En tiedä, voinko rinnastaa omaishoidontukea ja sijaisvanhemmille maksettavaa hoitopalkkiota, mutta teen sen kuitenkin. Usein kuulee sanottavan, että sijaisvanhemman tulisi tehdä toimeksiantoaan eli toimia sijaisvanhempana ilman korvauksia, rakkaudesta lapseen. Usein kysymyksessä on lapsi, johon ei ole sukulaisuussuhdetta. Omaishoitajuus korvauksineen on yleisesti hyväksyttävää, vaikka yleensä kysymyksessä on lähiomainen. Minä suon omaishoitajille heidän minimaalisen korvauksensa. Toivoisin korvausten olevan jopa nykyistä parempia. Mutta yhtälailla suon sijaisvanhemmille heidän hoitopalkkionsa ja kulukorvauksensa. Pidän molempien - sijaisvanhempien, sekä omaishoitajien - työtä arvokkaana, yhteiskunnan varoja säästävänä, inhimilisenä toimintana.
Kutsumustyö
Suvaitsevainenko?
4112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet täysin oikeassa siinä, että kotona tehtävä omaishoito ja lasten sijaisvanhemmuus ovat halpoja ja tehokkaita apuja. Siis todella halpoja, kun tehdään kustannusvertailua.
Mutta. Lastensuojelussa hoitotyön linjaamisen vääristyminen alkaa jo paljon aiemmin kuin lapsen saapuessa sijaisperheeseen. Esimerkiksi Perhehoitoliitto näyttää tavoittelevan lapselle kuin lapselle LASTENSUOJELUSTATUSTA, olipa kyse sitten vaikkapa kehitysvammaisesta, jonka pitäisi olla joka tapauksessa olla oikeutettu hoitoon, ilman lastensuojeluasiakkuuttakin.
Tämä on suorastaan ihmisoikeusongelma.
Perhehoitoliiton sijaisvanhemmaksi.fi -nettisivuilla todetaan:
http://www.sijaisvanhemmaksi.fi/yhteys/kehitysvammaisten_perhehoito.html
"Kehitysvammaisia lapsia ja nuoria sijoitetaan perhehoitoon sekä lastensuojelullisista syistä että kehitysvammahuollon palveluna. Tällöin perhehoitoa käytetään sekä lastensuojelun avohuollollisena tukitoimena että sijaishuoltona huostaan otetuille lapsille ja nuorille."
Kehitysvammaisten hoitoa kuvataan nettisivulla lyhyesti, joten tuossa onkin lähes kaikki mitä siitä kerrotaan. Hyvin lastensuojelukeskeistä!
Mielestäni jo tuostakin pikku pätkästä on nähtävissä se, kuinka lastensuojeluun painottunutta perhehoito on. Ei haluta hoitaa lapsia ja ihmisiä, vaan lastensuojelun asiakkaita.
Äskettäin täällä BIOVANHEMMISSA on siteerattu muistaakseni jonkin maakunnallisen perhehoitajien yhdistyksen nettisivua, jossa todetaan, että vammaisellakin on O I K E U S tulla huostaanotetuksi. - Millasta paskaa! Ja tyyliltään jotenkin rasistinen ajatus. Vammaisestakin tulee puutteineen vihdoinkin jotenkin parempi koneiston silmissä, kun hänet ovat huostaanotettu!
Lastensuojelun asiakkaista jopa MAKSETAAN PERHEHOITAJILLE ENEMMÄN kuin tavallisesta lapsesta. Ja se korvaus, joka maksetaan hoitajalle, jonka hoidokit eivät ole lastensuojelun asiakkaita, on törkeän pieni!!
Yksi parhaista ystävistäni on perhehoitaja. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa palkkiopolitiikasta viimeksi tänään. Tiedän, mitä hänelle maksettiin lapsista, jotka olivat vammaisia, mutta eivät lastensuojelun asiakkaita. Ja samaan aikaan lähistöllä eräs toinen perhehoitaja hoiteli lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia. Hän ei paljastanut ystävälleni palkkioidensa suuruutta, mutta myönsi, että hänelle maksetaan näistä lapsista enemmän kuin ystävälleni.
J-lauta, millaista väkivaltaa lapsia kohtaan! Jotta aikuiset rouvat voisivat hyvin. Lapset ovat rouvien tarpeita varten.
Koko s-tanan järjestelmä on viritetty sitä varten, että hyvä lapsihoidokki on lastensuojelun asiakas. Muut ovat huonompaa luokkaa, heitä eivät perhehoitajat halua. Ja tämä on siis kansanedustaja Aila Paloniemen (kesk) johtaman Perhehoitoliitto ry:n linjaus.
