Lapsen kiukku äidille vietäessä

Miksi ihmeessä lapsi ei samalla tavalla voisi olla koko ajan isällä? Miksi pitäisi olla koko ajan äidillä?

Olen itsekin äiti, mutta silti suunnattoman ihmeissäni näistä äitien itseriittoisista kommenteista. Isät voivat olla lapselle ihan yhtä tärkeitä kuin äidit.

äityli30 kirjoitti:

Miksi ihmeessä lapsi ei samalla tavalla voisi olla koko ajan isällä? Miksi pitäisi olla koko ajan äidillä?

Olen itsekin äiti, mutta silti suunnattoman ihmeissäni näistä äitien itseriittoisista kommenteista. Isät voivat olla lapselle ihan yhtä tärkeitä kuin äidit.

Lue lisää

Se on vain faktaa, että äiti on pienelle lapselle emotionaalisesti tärkeämpi kuin isä. Jos lapsi asuisi enimmän ajan isänsä luona, isästä tulisi ensisijainen kiintymyksen kohde. Mutta jos lapselle on parempi tai yhtä hyvä asua äidin luona kuin isän, ehdottomasti alle kolme vuotiaan kohdalla valinta on asua äidin kanssa. Kyse ei ole äitien itseriittoisuusharhoista, vaan tutkimuksiin ja havaintoihin perustuvista tosiasioista mikä on lapsen edun mukaista.

Iseissä ja äideissä on kuitenkin eroja. Jotkut äidit tai isät eivät pysty luomaan lapseensa tunnesidettä, vaikka lapsi eläisi kyseisen vanhemman kanssa.

Pienen lapsen kohdalla yön yli kestävät toistuvat poissaolot äidin läheisyydestä eivät ole kaikille lapsille sopivia. Kannattaisi odotella lapsen kasvua vanhemmaksi, ja sitten vasta toteuttaa pidempiä hoitojaksoja isän luona.

lapsen edun mukaista kirjoitti:

Se on vain faktaa, että äiti on pienelle lapselle emotionaalisesti tärkeämpi kuin isä. Jos lapsi asuisi enimmän ajan isänsä luona, isästä tulisi ensisijainen kiintymyksen kohde. Mutta jos lapselle on parempi tai yhtä hyvä asua äidin luona kuin isän, ehdottomasti alle kolme vuotiaan kohdalla valinta on asua äidin kanssa. Kyse ei ole äitien itseriittoisuusharhoista, vaan tutkimuksiin ja havaintoihin perustuvista tosiasioista mikä on lapsen edun mukaista.

Iseissä ja äideissä on kuitenkin eroja. Jotkut äidit tai isät eivät pysty luomaan lapseensa tunnesidettä, vaikka lapsi eläisi kyseisen vanhemman kanssa.

Pienen lapsen kohdalla yön yli kestävät toistuvat poissaolot äidin läheisyydestä eivät ole kaikille lapsille sopivia. Kannattaisi odotella lapsen kasvua vanhemmaksi, ja sitten vasta toteuttaa pidempiä hoitojaksoja isän luona.

Lue lisää

Yhtälailla on tehty tutkimuksia siitä, kuinka tärkeää lapselle on suhde isään. Samoin isän rooli on muuttunut emotionaalisestikin vuosikymmenien varrella, koska isät ovat useammin paljon läsnä. Osa isistä enemmän kuin äidit.

Ja kuten itsekin sanoit, jos lapsi asuisi enimmäkseen isän luona, hänestä tulisi ensisijainen kiintymyksen kohde. Mielestäni parasta onkin, kun lapsi on suunnilleen 50/50 ajastaan kummankin vanhemman luona, iästä riippumatta. Siis tietysti silloin näin, kun molemmat vanhemmat ovat rakastavia ym.

Jos isän luona on yhtä hyvä olla kuin äidin luona, isä-lapsi suhdetta on ehdottomasti tuettava lapsen nuoresta iästä lähtien. Muuten side ei ehkä kehity erityisen vahvaksi. Kun lapsella on turvallinen ja rakastettu olo molemmilla kodeissa, vaihtelu on ehdottomasti parempi vaihtoehto, kuin toisen vanhemman jättäminen "tuttavan" tasolle lapsen elämässä.

Saat olla erimieltä, kun välttämättä haluat.

äityli30 kirjoitti:

Miksi ihmeessä lapsi ei samalla tavalla voisi olla koko ajan isällä? Miksi pitäisi olla koko ajan äidillä?

Olen itsekin äiti, mutta silti suunnattoman ihmeissäni näistä äitien itseriittoisista kommenteista. Isät voivat olla lapselle ihan yhtä tärkeitä kuin äidit.

Lue lisää

Minulla on se käsitys, että vauva tarvitsee yhden ensisijaisen kohteen johon kiinnittyä symbioosissa. Useimmiten tämä on äiti imetyksen vuoksi ja muun hoidon takia. jos äiti poissa voi olla isä tai joku adoptio vanhempi tai isovanhempi. Mutta siis idea on, että tarvitaan yksi josta sitten irrottaudutaan. Tällöin on loistavaa jos on toinen turvallinen vanhempi jonka avulla irrottautua symbioosista. Tässä roolissa on usein isä.
Itkeminen ja tunetiden ilmaisu on ok ja kertoo ennemminkin hyvää. jos lapsi ei itkisi ja olisi välinpitämätön ja kääntäsi päänsä pois olisi etääntymistä tapahtunut liiaksi. Joku on sanonut, että päivät jotka lapsi on pois ensisijaisen vanhempansa luota ovat verrannollisia ikävuosiin, 1 vuotias yhdenpäivän jne.

Ihmeellisintä tuossa on minusta se, että lapsi ei itke kun lähtee äidin luota..eikös näin usein ole?
Jos aloittajalla ei ole jotain muuta syytä epäillä, että jotakin huolestuttavaa on kannattaa lukea alan kirjallisuutta vaikka. :)

fdhg kirjoitti:

Minulla on se käsitys, että vauva tarvitsee yhden ensisijaisen kohteen johon kiinnittyä symbioosissa. Useimmiten tämä on äiti imetyksen vuoksi ja muun hoidon takia. jos äiti poissa voi olla isä tai joku adoptio vanhempi tai isovanhempi. Mutta siis idea on, että tarvitaan yksi josta sitten irrottaudutaan. Tällöin on loistavaa jos on toinen turvallinen vanhempi jonka avulla irrottautua symbioosista. Tässä roolissa on usein isä.
Itkeminen ja tunetiden ilmaisu on ok ja kertoo ennemminkin hyvää. jos lapsi ei itkisi ja olisi välinpitämätön ja kääntäsi päänsä pois olisi etääntymistä tapahtunut liiaksi. Joku on sanonut, että päivät jotka lapsi on pois ensisijaisen vanhempansa luota ovat verrannollisia ikävuosiin, 1 vuotias yhdenpäivän jne.

Ihmeellisintä tuossa on minusta se, että lapsi ei itke kun lähtee äidin luota..eikös näin usein ole?
Jos aloittajalla ei ole jotain muuta syytä epäillä, että jotakin huolestuttavaa on kannattaa lukea alan kirjallisuutta vaikka. :)

Lue lisää

Vielä lisäsin, että vaikka isä ei olisi tuoe ensisijainen vanhempi niin hänen hyvä läheisyytensä on silti korvaamatonta.


Ja tosiaan jos äiti ( päihdesairaus tai väkivalta) ei kykene itse olemaan emotionaalisesti se vanhempi isän tulee pelastaa lapsi.

Meillä kun mieheni lapset ovat, niin vanhempi poika ( 5 vee ) alkaa jo ensimmäisenä tulopäivänä varmistamaan että eihän minun tarvitse mennä enää äidille??!! Poika hokee tuota joka päivä ja lähtöpäivä äidille on aina silkkaa kidutusta lapsille. HE eivät yksinkertaisesti halua mennä äidille. Olemme yrittäneet puhua lapsille, että mennään välillä äidin luokse ja äidillekkin tulee ikävä. Vastaus väistämättä on: en halua mennä äitille enää ikinä ja minulla ei tule äitiä ikävä.

Tätä on nyt jatkunut reippaasti yli vuoden ja itselläkin on aina pala kurkusa kun lapset joutuu väkisin viemään äidilleensä.

Nyt kahtena viimeisenä kertana, pojassa on ollut " selittämättömiä" jälkiä joista hän on sanonut, ettei voi kertoa mistä ne ovat tulleet, ovat paha asia. Mieheni kuullen hän kieltäytyi täysin puhumasta asiasta. Kun olin pojan kanssa kahden hän kertoi, että ei voi kertoa koska muuten poliisi vie äitin. Noh sain pojan vihdoin ja viimein puhumaan ja hän sanoi että oli kiukutellut äitin luona ja äiti oli antanut hieman "tukkaoöllyä" ja luunappia. Yhden kerran äiti tönäisi pojan isää kohden .

Viime kerralla vanhempi poika keksi, että hän on kipeä ettei tarvitsisis lähteä äitille. Tekee niin pahaa pienen lapsen puolesta, mutta minkäs teet kun äidistä on tehty " jumala" ja vain hän osaa hoitaa lapsia oikein. Isä ja lapset ovat tässä pelissä vain pelinappuloina. Ja ennenkuin kukaan tulee sanomaan, että äiti ajattelee lapsien parasta niin tässä tapauksessa asia ei ole niin! Äiti ei tällä hetkellä lapsista välitä vaan käyttää heitä kostonappuloinaan.

Ja luonnollisesti äiti ei anna lapsia isälle yhtään ylimääräistä vaikka isä haluaisi.

Joten aloittajalle haluankin sanoa, että todennäköisesti lapsi ei saa olla sinun kanssasi tarpeeksi ja lapsi ei ehkä koe äitiään " tukipuuksi".

Ei huolia lapsille! kirjoitti:

Meillä kun mieheni lapset ovat, niin vanhempi poika ( 5 vee ) alkaa jo ensimmäisenä tulopäivänä varmistamaan että eihän minun tarvitse mennä enää äidille??!! Poika hokee tuota joka päivä ja lähtöpäivä äidille on aina silkkaa kidutusta lapsille. HE eivät yksinkertaisesti halua mennä äidille. Olemme yrittäneet puhua lapsille, että mennään välillä äidin luokse ja äidillekkin tulee ikävä. Vastaus väistämättä on: en halua mennä äitille enää ikinä ja minulla ei tule äitiä ikävä.

Tätä on nyt jatkunut reippaasti yli vuoden ja itselläkin on aina pala kurkusa kun lapset joutuu väkisin viemään äidilleensä.

Nyt kahtena viimeisenä kertana, pojassa on ollut " selittämättömiä" jälkiä joista hän on sanonut, ettei voi kertoa mistä ne ovat tulleet, ovat paha asia. Mieheni kuullen hän kieltäytyi täysin puhumasta asiasta. Kun olin pojan kanssa kahden hän kertoi, että ei voi kertoa koska muuten poliisi vie äitin. Noh sain pojan vihdoin ja viimein puhumaan ja hän sanoi että oli kiukutellut äitin luona ja äiti oli antanut hieman "tukkaoöllyä" ja luunappia. Yhden kerran äiti tönäisi pojan isää kohden .

Viime kerralla vanhempi poika keksi, että hän on kipeä ettei tarvitsisis lähteä äitille. Tekee niin pahaa pienen lapsen puolesta, mutta minkäs teet kun äidistä on tehty " jumala" ja vain hän osaa hoitaa lapsia oikein. Isä ja lapset ovat tässä pelissä vain pelinappuloina. Ja ennenkuin kukaan tulee sanomaan, että äiti ajattelee lapsien parasta niin tässä tapauksessa asia ei ole niin! Äiti ei tällä hetkellä lapsista välitä vaan käyttää heitä kostonappuloinaan.

