Matti Vanhanen nousi hallituksen johtoon Anneli jäätteenmäen avulla. Itse mies ei ole koskaan ollut mikään suosikki puolueessaan.
Yli kolmen vuoden aikana on rakentamisen ja puoluerahoituksen puitteissa syntynyt tietynlainen kelmikäsitys koko puolueesta ja kannatus´pudonnut. Ei ole enää Kepusta suurimmaksi puolueeksi.
Vaikka Jyrki Katainen kehuu hallituksen yhteistyökykyä, hyvää henkeä ym. hän on ko selvästi vilkuilemassa demarien suuntaan seuraavia eduskuntavaaleja ja varsinkin hallitusneuvotteluja odotellessaan.
Jyrki Katainen Pääministerinä voi olla hyväkin ratkaisu, mutta Luoja meitä varjelkoon Jutta Urpilaiselta Pääministerinä.
Edellinen edellyttää demarien pääsyä suurimmaksi puolueeksi. Kurjuus on aina ollut voimavarana demarien kannatuksessa, lamakin vielä apuna ja luodut kauhukuvat tulevaisuudesta.
Kosioretki käynnissä
13
221
Vastaukset
- Maalaismies*
Anneli Jäätteenmäki uskalsi puolustaa kansaa. Kansa tunnisti sen ja valitsi hänet Lipposen sijaan. Kun Jäätteenmäkeä taas huhuillaan pelastajaksi hän siteeraa antikkin filosofia, jonka mukaan samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa.
Näin se on. Silloin olisi pitänyt antaa hänelle mahdollisuus jarruttaa suin päin hyppäämistä "EU:n ytimeen". Siinä sitten kävi niin kuin kävi. Nyt mennään koskessa kolisten sinne minne virta vie. Ei Suomen olisi tarvinnut maataan myydä vaikka olisi EU:n mukana kulkenutkin.
Hallituksen ja eduskunnan nykymeno on lähinnä säälittävää. Siihen virtaan ei tee mieli astua. Siinä ryvettyy.- Se näkyy naamasta
Kun Jäätteenmäki puhuu niin totta kun osaa, eikä ole sitten osannut, pajunköyttä työntää koko ajan.
täys luihu koko akka! - tunarix
Se näkyy naamasta kirjoitti:
Kun Jäätteenmäki puhuu niin totta kun osaa, eikä ole sitten osannut, pajunköyttä työntää koko ajan.
täys luihu koko akka!Jutta oli järkevä ja sekös ärsytti metä kaikkia, toimittajaakin.
- *Kukkahame*
Se näkyy naamasta kirjoitti:
Kun Jäätteenmäki puhuu niin totta kun osaa, eikä ole sitten osannut, pajunköyttä työntää koko ajan.
täys luihu koko akka!Olihan se todella kova isku P L:le että vaimoihminen istahti hänen jälkeensä niin isoon tuoliin.
Hienoa oli se että Jäätteenmäen kertomana saimme tietää Paavon mielipiteen tähän koalitioon, vaan sepä maksoikin Jäätteenmäelle matkalipun Brüsseliin.
Miksi se sai niin ison huomion, saman asian P itse kertoi eräässä haastattelussa?
Olihan P poissa eräistä itsenäisyyspäivä juhlista, kun oli Italiassa ollut matkoilla ja hän kärsi aikaerosta ??
Hän otti oikeuden tuollaiseen höpinään.
Jos mikä niin puolueitten väliset ajattelutavat ne riitelee, kaikki ne jollain tavalla ajattelee 'kansan' etua, vaan miten lienee.
Odotamme vaan uusien vaalien kosintakirjeitä jotka ilmestyvät katukuvaan, vailla minkäänlaisia vakuuksia oikeudenmukaisuuksista, ken uskoo hän taas pettyy. - duunari*
*Kukkahame* kirjoitti:
Olihan se todella kova isku P L:le että vaimoihminen istahti hänen jälkeensä niin isoon tuoliin.
