Törkeyden huippu

Jo on rosvojen moraali alhaalla kun eivät uskalla tasaväkistä vastustajaa kohdata..toivottavasti joskus erehtyvät kunnolla.

Vanhus ryöstettiin hautausmaalla
09.04.2010 08:30


Helsingin Hietaniemen hautausmaalla väijyneet kelmit ryöstivät 88-vuotiaan naisen, joka oli menossa lähiomaisensa haudalle.

Ryöstö tapahtui tiistaina iltapäivällä. Naisen kimppuun kävi kaksi miestä, jotka kaatoivat hänet. Toinen sieppasi nainen laukun ja sieltä lompakon rahoineen.

Rikoskomisario Seppo Sillanpää Helsingin rikospoliisista kertoo, että ryöstösaalis oli alle 50 euroa.

Sillanpään mukaan ryöstöllä tuskin on yhteyttä pariin muuhun viime aikoina vanhuksiin kohdistuneihin ryöstöihin.

- Katuryöstöjä tapahtuu varsin paljon nykyisin Helsingissä, totesi Sillanpää.

IS
2608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jospa ne poijat hankkii euroja mediamaksun maksamiseen . . .

Äänestä

Ulkomailta on tuotava lisää työvoimaa, kun suuret ikäluokat eläköityy. Polisii pidätti neljä 16-20 vuotaista Romanialaista tässtä ja muutamasta muusta vastaavasta. Ei vaan ole vieläkään osunut meidän päättäjien kohdalle tälläinen mukava kanssakäyminen näiden "hätää kärsivien" kanssa. Vaikkakin näitä kullan nuppuja ilmeisesti/ toivottavasti ei ole vartavasten tänne tuotettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turpiin ja kunnolla kirjoitti:

Jo on rosvojen moraali alhaalla kun eivät uskalla tasaväkistä vastustajaa kohdata..toivottavasti joskus erehtyvät kunnolla.

Vanhus ryöstettiin hautausmaalla
09.04.2010 08:30


Helsingin Hietaniemen hautausmaalla väijyneet kelmit ryöstivät 88-vuotiaan naisen, joka oli menossa lähiomaisensa haudalle.

Ryöstö tapahtui tiistaina iltapäivällä. Naisen kimppuun kävi kaksi miestä, jotka kaatoivat hänet. Toinen sieppasi nainen laukun ja sieltä lompakon rahoineen.

Rikoskomisario Seppo Sillanpää Helsingin rikospoliisista kertoo, että ryöstösaalis oli alle 50 euroa.

Sillanpään mukaan ryöstöllä tuskin on yhteyttä pariin muuhun viime aikoina vanhuksiin kohdistuneihin ryöstöihin.

- Katuryöstöjä tapahtuu varsin paljon nykyisin Helsingissä, totesi Sillanpää.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu