Tuli vaan mieleen kun luin teidän masennuksista ja yms. (siis ihan myötätunnolla) niin mietittekö ikinä että ei vaan vielä ole aika, jos vauva ei tule? Oletetaan nyt sekunnin ajan että on jokin korkeampi voima, tms elämän tarkoitus, niin eihän kaikki aina sovi juuri niin kuin te olette ajatelleet? siis tämä ei todellakaan ole pahalla,olisi vain kiva tietää ajatuksia, kun niin monessa kirjoituksessa syytätte itseänne, tai vastaavasti sanotte että teitä rangaistaan...
Mä en lapsia inhoa, mutten omiakaan halua.
Mä en lapsia inhoa, mutten omiakaan halua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kieltämättä kirjoituksestasi heti huomasi, että omia lapsia et ole haaveillut. Sait sen kuulostamaan helpolta. Oikeassa ehkä kuitenkin olit...
Meillä on yritystä 3-4 vuotta ja viimeinen keinosiemennys on tehty. Seuraavaksi lääkäri suositteli koeputkihedelmöitystä, jos tämäkin hoitokierto jostain tuntemattomasta syystä epäonnistuu. Itsellämme on ajatuksena lopettaa hoidot... ainakin toistaiseksi. Olen ajatellut, että jos ei lasta tule vieläkään, ehkä sitä ei vain ole tarkoitettu meille, ainakaan vielä. Ajatuksena se on aivan KAMALA tunne!!! Suurin haaveeni on kuitenkin aina ollut saada lapsia. En edes voi kuvitella sitä TUSKAA, joka seuraa, jos ei vieläkään tärppää. Vuosien jatkuvat pettymykset muuttuvat yhdeksi suureksi romahdukseksi, mutta ehkä siksi, että ei ole vielä meidän aikamme...
Niin siis tosiaan tarkoitin sitä, että kun oon lueskellut näitä juttuja, niin monet on yrittänyt vuosia, ja sitten yhtäkkiä saakin lapsen, kun sitä vähiten osasi odottaa. Eli oli varmaan tarkoitus syntyä vasta myöhemmin.
Yritimme saada lasta 7 vuotta. Olin vuoden välein raskaana 2 kertaa. Kumpikin raskaus olivat munajohtimissa ja niin pitkällä, että kumpikin munanjohdin oli leikattava pois. Vaihtoehdoksi jäi vain ivf-hoito. Näitä hoitoja tehtiin 5. Normaalisti hoitoja sairaalassa tehdään vain 3 kertaa. Mutta koska lääkäri ei voinut uskoa, ettei nämä hoidot tärppää, hän ja myös me halusimme jatkaa. Muuten hoidot meni tosi loistavasti (munasoluja tuli paljon, ne kehittyivät ensiluokkaiseksi ym.) muttei yksikään näistä alkioista kiinnittynyt. Todella rankkaa aikaa. Myös päätös lopettaa hoidot oli vaikeaa. Siitä on pari vuotta. Se päätös oli myös helpottava. Sen jälkeen kävimme adoptioinfossa ja myöhemmin aloitimme neuvonnan. Se alkaa olla loppusuoralla. Nyt viimeksi käytyämme ymmärsimme, että lapsi saattaisi tulla perheeseemme milloin vain, kunhan kotikäynti on tehty. Nyt olen todella onnellinen odottaja. Vaikka keksittäisiin mitä uusia lapsettomuushoitoja, en enää niihin lähtisi. Monetkaan lapsen saaneet (myös hoidoilla) eivät oikein ymmärrä, että omaa lasta ei meille todellakaan tule. Pitäisi vaan olla lannistumatta ja kyllä kun lopetatte yrittämästä, niin tulee se... Mutta minä olen päätökseni tehnyt ja tämän asian kanssa sinut. Kerronkin nykyään vihjailijoille ja näille neuvojille asiat suoraan miten on. On itseni helpompi olla, eivätkä tarvitse arvailla. Toivon teille voimia eteenpäin. Ei se itse synnytetty lapsi ole maailman tärkein asia. Suunnatkaa välillä ajatuksia muihin asioihin. Nauttikaa vaikka keväästä!