääräisesti tai hieman enemmän käytettävissa kuin keskivertoperheellä. Lisäksi minulla on sellainen korkeakoulukoultus, että pystyisin hyvin opastamaan poikia koulunkäynnissä monissa aineissa vaikka ylioppilaaksi asti. Nyt on niin, että kumpikaan pojista ei mennyt lukioon, koska se tuntuu myös olevan vaimonkin tahto (ei saa pakottaa lapsia eikä pitää kuria). Minulta vain ei haluta neuvoja otettavan vastaan.

Ei se onni ja autuus ole että on periaatteessa ns. normiperhe, missä on kaksi vanhempaa kasvattamassa eli äiti ja isä. Itse en kasvanut isättömänä, mutta ei minulla siltikään isää ollut eikä lapsillani isoisää nyttenkäään. En ymmärrä edelleenkään isäni vihaa ja välinpitämättmyyttä omaa lastaan kohtaan. Minkäänlaista suojaa, turvaa, rakkautta, tukea tms. en ole isältäni koskaan saanut. Ainoastaan haukkuja, kovaa ja väiinpitämätöntä kohtelua, missä lapselle ei suotu sanaakaan tai välitetty tarpeista mitenkään. Myös äitini on koko lapsuuteni ja edelleenkin harrastanut minun vähättelemistä ja piittaamattomuutta. En ymmärrä miksi vanhempani perustivat perheen ja lapsia hankkivat, kun omat lapset on pitänyt kotona lynkata ja lopuksi heittää uloa kylmään maailmaan. Kotiolot tekivät minusta ujon ja aran, minkävuoksi jouduin koulussa kiusatuksi. Vanhempani eivät tietenkää koskaan välittäneet tai puuttuneet mitenkään kiusaamiseen, vaan halveksivat vaan minua lisää sen vuoksi minkälaisen häpeän julkinen kiusaaminen aiheutti. Olisi samantekevää vaikka äitini olisi ollut yksinhuoltaja ja olisin viettänyt koko elämäni ilman "isää", joka ei koskaan ole täyttänyt sitä tehtävää ja tarvetta, mikä isällä lapselle on.

Vanhempasi ovat taatusti eronneet ja varmaan äitisi on ollut niin vaikea tapaus, että isän on ollut pakko lähteä lätkimään...Monesti syy löytyy sylttytehtaalta, vallan ja riitojen välineenä käytetään viatonta lasta ja seuraukset ovat juuri kuvailemisia. Lapset määrätään sosiaalitanttojen toimestsa epätasa-arvoisesti 90%:sti äideille ja he sitten aivopesevät, manipuloivat ja syöttävät koko lapsen lapsuuden ajan pajunköyttä isästään. Kuka isä haluaa olla tässä valheiden maailmassa mukana?

Voi kun vanhemmat oppisivat elämään yhdessä ja fiksusti ajatellen lapsen tulevaisuutta. Suuri osa tämän päivän ongelmanuorista kasvaa näissä rikkonaisissa onnettomissa perheissä.

Itsellänikin oli hieman erikoinen lapsuus: hylätty synnytyssairaalan, lastenkoti, yli 50-vuotta vanhemmat kasvatusvanhemmat, vanhempi kasvatusveli, omat vanhemmat tulivat kuvioon myöhemmin. Kasvatusisä oli sodat käynyt mies, joka oli ns. tuurijuoppo ja kännipäissään haastoi myös riitaa ja oli väkivaltainen kasvatusäitiäni ja minua kohtaan. Kasvatusveli oli aina kasvatusisäni puolella, ja myös hieman rymypäinen.

Isän mallia sain ystävieni perheiltä. Kasvatusäitini kuoli kun olin 19-vuotias. Siitä alkoi varsinainen rumba, joka päättyi kun lähdin lukion ja armeijan jälkeen opiskelemaan ja muutin pois kotoa.