Hienoa oli se että Jäätteenmäen kertomana saimme tietää Paavon mielipiteen tähän koalitioon, vaan sepä maksoikin Jäätteenmäelle matkalipun Brüsseliin.
Miksi se sai niin ison huomion, saman asian P itse kertoi eräässä haastattelussa?
Olihan P poissa eräistä itsenäisyyspäivä juhlista, kun oli Italiassa ollut matkoilla ja hän kärsi aikaerosta ??
Hän otti oikeuden tuollaiseen höpinään.
Jos mikä niin puolueitten väliset ajattelutavat ne riitelee, kaikki ne jollain tavalla ajattelee 'kansan' etua, vaan miten lienee.
Odotamme vaan uusien vaalien kosintakirjeitä jotka ilmestyvät katukuvaan, vailla minkäänlaisia vakuuksia oikeudenmukaisuuksista, ken uskoo hän taas pettyy.Eduskunta pitää hajottaa pikapikaa. Se tuskin tapahtuu, kun uusi perustuslaki antaa hajotuksen avaimet pääministerille.
Edelliset vaalit olivat falskit. Demokratia poljettiin maan rakoon. Viimeistään nyt tämän Tiura-tapauksen jälkeen kansalaiset tajuavat, että viime vaalien lopputulos ostettiin hämärämiesten toimesta.
Keskusta tuskin olisi saavuttanut sitä niukkaa voittoa omin avuin.
Suomessa valta kuuluu kansalle, perustuslain mukaan, mutta sitä toteuttaa epämääräinen joukkio ns. liikemiehiä, joita muualla kutsutaan mafiaksi. - KyssäKaali
duunari* kirjoitti:
Eduskunta pitää hajottaa pikapikaa. Se tuskin tapahtuu, kun uusi perustuslaki antaa hajotuksen avaimet pääministerille.
Edelliset vaalit olivat falskit. Demokratia poljettiin maan rakoon. Viimeistään nyt tämän Tiura-tapauksen jälkeen kansalaiset tajuavat, että viime vaalien lopputulos ostettiin hämärämiesten toimesta.
Keskusta tuskin olisi saavuttanut sitä niukkaa voittoa omin avuin.
Suomessa valta kuuluu kansalle, perustuslain mukaan, mutta sitä toteuttaa epämääräinen joukkio ns. liikemiehiä, joita muualla kutsutaan mafiaksi.Ammattijärjestöt pistettiin pönkittämään demareita, ei sekään ole oikein, miltään kantilta katsottuna, ja joku vuosi sitten saivat demit 'avustusta' Saksan suunnalta, miksi nämä hyväksytään?
Duunari tai kunnon työmies/nainen nyt miettimään, paljonko esim työpaikkoja demarit järjestää? - Paappa-rainen
*Kukkahame* kirjoitti:
Olihan se todella kova isku P L:le että vaimoihminen istahti hänen jälkeensä niin isoon tuoliin.
Hienoa oli se että Jäätteenmäen kertomana saimme tietää Paavon mielipiteen tähän koalitioon, vaan sepä maksoikin Jäätteenmäelle matkalipun Brüsseliin.
Miksi se sai niin ison huomion, saman asian P itse kertoi eräässä haastattelussa?
Olihan P poissa eräistä itsenäisyyspäivä juhlista, kun oli Italiassa ollut matkoilla ja hän kärsi aikaerosta ??
Hän otti oikeuden tuollaiseen höpinään.
Jos mikä niin puolueitten väliset ajattelutavat ne riitelee, kaikki ne jollain tavalla ajattelee 'kansan' etua, vaan miten lienee.
Odotamme vaan uusien vaalien kosintakirjeitä jotka ilmestyvät katukuvaan, vailla minkäänlaisia vakuuksia oikeudenmukaisuuksista, ken uskoo hän taas pettyy.ja salailtuaan, mutta Annelin pitii lähteä pikkujutun takia!