Ja luonnollisesti äiti ei anna lapsia isälle yhtään ylimääräistä vaikka isä haluaisi.

Joten aloittajalle haluankin sanoa, että todennäköisesti lapsi ei saa olla sinun kanssasi tarpeeksi ja lapsi ei ehkä koe äitiään " tukipuuksi".

Lue lisää

Et voi leimata äitiä aloittajan tapauksessa lapsen käytöksen perusteella joka vaikuttaa aivan normaalilta eron ja ikävän aiheuttamalta kiukulta. 1,5 v ei voi ymmärtää näitä asioita ja hänellä on varmasti vaikeita tunteita joita sitten kiukkuaa. En usko että äidissä on mitään vikaa tai siinä miten hän hoitaa lasta. Aloittajan pitää vain auttaa lasta ja tukea äitiä näissä tilanteissa. Pahinta on jos äiti ja isä eron jälkeen eivät vedä yhtä köyttä lapsen asioiden suhteen. Isä voisi aloittajan tapauksessa mennä lapsen mukana äidin luokse sisälle ja pitää lasta sylissä ja siirtää lapsen sitten äidin syliin ja he voisivat yhdessä jutella lapselle rauhoittavasti. Näin meillä on aina tehty, että isä on tullut esim äidin kotiin hetkeksi ennen kuin lähtevät isän luokse. Katselevat tavaroita ja istuvat vaikka sylikkäin ja sitten lähtevät kun lapsella on turvallinen olo.

yhtä köyttä kirjoitti:

Et voi leimata äitiä aloittajan tapauksessa lapsen käytöksen perusteella joka vaikuttaa aivan normaalilta eron ja ikävän aiheuttamalta kiukulta. 1,5 v ei voi ymmärtää näitä asioita ja hänellä on varmasti vaikeita tunteita joita sitten kiukkuaa. En usko että äidissä on mitään vikaa tai siinä miten hän hoitaa lasta. Aloittajan pitää vain auttaa lasta ja tukea äitiä näissä tilanteissa. Pahinta on jos äiti ja isä eron jälkeen eivät vedä yhtä köyttä lapsen asioiden suhteen. Isä voisi aloittajan tapauksessa mennä lapsen mukana äidin luokse sisälle ja pitää lasta sylissä ja siirtää lapsen sitten äidin syliin ja he voisivat yhdessä jutella lapselle rauhoittavasti. Näin meillä on aina tehty, että isä on tullut esim äidin kotiin hetkeksi ennen kuin lähtevät isän luokse. Katselevat tavaroita ja istuvat vaikka sylikkäin ja sitten lähtevät kun lapsella on turvallinen olo.

Lue lisää

Meillä eron on kokenut 2v poika. Samaa mieltä olen ehdottomasti siitä, että vanhempien pitää vetää yhtä köyttä. Siitä olen kuitenkin eri mieltä, miten tämä "vaihto" kannattaa tehdä. Meillä kiukkuja oli silloin, kun minä vein poika isälle. "Ei isälle" huutoja ja kiukkua piisasi. Tiedon että lapsen isä on kuitenkin hyvin rakastava isä, joten turvallisin mieli saatoin viedä. Kun taas isä toi lasta minulle, lapsi itki isän perään. Niinpä niin...

Nyt teemme niin, että "vaihto" tapahtuu tarhan kautta. Toinen vie sinne aamulla, ja kertoo että isä/äiti hakee sitten päivällä. Poika on iloinen. Jippii isä hakee, jippii äiti hakee tms. Iltapäivällä lapsi on sitten riemuissaan, kumman tahansa nähdessään. Ja aamullakin jää iloisena tarhaan. Tämä toimii meillä.