Onneksi minä en ole menettänyt otetta kunnollisesta elämästä, ja niinpä näin parhaaksi yksinkertaisesti antaa hänelle anteeksi ja hyväksyä sen tosiasian ettei hän yksinkertaisesti pystynyt parempaan. Se oli vapauttava tunne. On toki hyvä myös antaa ja osata antaa itsellekin anteeksi, sillä ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Oman biologisen isäni saatoin haudan lepoon 2009, näin hänet elämäni aikana vain kolme kertaa. Äitini asuu Ruotsissa, ja häneen en halua olla enää tekemisissä millään tavalla. Hänet olen tavannut arvioilta neljä kertaa. Äitini otti minuun yhteyden kun olin 12-vuotias, ja hän petti nuoren lapsen luottamuksen kerta toisensa jälkeen. Molempien elämään kuuluu / kuului alkoholi.

Onneksi olen osannut puhua asiasta ystävieni kanssa. Tunnustan, että nuorempana oli todella vaikeaa kun ei oikein tiennyt mihin suuntaan oli menossa. Tunsin itseni välillä maan matoseksi.
Oma biologinen äitini elää vielä, ja en halua olla tekemisissä hänen kanssaan millään tavalla. En yksinkertaisesti tunne häntä ja en välitä oppia tuntemaankaan.

Minä elän omaa elämääni, joka on aivan toiselta planeetalta.

Vanhoissa asioissa ei kannata rypeä, sillä niistä ei välttämättä seuraa mitään hyvää. On toki helppo syyllistää ja etsiä syyllisiä siihen mitä itse kukin on, mutta loppupeleissä tämä elämä on kuljettava ensin itsensä kanssa ja kun on tämän asian hyväksynyt niin sitten an helpompaa huomioida kumppaniaan ja jne.

Ei ole myöskään poissuljettua etsiä apua ammattiauttajan puolelta, itse yritin nuorena etsiä apua mutta minulle sanottiin ettei minua vaivaa mikään. Uskon, että asiat ovat toisin tänä päivänä. On myös erilaisia miesten kokoontumisia erilaisen asioiden tiimoilta.

....Sivuuttaa asiaa, mutta meillä on sitten taas toisenlainen suunta. Mulla on poika tällä hetkellä 2v. Pojan äidin kanssa ollaan erottu ennen kuin poika oli puoltakaan vuotta. Alkuun toimi se että kun on yhteishuoltajuus niin poika oli isällään joka toinen viikonloppu, mutta kuinka onkaan nykyään.. En edes joka toinen viikonloppu pääse katsomaan poikaa. Eli tälläisestä viestistä tulee se mieleen että äiti tekee tuolla käytöksellään hallaa pojalle ja tietysti mulle, koska tietää että poika on elämässäni todella tärkeä.

Isäni kuoli ollessani teini-ikäinen.ei hänkään ollut täydellinen,mutta isä kuitenkin. sitä ei ymmärrä miten tärkeää huonotkin suhteet sukulaisiin tai ystäviin ovat,kunnes ne on menetetty lopullisesti,eikä niitä voi edes yrittää korjata.paljon olisi minullakin ollut kysyttävää,kun itse kasvoin aikuiseksi.kehotan sinua nyt kysymään häneltä ne vaikeat asiat miksi...?miksei...? ja kuuntele tarina hänen suustaan ja tee päätöksesi sen jälkeen.parempi ei niin täydellinen isä, kun ei isää lainkaan

Itse avioerolapsena (ero tuli heille 1969, ja itselleni kaksi tenavaa maailmalle kuitenkin saattaneena (=olin myös synnytyksissä mukana) 2001, voin sanoa: Kyllä isäsi sinusta välittää. Kokeilee vaan rajojasi ehkä hieman turhan rankasti. "Miehenmallia" ei ollut minullakaan. Olin 5-vuotias, kuna faija hiffas toisen lyylin mutsin sijasta. Tapasin tämän "uusioparin" ennen faijan kuolemaa ( = eturauhassyöpä). Olin 17 vee...Kaikesta huolimatta, OLEN OLLUT ONNELLINEN OMALLA TAVALLA: Olen elänyt rikkaan elämän, jota näin viisikymppisenä voi kuitenkin katsoa taaksepäin.Joskus kyllä kyynel silmässä, että "mitä jos...". Tästä syystä varmaan omankin liittoni kariutumisen kestin ilman "Saunan taakse tai ladon" -mentaliteettia. Tenavani nyt 14 v ja 12 v. HÄNTÄ PYSTYYN!
ps. viettäkääs joskus kunnon sauna-ilta faijan kanssa. Ja, ILMAN BRENKKUA! Saattaisi avata aikas montakin "Silmäparia"....-;D

Ennen kuin on myöhäistä opettele tuntemaan isäsi. Hän ei ole maailman paras ihminen tai isä, mutta sinun isäsi ja hän elää sinussa halusit tai et, häneltä olet perinyt niin fyysisiä kuin henkisiäkin ominaisuuksia ja ne ystävni on hyvä tuntea niin isässäsi kuin itsessäkin.