- 4 + 2
Paappa-rainen kirjoitti:
ja salailtuaan, mutta Annelin pitii lähteä pikkujutun takia!
Toimittajat auttavat toista ja toinen jää huomiotta, se kai suurin juttu.
TV paikalle ja tiukkaa haastattelua, onko se sitten kavereiden ilmoittelu vai mistä ne voi vainuta kaikki tuoreeltaan? - 1+16
Ei SAMAAN virtaan voi astua kahta kertaa.
Samaan virran u o m a a n voit astua kaksi kertaa, mutta se itse v i r t a on jo eri.
Seuraavan pääministerin valitsee vanhahkot ukot pohjanmaalta.
Ne ovat kuulemma aktiivisimpia puoluekokousedustajia. (Ovat ne sentään parikymmentä vuotta meitä nuorempia.)Keskustan ikääntynyt puolue-edustajisto tieten valitsee itselleen uuden puoluejohtajan ja hän sitten jatkaa myös kauden loppuun pääministerinäkin.
Tämäkin 'pätkätyö' on saanut ehdokaslistalle kovan luokan keskustalaisia. Väyrynen ja Pekkarinen nimekkäimmät. Mukava "pinssi" muuten em. molempien herrojen edustuslistaan hyvässä lykyssä!
Ounailen, että seuraavien eduskuntavaalien edellyttämän uuden hallituksen pääministeri löytynee kok. ryhmästä. Mitäpä merkitystä tällä viime vuosiaan vetelevälle gamlagubbelle olisi.
Se enemmän merkitsee, ettei 'suuri ja mahtava' ole vaikuttamassa enää hallituskoalitioiden muodostamisiin.- *Kukkahame*
capt.cöpenick kirjoitti:
Keskustan ikääntynyt puolue-edustajisto tieten valitsee itselleen uuden puoluejohtajan ja hän sitten jatkaa myös kauden loppuun pääministerinäkin.
Tämäkin 'pätkätyö' on saanut ehdokaslistalle kovan luokan keskustalaisia. Väyrynen ja Pekkarinen nimekkäimmät. Mukava "pinssi" muuten em. molempien herrojen edustuslistaan hyvässä lykyssä!
Ounailen, että seuraavien eduskuntavaalien edellyttämän uuden hallituksen pääministeri löytynee kok. ryhmästä. Mitäpä merkitystä tällä viime vuosiaan vetelevälle gamlagubbelle olisi.
Se enemmän merkitsee, ettei 'suuri ja mahtava' ole vaikuttamassa enää hallituskoalitioiden muodostamisiin.Täytyyhän minunkin jo kauan eläneenä sen verran sanoa, ettei tässä eläkeiässä paljoa tarvitse eikä edes vaadi, vaan eduskunta voisi uusiutua aivan merkittävästi.
Olisi käytöskoe tarpeen, enää ei viitsisi noita huonokäytöksisiä samaa asiaa viikosta toiseen huutelevia konkareita katsella edes sitä yhtä tuntia viikossa, asianeuvottelut herrasmiestyylin parasta.
Enpä usko että kukaan ymmärtää äänestyksen niin sananmukaisesti että kovaäänisintä sinne isoa palkkaa nostamaan.
Taitaa olla vähän liian aikaista nuo vaalitkin vasta ensi vuonna..mutta kuitenkin!
- Maalaismies*
Valtaa pitäville tämä vaaleja edeltävä vuosi on kiusallinen. Nyt jos koskaan he eivät voi olla rehellisiä ja kertoa mitä seuraava kausi tuo tullessaan. Heidän on myötäiltävä Timo Soinia, jonka on helppo kertoa missä suossa ollaan.
Miten siinä sitten yrittää olla mahtava kokoomus, taisteleva demari tai kaupungistunut kepu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461