Muistakaamme, että esimerkiksi vanhuksia on Perhehoitoliiton itse antamien tietojen mukaan perhehoidossa vain alle sata henkeä.
ei hyväksy näitä loppuiän sijoituksia.. Suomi on sen sopimuksen allekirjoittanut ja Thats it. Selvästi kehitysvammaiset lapset voi olla ryhmä, joila voidaan odottaa nk, ei kehityst eli pidempi sijoitus, mutta ei sekää mitenkään yksiselitteinen asia ( voi oppia käytännön toimia yms)
nyky yhteiskunnassa huostaanottohysterian aikana. Kyllä hyvin moni vanhempi haluaisi itse hoitaa vammaista tai erityislastaan, mutta koska tuet painottuvat vain sijaishuollon ylläpitoon, on se monelle - varsinkin yksinhuoltajalle, jolla on muitakin lapsia - mahdotonta.
Esim. helsinkiläisestä erityislapsesta maksetaan n. 2000 euroa kuussa, tämä on tietoa, ei oletusta, joten ihan turha tulla kenenkään sijarin kitisemään, että ei muka pidä paikkaansa. Tiedot voi kuka tahansa hakea heidän liittonsa sivuilta, miten suurilla prosenteilla korotettuna kaikki tuet sijaisvanhemmille maksetaan. Oma vanhempi saa samassa tilanteessa oman lapsensa omaishoitajana n. 300 euroa kuussa, lisäksi vammaistuki on 89 euroa. Asumistukea voi saada n. 160 euroa, riippuu asunnon koosta.
Seurasin sijaisvanhempien palstaa aikanaan useamman vuoden ja oli sydäntä särkevää nähdä siellä tämän tyylisiä ketjun avauksia: "Haluaisin rueta sijaisvanhemmaksi, miten voin saada erityislapsen?" "Voinko valita lapsen, joka minulle annetaan, en haluaisi muita kuin erityislapsen?" "Uskallanko ottaa erityislapsen, vaikka minulla ei ole kokemusta heidän hoidostaan?" Siellä sitten "vuosia sijarina olleet" rohkaisivat, että tietysti kannattaa, kyllä käytäntö opettaa.
Koska huostaanotoista annetaan julkisuuteen väärää kuvaa, että kaikki lapset ovat vain lain mukaan eli perinteisin syin huostaanotettuja, on moni vanhempi menettänyt lapsensa ihan vain siksi, että ei ole voinut irrottautua lapsensa omaishoitajuuteen. Lapsia sijoitetaan noissa tilanteissa sekä perheisiin että laitoksiin ja sijaishuolto yleensä olettaa, että lapsi tulee kaltoinkohdeltuna hirveän huonosta kodista. Laitonta vieraannuttamista ja välien lopullista katkaisemista lähiomaisiin on vuosien mittaan tapahtunut hyvin paljon, mitä vanhempi tietysti huostaanottoon suostuessaan ei ole osannut ennakoida.
Ehdottomasti ei voi rinnastaa, niin vaikeaan tilanteeseen vanhempi joutuu. Kuten alussa sanoin, huonoimmassa tilanteessa ovat yh:t, joilla on muitakin lapsia. Jos on parisuhde ja toinen käy töissä, on tilanne tietysti huomattavasti parempi. Mutta selvää on, että silloinkin toisen kotiin jääminen pudottaa perheen tulot samaan tilanteeseen kuin toinen puoliso olisi työtön.
perustuvat siis tietoon, ei oletukseen. Terveen helsinkiläislapsen hoidosta maksettiin viime vuonna sijaisvanhemmalle 1200 euroa kuussa, lisäksi lapsilisä. Jokainen voi halutessaan laskea tietojen paikkansa pitävyyden netistä löytyvien tietojen perusteella.
Sijaisvanhemman peruskorvaukset määräytyvät lapsen kotikunnan mukaan ja yleensähän palstoilla esitellään vain minimikorvauksia, jotka ovat (en tarkkaan muista, koska ei kiinnosta) noin 800 euroa/kk, ehkä enemmänkin. Erityislapsen sijaisvanhemmaksi kannattaa siis monen työttömänkin ryhtyä, mutta omaa lastaan ei ole läheskään aina mahdollista jäädä hoitamaan, vaikka omaishoidon tuki myönnettäisiinkin. Sitähän eivät kaikki kunnat edes maksa lapsen omalle vanhemmalle ollenkaan.