Kirjoitat kuinka isäsi on jonkin verran lapsellinen ja tyhmä, minulle ei piirry kirjoituksestasi mistään tyhmästä tai lapsellisesta isästä vaan ihmisestä ja miehestä joka on löytänyt elämänsä todelliset arvot, myöhään myönnetään, mutta hän on löytänyt ne ja myöntänyt virheensä eikä yritä hyötyä sinusta vaan nähdä sinua, olla seurassasi.

Miten niin katsoa henkilöä josta ei mihinkään ole? Hänestä on ollut enempään kuin sinusta, hänellä on ollut "tyttöystävä" äitisi ja hän sai sinut!!! Et voi tietää kuinka hukassa isäsi on ollut mieheksi kasvaessaan, kuinka yksin hän on elämäänsä miehenä opetellut. Voit oppia ja saada paljon jos et tuomitse tai halveksi isääsi. Jos haaveenasi on saada oma perhe, lapsia, poikia ja tyttöjä oikeaksi isäksi, mieheksi kasvat vasta sitten kun tiedät ja tunnet omat juuresi, se on todella tärkeää, sinullekkin.

Et sä kaikesta voi isättömyyttä syyttää. Sillä, että sulla on vaikeeta naissuhteissa ei välttämättä oo mitään tekemistä sen kanssa, että äitisi on sut kasvattanut mikä on nykyisin aika lailla tavallista näiden avioerojen kultakautena. Jos jokaiselle yh:n lapselle kävis noin kuin sulle niin mihin tää maa oikein menis... Mutta onhan toi helppoa, syyttää vaan vanhempia niin ei tarvitse katsoa peiliin ja kohdata oikeita ongelmia. Ja jos tv on antanut esimerkin parranajoon niin eiköhän se ole tehnyt samaa naisille säärikarvojen poiston suhteen ja ilman traumatisointia. Otat nyt itseäs niskasta kiinni, aikuinen ihminen, naiset ei tykkää rassukoista.

HEI !
Meillä isillä on paljonkin erillaisia asioita, joiden takia emme ole lastemme kasvatuksessa äitien kanssa
tasavertaisia...onhan meillä ensistäänkin äidinkieli, ei isänkieli...puhutaan kyllä isiemme uskosta, joka
liittyy sitten siihen lasten kasvatukseen; koti, uskonto ja isänmaa...näiden määritteleminen nuoren
miehen sisimmässä vaatii aina oman aikansa ! Olen jäänyt orvoksi isästäni melko nuorena, 24 v:aana...
Olisin kaivannut isääni paljon tukemassa aikuistumistani...tiedän monellakin olevan vajausta tässä
asiassa ! Äidit monesti syyttelevät juuri sitä isää...milloin mistäkin ! Sama jatkuu koulussa...äiti syyttää
taas opettajaa...ja äiti on paras ! Nuori mies uskoo tietysti vanhempiansa...kun vielä äiti on yleensä
verbaalisempi....siis puhekykyisempi...isän on oltava hiljaa...joko mentävä töihinsä tai lueskeltava tossun-
alla sanomalehtiä hiljaa...ja äiti voittaa luottamuksen ! Isä on poissaoleva ...Ainoa konsti nuorelle miehelle
on tehdä töitä isän kanssa...ja se ei aina luonnistu, kun isän on komennettava...ja taas juostaan äidin
helmoihin...Olen kyllä sitä mieltä oman kokemuksenikin kautta, että tarvitaan ryhdistäytymistä...ja silloin
taas tulevat avioerokriisit vastaan ! Nykyajan ihmiset eivät hyväksy saavutettujen etujen poisottamista...
Valta on tavoiteltu asia...myös perheissä...ja lapset kärsivät...ANNETAAN SIJAA TOISILLEMME...
HYVÄKSYTÄÄN ERILLAISUUTTA...ANNETAAN ANTEEKSI...MENNÄÄN ETEENPÄIN
Isällä on vastuu J:Lan ja yhteiskunnan edessä...ja siitä saa joko nuhteita tai kiitosta (harvemmin) !

