CO2

Slovenialaistutkijat ovat ehkä keksineet selityksen rajatilakokemuksille.
Heidän tutkimuksensa perusteella hiilidioksidin runsaus veressä saattaa aiheuttaa rajatilakokemuksille ominaiset näköharhat ja tuntemukset, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Vastaavaa selitystä ei ole aiemmin esitetty, vaikka hiilidioksidin osuudesta on saatu viitteitä aikaisemminkin. Esimerkiksi muutamassa tutkimuksessa hiilidioksidin hengittäminen on aiheuttanut rajatilakokemusta muistuttavia aistimuksia.

Tutkimusta varten haastateltiin 52 keskimäärin viisikymppistä potilasta, jotka olivat saaneet sydänkohtauksen ennen sairaalaan tuomista. Potilaat valittiin tulojärjestyksessä.

Joka viides potilas kertoi saaneensa jonkinlaisia rajatilakokemuksia, mutta kokemukset olivat yleisimpiä potilailla, joiden veressä oli eniten hiilidioksidia sairaalaan tullessa. Ne olivat todennäköisempiä myös potilailla, jotka olivat kokeneet vastaavaa myös aikaisempien sydänkohtausten yhteydessä.

Sukupuoli, koulutus, elvytyksen kesto, lääkitykset, veren natriumpitoisuus tai potilaan uskonnollisuus eivät vaikuttaneet rajatilakokemusten todennäköisyyteen, mikä on todettu myös aiemmissa tutkimuksissa.

Tulokset julkaistiin Critical Care -lehdessä.


http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=28428:hiilidioksidilla-yhteys-naekoeharhoihin&catid=12:...

Saisiko jotkin abduktiotapaukset selityksen "uhrin" veren korkeilla hiilidioksiidipitoisuuksilla ?
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sivupersoona xl kirjoitti:

Slovenialaistutkijat ovat ehkä keksineet selityksen rajatilakokemuksille.
Heidän tutkimuksensa perusteella hiilidioksidin runsaus veressä saattaa aiheuttaa rajatilakokemuksille ominaiset näköharhat ja tuntemukset, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Vastaavaa selitystä ei ole aiemmin esitetty, vaikka hiilidioksidin osuudesta on saatu viitteitä aikaisemminkin. Esimerkiksi muutamassa tutkimuksessa hiilidioksidin hengittäminen on aiheuttanut rajatilakokemusta muistuttavia aistimuksia.

Tutkimusta varten haastateltiin 52 keskimäärin viisikymppistä potilasta, jotka olivat saaneet sydänkohtauksen ennen sairaalaan tuomista. Potilaat valittiin tulojärjestyksessä.

Joka viides potilas kertoi saaneensa jonkinlaisia rajatilakokemuksia, mutta kokemukset olivat yleisimpiä potilailla, joiden veressä oli eniten hiilidioksidia sairaalaan tullessa. Ne olivat todennäköisempiä myös potilailla, jotka olivat kokeneet vastaavaa myös aikaisempien sydänkohtausten yhteydessä.

Sukupuoli, koulutus, elvytyksen kesto, lääkitykset, veren natriumpitoisuus tai potilaan uskonnollisuus eivät vaikuttaneet rajatilakokemusten todennäköisyyteen, mikä on todettu myös aiemmissa tutkimuksissa.

Tulokset julkaistiin Critical Care -lehdessä.


http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=28428:hiilidioksidilla-yhteys-naekoeharhoihin&catid=12:...

Saisiko jotkin abduktiotapaukset selityksen "uhrin" veren korkeilla hiilidioksiidipitoisuuksilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu