Tuli tässä vaan mieleen et löytyykö teidän siivouskomerosta ensiapuvälineitä esim. silmähuuhdetta, jos sattuu roiskumaan pesuainetta silmiin. Minun siivouskomerossa ei ole edes laastareita saati sitten edes haavanpuhdistusainetta......
Ensiapu
mopinheiluttaja
3176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Neljättä vuotta, nykyään tosin sivu/"kun jaksaa" -hommana tässä ollut, kolmella eri firmalla joko samaan tai eri aikaan ja en ole kyllä löytänyt yhtä ainutta ensiapuvälinettä tai edes ohjetta yhdestäkään kohteesta.
No, ainakin voi sanoa, että -tunnen välineeni ja niiden käytön, sekä osaan arvioida niiden riittävyyden- kun tällä saralla kaikki mukana kulkeva on omaa:) Kerran kun tavaraa yhdessä firmassa joukolla pyydettiin, niin tulihan sitä jotain... Mutta sitä suuremmalla syyllä alkoi porukka huokaisten hankkia omia enenevästi. Hyvänä esimerkkinä eräskin aine, jonka ohjeet olivat saksaksi ilman mitään kuvia pullon kyljessä ja vaikka itsekin jonkin verran kieltä hallitsen niin en saanut siinä määrin selvää sisällöstä, jotta olisin käyttänyt.
Mutta kuten Sulo Vilen totesi "Kun halvalla sain...". Oletan pätevän tässäkin kohdassa.
yleisesti siivousalalla on käytössä käytäntö, että siivoojat saavat käyttää asiakkaan ensiapupisteitä jos tarvetta on
Juu, onhan tuo käytäntö olemassa ja joskus ilmoitettukin erikseen, mutta:
-Siivoojien kohteet tehtävästä/työnkuvasta riippuen voivat vaihtua hyvinkin nopeassa tahdissa ja tietoa jonkun pikipäin tehtävän siivouskeikan kohteen tarvikkeista ja materiaaleista ei juurikaan edes ehdi alkaa hankkia
-Asiakaskohteiden ea-pisteet ja tarvikkeet ovat varsin kirjavia ja jokainen nyt tietää mitä tahtia useimmiten oudosti tyhjenee kaapeista kaikki oleellinen vaikka 0-tapaturmaa ja "ei meillä koskaan mitään satu"...
-Asiakaskohteiden hyvinkin varusteltujen ensiapuvarusteiden kaappien perustarvikkeita kummempi sisältö on aina kovin toimialakohtaista. Eli monesti siellä ei ole tarvikkeita/etenkään aineita joita siivooja tarvitsisi ensiapuna jos jokin tapaturma tai altistuminen sattuisi
Hyvähän se jos tekee kohteita joissa voi tutustua kaapin/pisteen sisältöön jo etukäteen, tietää missä se on (osaa löytää myös kun kädestä suihkuaa verta) ja etenkin, että sisältö on mahdollisiin realistisiin tapaturmiin nähden riittävä mutta tosiaan kovinkaan usein näin ei ole, jos siivoat lukuisia eri kohteita. Tyypillisiä liikkuvamman ja useasti epäsäännöllisen työn hankalia puolia kuten joka alalla (etenkin matalapalkka), että tässä kohdassa on aukko.