Sama tilanne oli ja faija kuolla kupsahutti! Omaisuuden jätti kavereilleen ja valtio vei loput! Äitini saanut hoitaa elättämisen ja partakoneiden ostot ym. velvollisuudet aivan yksinään. Faijalta sain vain kuullakseni miten hän menestyy jne. Välittänyt paskan vertaa ja tuloksena aivan samat tuntemukset ja ongelmat kuin sinulla! Hän kuoli ja tunnu missään! Saman verta tunnen sääliä ketä tahansa vierasta kohtaan, paitsi erotuksena vieraiden suhteen katkeruuden puuttuminen.

Itselläni on "vähän" samanlainen tilanne. Vanhemmat eronneet, isää en ole nähnyt 10 vuoteen!
Tsemppiä sinulle..
Tiedän että elämä on joskus epäreilu, itse en voisi antaa isälle anteeksi jos nyt tulisi oven taakse koputtamaan. Itsekin joskus olen ajatellut että helpompi kuin olisi kuollut. (ei olisi)
Toivottavasti teet oikean ratkaisun, ajattele mitä itse hyödyt ja et hyödy.. molemmalta kantilta :)
Kannattaa kysellä miksi ei ollut tukena ja muita vastaavia kysymyksiä..
Vastaukset voi yllättää!!!
Ps. Toivottavasti annat mahdollisuuden :)

"Isättömälle" vastaus

Alkuun totean, että ymmärrän toki tuntemuksesi ja ajatuksesi.

Kun sulla on isä, on varmaan helpompaa kantaa menneisyyden taakkaa mukanaan, kuin esim. ottaa aikuisen tavoin härkää sarvista ja luoda itse toivomasi tulevaisuus asioissa joihin voit vaikuttaa - eli itseesi ja mahdollisesti isäsuhteeseesi.

Näen, että sinä, minä ja muutkin ihmiset saavat kasvatuksessa ja kodinmallina osan mukaansa ja loput on itse hoidettava ja kasvettava kohti "ihannetta".

Kun susta tuntuu jotenkin keskeneräiseltä ja tunnet selviä tarpeita olla valmiimpi, niin meneekö asia eteenpäin jos esim. isäsi menisi jonnekin puhumaan. Toisiko se sinusta esiin jotain mitä kaipaat? Epäilen.

Isäsi on nyt eri tyyppi, kuin 20 - 30 vuotta sitten. Jokainen kasvattaja tekee virheitä, jos aletaan analysoimaan, joten meidän tehtävänä on antaa anteeksi ja tehdä tarvittava itsemme hyväksi.

Meillä kaikilla on lapsuus, josta on selvittävä. Joillakin se näyttää paperilla paremmalta, kuin toisilla.

Annan sulle neuvoksi panostaa itseesi esim. terapian keinoin. Se ei ole hulluille, vaan tosi panostus itseesi.

Huomaat varmaan kuinka tuttavasi myös pörräävät keittiöpsykologin tavoin eri ongelmien ympärillä jatkuvasti ja usein samalla loputtomalla kaavalla.

Olet jo mukavasti matkalle lähtenyt, kun olet analysoinut toimintaasi noin pitkälle.

Uskotko, että kliseiset mallit miehuudesta ja naiseudesta ovat niitä, joilla pärjätään henkisesti paremmin?

Reippaasti vaan satsaamaan omaan hyvään oloon ja sitten puhumaan läheistesi kanssa oikeesti tärkeistä asioista.

Ole se joka on vahva ja hyvä alusta huolimatta. Joka sekin on kiva, kun äitisi on ollut ilmeisen rakastava ihminen.

Ehkä isäsi tekikin oikein, kun ei ollut mukana antamassa mielestään ehkä huonoa mallia.

Jonkun on aina oltava se, joka katkaisee kierteen.