Jos minä kyläilen exän luona, tai exä minun luonani, poika selvästi ihmettelee. On tehnyt pari kertaa eteisessä sen tempun exälle, että yrittää työntää ovesta ulos ja sanoo "isä pois".

Molemmissa kodeissa on nyt omat kuviot (tietysti perusperiaatteet ja rytmi sama), eikä toinen vanhempi enää kuulu siihen. Meillä tämä selkeä jako tuntuu helpottavan lapsen oloa. Ei ole epämääräinen, epätietoinen olo, mikä kuuluu mihinkin. Hän on leluistaankin tarkka siinä mielessä, että kertoo tarkasti, mikä lelu on iskällä, mikä äitillä. Yhtä pehmolelua lukuun ottamatta lelujen kotia ei saa vaihtaa.

Tänään exä on poikkeksellisesti tulossa illalla kylään ja tuo samalla pojan. Saas nähdä, miten pitkästä aikaa menee näin.

äityli pojalle kirjoitti:

Meillä eron on kokenut 2v poika. Samaa mieltä olen ehdottomasti siitä, että vanhempien pitää vetää yhtä köyttä. Siitä olen kuitenkin eri mieltä, miten tämä "vaihto" kannattaa tehdä. Meillä kiukkuja oli silloin, kun minä vein poika isälle. "Ei isälle" huutoja ja kiukkua piisasi. Tiedon että lapsen isä on kuitenkin hyvin rakastava isä, joten turvallisin mieli saatoin viedä. Kun taas isä toi lasta minulle, lapsi itki isän perään. Niinpä niin...

Nyt teemme niin, että "vaihto" tapahtuu tarhan kautta. Toinen vie sinne aamulla, ja kertoo että isä/äiti hakee sitten päivällä. Poika on iloinen. Jippii isä hakee, jippii äiti hakee tms. Iltapäivällä lapsi on sitten riemuissaan, kumman tahansa nähdessään. Ja aamullakin jää iloisena tarhaan. Tämä toimii meillä.

Jos minä kyläilen exän luona, tai exä minun luonani, poika selvästi ihmettelee. On tehnyt pari kertaa eteisessä sen tempun exälle, että yrittää työntää ovesta ulos ja sanoo "isä pois".

Molemmissa kodeissa on nyt omat kuviot (tietysti perusperiaatteet ja rytmi sama), eikä toinen vanhempi enää kuulu siihen. Meillä tämä selkeä jako tuntuu helpottavan lapsen oloa. Ei ole epämääräinen, epätietoinen olo, mikä kuuluu mihinkin. Hän on leluistaankin tarkka siinä mielessä, että kertoo tarkasti, mikä lelu on iskällä, mikä äitillä. Yhtä pehmolelua lukuun ottamatta lelujen kotia ei saa vaihtaa.

Tänään exä on poikkeksellisesti tulossa illalla kylään ja tuo samalla pojan. Saas nähdä, miten pitkästä aikaa menee näin.

Lue lisää

Itsekkin olen sitä mieltä,että jos vain mahdollista kannattaa lapsen takia vetää yhtäköyttä. Itse olen uusioperheessä ja seurannut mieheni lapsen tyyliä manipuloida vanhempiaan. Isä on ollut imarreltu suosiosta ja opettanut pojan tuollaiseksi. Pojan äitikin kalastelee mielellään parhaan vanhemman tittelistä. Poika on oppinut, että on hyvä haukkua isälle äitiä ja äidille isää uskoisin. Siinä sivussa saa etuisuuksia.
Poika monessa mielessä oikein kelpo poika, mutta hiukkasen vinoon on mennyt kasvatus tuossa suhteessa. Tajuan, että hänellä on ollut hankalaa elää kahdessa täysin erinlaisessa perheessä.
Välillä tuntuu, että hän olisi kuin kaksi persoonaa, toinen esillä täällä ja toinen äidillään.
Toisaalta etuna on ollut, että kun toisaalla on vaikeaa niin tukea voi saada sitten toisaalta.