Ole sinä se nyt

tälläiset vatvomiset muille.
Jokainen meistä elää vain hetken ja sitä ei pidä käyttää jahkailuun. Ole hänen kanssaan sinut tai sitten et ihan miten itse haluat ja tunnet siten, ettet tunne katumusta jälkeenpäin, jos vaikka sattuisi heittämään veivinsä niin turha potea,,,, miksen silloin tehnyt sitä ja sitä siis elä kuin viimeistä päivää niin ei tarvii kautua ja kysellä muilta. Itse kannat katumuksen tai sitten et.

Älä katkeroidu ja huku niihin murheisiin, se on vaan elämää. sun elämä, elä se. simppeliä.
jos joku sinua koittaa jostain syyllistää niin haistatat niille vitut, lopeta liika välittäminen ja opettele rakastamaan itseäsi, perusjuttuja.

on isäksi ikinä!!!! Ärsyttää että on niin paljon isättömiä lapsia ja aikuisia. Tottakai se on vanhemman vastuulla pitää yhteyttä lapseen jos lapsi on toivottu, eri asia on vahinkolapset. Naisetkin ovat ärsyttäviä koska väkisin haluavat tulla äideiksi eivätkä valikoi miehiä paremmin!!!!
Minussa on paljon isääni, ulkonäöllisesti ja luonteessa. Ottaa se päähän, ettei hän ole välittänyt minusta tuon taivaallista. Itse en ala yhteyttä hakemaan.

Olen kerran kuullut jonkun sanovan, että paras isä on kuollut isä. Tarkoittaen että isäsuhdetta on helpoiten käsitellä, kun isää ei enää ole. Hyvin monelle, myös minulle isäsuhde on ollut etäinen, en osaa osaa silti syyttää häntä ongelmistani, olen kylläkin nainen.

http://spadro.mybrute.com

Sellainen vielä, että jos äitisi on puhunut sinulle isästäsi, niin tulet ehkä vanhempana huomaamaan, ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää. Ja silloin voi vituttaa. Lapsi nimittäin muodostaa mielipiteensä hyvin pitkälle vanhemmiltaan, eikä aikuisikä välttämättä muuta yhtään mitään, koska on aikanaan mielipiteensä muodostanut lapsen silmin.

Ajattelepa äitisi roolia asiassa, he usein vähättelevät isää niin kuka jätti ja kenet?
Luulen että äiti on saanut manipuloitua ja aivovopessyt sinut isääsi vastaan kuten usein käy.
Miten niin ei mihinkään ole?
JUTTELE kuten mies mmiehelle, pitäkää vaikkka saunailta. Veikkaan, että moni asia selviää....tiedän kokemuksesta.

Itellä vähän samanlainen kokemus, vain äidin näkökulmasta; tässä tapauksessa isä hylkäsi kylmästi kaikki lapsensa, ei tapaa heitä, on kun heitä ei olisikaan, puhumattakaan että maksaisi elatusapua, no ei se mitään jos kerta on NIIN tyhmä että antaa sosiaalipuolen hoitaa maksun, jolloin joutuu ite maksamaan takaisin moninkertaisina! Ähäkutti! ; D Lapset luulee isänsä kuolleeksi ja minun puolesta saavat luullakkin! Uskon kyllä vahvasti että parempi lasten on ilman isää kun sellaisen huonossa seurassa. Onhan niitä monia julkisuudenhenkilöitäkin kasvanut ilman isää ja hyvin ovat menestyneet. Lapsia kyllä ehkä vaivaa tälläinen ja joskus voivat isänsä etsiä jos se ylipäätään jotenkin heitä kiinnostaa.

Niin no minulla on samankaltainen isäsuhde sillä, erolla, että hän vaan tyrkyttää rahaa, jota en ota vastaan.

Mitään muuta en ole häneltä saanut kuin rahaa ja vähättelyä. Itseasiassa peittoan hänet nykyään jokaisella osa-alueella.
No hän on orpo niin ei kai osaa oikein olla isä. Oikeastaan hän on minulle tuntematon, mutta haluaisin tutustua häneen.

Olet todellisuudessa kasvanut ilman isää lapsuutesi ja nuoruutesi, eli miksi ihmeessä haluaisit jonkun "leikkimään isää" nyt ... ei kuulosta kovinkaan loogiselta. Hän ei ole ollut sinun elämässäsi millään tavalla mukana joten hommahan on hyvin yksinkertainen, jatka samaa rataa.
Tietysti näitä ns.ymmärtäjiä ja lässyttäjiä tilittää mitä sattuu mutta tosiasia on että sinulla ei ole tuohon ihmiseen muuta kuin virallinen sukulaissuhde virallisissa papereissa, ei mitään muuta.
Hän on elämässään valintansa tehnyt sinun suhteesi ja kantaa siitä seuraukset, ei sinun kuulu olla "ymmärtäjä ja sovittelija".
Hän on sinulle kirjoituksesi perusteella ns.paperi-isä, kaikillahan meillä on sukulaisia joita emme todellisuudessa tunne ollenkaan (vain sukulaisuussuhde/sukunimi yhdistävänä tekijänä) emmekä välttämättä haluakkaan oppia tuntemaan, sinulla tuollainen sukulainen on oma isäsi ... so what !

Ei ole olemassakaan täydellisyyttä, täydellistä isää tai äitiä. Jokainen kai on toiminut niin, kun on osannut. Muuhun heistä ei ole ollut, koska sitä ei ole ollut.
Näin he ovat antaneet kaiken sen, mitä ovat voineet ja osanneet.
Ei isä tai äiti tee ihmisestä ihmistä vaan se järki mikä sinulla itsellä on päässä.
Jokaiselle ihmiselle tulee aikuisuuteen liittyviä ilmiöitä ja oireita. Ne ovat normaaleita ja kuuluvat elämään.
Ehkä sinulla ei ole ollut hyvä isä, mutta isä kuitenkin.
Joillakin ei ole isää ollenkaan.
Sinustakaan ei tule täydellistä ja se on vaan hyväksyttävä.
Onneksi ihminen on epätäydellinen.
Täydellisyyteen monet pyrkivät ja kokevat ikäviä sortumisia.
Tehdään hyvin se mitä osataan ja huonommin se, mitä ei osata. Silti voi aina yrittää tehdä parhaansa. Lopulle on pakko nauraa.

voi raukka parka,
ei se kuule isän mallia tarvi että löytäisit tyttökaverin muutenhan tää maailma olisi jo kuollu sukupuuttoon
olet sä ainakin jotain perinny isältäs vaikkakin on tylsää,ettei isäs oo ollu maisemmissa onko se kokonaan isän vika? äitis on tietysti ihan syytön koko juttuun tietysti...
oppinu puolustamaan itseäsi...mee kuule johonkin karate tms kouluun jos sellaista kaipaat
nykyajan naiset ei oikein miestä tarvi edes siitokseen enää senkin voi kätevästi hoitaa jossain lapsettomuusklinikalla..miehes ei kelpaa kuin silloin vain kun nainen tarvitsee rahaa,se kyllä kelpaa
aikuinen ihminen lienet nyt älä elä menneessä,sinähän olet oma "yksikkö" voit tehdä mitä vaan täs maailmassa

Elämässä on monen laista kohtaloa-vanhempiensa hoivissa ja vieraitten .huomaan monella olevan vihaa ja katkeruutta ,silla ittensa ruokkiminen on kuin kantaisi käärmettä povellansa ,ja sehän vahingoittaa omaa elämäänsä ja sen kehittymistä-nuoruus iässä sitä kaipaa isän hellyyttä ja sitä neuvon antajaa se on totta,ja monelta on sitä jäänytkin puuttumaan.monelle on niin sanottua --jäänyt traumat--mutta ihminen -minun mielestäni täytys olla itte ittelleen psykiaatri ja hoitaa sielunsa kuntoon ja antaa elämälleen mahollisuus ja tärkeää on se anteeksi anto -unhotaahan ei voi---me miehet ollaan suurin piirtein kaikki samanlaisija nuoruus vie vuojet kasvattaa toisija hyvään suuntaan ja toisija ei-tyhmyyksijä tekee meistä jokainen ,jota vuosijen saatossa katuu-ja haluaisi jotenkin korjata niinkuin esimerkiksi pitää jäkeläisiiinsä yhteyttä .usijaan eronneet vahemmat --toinen painostaa lapsilleen huonoja muistoja toisesta osapuolesta -ja siinä yksi syy siihen ,lapsen elämän alku, raiteitten sekaisin meno ja uhma peli--

Hei,

Ymmärrän sinua, ymmärrän katkeruutesi, sillä olen itse myös kasvanut isättä. Isä on kyllä elänyt samassa kodissa kanssani koko pienen ikäni (olen nyt 19) mutta hän ei ole vain osannut olla isä. Hän on ollut masentunut ja alkoholisoitunut niin kauan kuin muistan. Töissä hän ei ole käynyt vuosiin, ei tee perheen kanssa mitään, ei käy missään, ei jaksa siivota, tiskata tms, ei puhu mitään kenellekään, lähinnä makaa sängyssään ja vetelehtii. Apua on hakenut mutta ei ole sitä saanut/sen myötä parantunut. Näillä perusteilla voisin sanoa eläneeni ilman isää niin kauan kuin muistan. Isästä kysyttäessä vastaan yleensä jo ettei minulla ole isää.

Olen nainen, joten tottakai turvaudun enemmän äitiini mutta olisiko isäni voinut antaa minulle jotain erilaista mitä äiti ei? Tuoda asioihin miespuolista näkökulmaa, antaa vinkkejä elämäntielle, tutustua minuun? Isättä eläminen on ollut vaikeaa ja se on vaikuttanut vahvasti ihmissuhteisiini miespuolisten henkilöiden kanssa. Jo murrosiän alussa aloin hakea läheisyyttä ja hyväksyntää pojilta/miehiltä, koska koin ettei isäni välittänyt minusta, etten ollut saanut häneltä mitään. Täkäläiset pojat pitivät minusta, oli naimista mutta oli myös kaveripoikia joiden kanssa katselimme sylikkäin elokuvia mutta kaikki kariutui vähitellen sillä en tiennyt mitään miehistä, enkä heidän ajatusmaailmastaan, kiitos isäni. En osaa seurustella, haluan läheisyyttä, mutta mitä enemmän lähenen kumppanini kanssa, sitä kauemmas haluan karata. Aivan kuten isäni.

Koen isän pilanneen elämäni toki muillakin kuin ihmissuhdetasoilla. Olen syönyt masennuslääkkeitä, sillä masennuin kun isä masentui lopullisesti, perhe-elämä on ollut kamalaa niin kauan kuin muistan kun on tuollainen kummitus pyörinyt talossa ja pyörii edelleen. Eikä äiti osaa päästä irti, huhuh.

Yksi asia on varma: isä ei saa isättömyyttään ikinä anteeksi.

En tiedä tuliko sinulle yhtään parempi mieli, mutta hyvää kesänjatkoa!

Etkö voisi aikuisen silmin nyt miettiä, että varmaan isäsi on ollut niin hyvä lapselleen kuin on kyennyt. Anna anteeksi hänelle jo. Jos isäsi on jo iäkäs, häntä ei ehkä kohta enää ole. Taikka isäsi joutuu sinut laskemaan hautaan. Mikä on silloin isäsi tunne. Ja jos et ole hyväksynyt häntä kun hän pyytää vielä niin eikö omatuntosi anna periksi. Mietippä näitä asioita hiukan. Taakka on suuri riidan alla.

Avasin itse tuon linkin päässä olevan keskustelun taannoin, ja sain paljon vastauksia. Sinun isäsi on hyljännyt sinut henkisesti, niin ymmärsin, ja ehkä saisit noiden ihmisten kirjoituksista apua omiin ratkaisuihisi?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8836006

Soppa on tullut eteesi koko lapsuutesi ja nuoruutesi. Siihen loppui isäsi duuni ja siittä eteenpäin alkoi sinun. Kait voit vanhalle äijällesi hetken jutella, eihän se ole mitään jota ystävällinen ihminen ei antaisi tuntemattomalle?

Minä olen nainen.Elänyt ilman isää,ilman turvaa ja suojelua.Miehistä mallia.Näin ollen en luota miehiin ollenkaan,en ole koskaan seurustellu,harrastanut pelkkiä yhden illan juttuja.Mitä tästä opimme? Elä ilman isää niin sinusa tulee huora :) en voi tälle mitään että olen mitä olen.

Lyömättömyyttä ja juomattomuutta on aina Suomessa pidetty hyvän miehen tunnusmerkkeinä. Oliko hän saamaton ja naismainen kenties? Olisitko halunnut miehisemmän ja agressiivisemman isän?