Pikkuhiljaa alan uskomaan puheenne ISS firmasta. En ole edes kovin kauaa ollut töissä, mutta ongelmia jo on. Palkkanauhan saa syynätä hyvin tarkaan, ja 2 kertaa ne ovat osanneet maksaa oikein. Töistäni ei ole tullut valitusta, paitsi sitten tänään. Asiakas oli valittanut siivoujäljestä. Tiesin sen kyllä itsekkin, mutta en voi sille mitään, että aikaa on niin vähän, enkä kerkeä kaikkea niin priimasti siivoamaan. Pyysin lisäaikaa työlleni, että saisin sen paremmin tehtyä, mutta se ei kuulemma käy. Kyllä. Onneksi ei pitkään tarvi tuossa firmassa olla kun opiskelut alkaa.
iss
tuhvelo
19772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niinpä laittaa miettimään, mikä firma tuo iss on?
Issillä haukutaan vaan toisia työntekijöitä. Kamala työpaikka. Suurin osa työpareista joiden kanssa olen työskennellyt,omaa varsin huonot sosiaaliset lahjat,tai joku mättää, kun juttujen taso on pelkkää toisten haukkumista.
Lähden onneksi pian pois.
No jopas jotakin. Itse olen ylpeänä ISS:n työntekijä, takana 9 palvelusvuotta ja 4 paikkakuntaa, samoin 4 esimiestä. Aina olen palannut takaisin hyvän työilmapiirin ja sujuvuuden takia. Viihdyn talossa, koska kaikki toimii.
Nämä issimollaajat taitavat kaikki olla joko opiskelijoita tai laiskoja? Nimittäin kokemattomalle alueiden mitoitetut ajat eivät välttämättä riitä, ei ne kuhnureillekaan riitä. Mutta ammattitaidon ja kokemuksen kertyessä huomaakin, että aikaa jää myös reilusti kahvitaukoihin yms. Ja kaikista ei vain ole siivoojiksi, se on huomattu. Monta sellaista olen kouluttanut, jotka kuhnivat ja nojailevat moppiin, he eivät pitkään pärjänneet.
Palkanmaksussa on 9v aikana tapahtunut 1 virhe, sekin korjattiin korjausajossa ja sain oikean määrän palkkaa, joten katsokaapa peiliin, ehkä se suurin yksityinen työnantaja onkin loppujen lopuksi ihan hyvä firma, työntekijöissä se vika on :)
ollut Issillä kahteenkin otteeseen, ja työn määrä suhteutettuna aikaan on tökkinyt.
Olen laitoshuoltajatutkinnon suorittanut, kymmenisen vuotta alalla ollut.
En pidä itseäni hitaana, tarkka siivooja kyllä olen.
Ja kuten mainitsin, aika ei riittänyt. Vaikka ruokatauostakin tingittiin.
Juuri kuulin eräältä ihmiseltä, jonka työpaikka siirtyi Issille siivoukseen, että huoneitten roskiksetkin voivat olla useita viikkoja tyhjentämättä.
Kehoitin ottamaan yhteyttä Issin esimiehiin ja vaatimaan siivoojille sen verran aikaa, että ehtivät sovitut työt tehdä.
Ja huom, en ole laiska.
Tarkka toki saa olla, mutta nykyään, kuten sinun laitoshuoltajatutkinnon suorittaneena tulisi hyvin tietää, on kaikkialla nykyään käytössä tulospainotteinen siivous.
Mitoituksissa lasketaan siivoukseen käytettävän ajan lisäksi palautumisaika, joten mitoituksista on turha syyttää; jos käyttää oikeita välineitä, oikeita menetelmiä ja tulospainotteista siivousta, alueeseen mitoitettu aika riittää erinomaisesti. Muistathan, että leveämpi moppi ja oikea kosteutus vähentää aikaa, verrattuna 50cm märkämenetelmän ja 75cm kostemenetelmän välillä aikaa säästyy liki 20%.
Itselläni ammattitaito, oikeat välineet ja menetelmät ovat tuottaneet 2 ylimääräistä kahvitaukoa ja aikaa ylimääräisiinkin töihin :)
märkämenetelmiä ei päivittäisessä siivouksessa käytetä, korkeintaan kosteaa pyyhintää esim. kuraisella lattialla.
Toisekseen 75 cm; n moppi vaatii aika laajan tilan, esim. käytävän tai isomman huonetilan, pienemmissä tiloissa siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Minäkin pidän itseäni ammattitaitoisena, sain laitoshuoltajatutkinnosta kiitettävät arvosanat.
Siivouskohteita on ollut monenlaista, toimisto-, tuotanto-, oppilaitos-, tutkimustiloja.
Ja niin koulutukseni kuin kokemukseni perusteella pidän ISS;n mitoittamaa aikaa liian pienenä kunnollisen ja aseptisen siivouksen suorittamiseen.
Onneksi nykyinen työnantajani ei puhu tulospainotteisesta siivouksesta vaan laadukkaasta siivouksesta.
Nykyinen työnantajani käyttää kilpailuvalttinaan ammattitaitoisia, laitoshuoltaja-tai siivoustyön ohjaajan tutkinnon suorittaneita työntekijöitään.
Myös siivoukseen liittyvää muuta koulutusta on tarjolla, sekään ei ole tulosvastuullista koulutusta vaan esim. uusien pintamateriaalien siivoukseen ja hoitamiseen liittyvää täydennyskoulutusta.
Jos joku puhuu,että issillä on muka hyvä työilmapiiri,niin huh huh.En yhtään ihmettele, että issillä väki vaihtuu tiheään.Niin kauheeta on kuunnella jatkuvaa toisten haukkumista.Karmeeta kieltä ja jopa toisten ulkomuodon arvostelua.
Idiootteja!!
Mainostakaa vaan,mutta totuus tulee esille enemmin tai myöhemmin.Niin ja eihän tähän puututa,kun työt vaan sujuu.Toki on hyvä kouluttaa ja koulutus aina hyväksi, mutta työilmapiiri,pelkkää selän takana puhumista yms..Ikävää karmaiseva kokemus siivousalan työntekijöistä.
Kannattais varmaan oppia fiksuksi ja vähän ajatella mitä suustaan laskee.
Mutta onnea niille jotka ovat tämän alan valinneet.Työniloa!
en todellakaan tarkoittanut nykyisellä työnantajallani Issiä.
Nykyinen, hyvä työnantajani vaatii koulutusta ja täydennyskouluttaa väkeään.
Mutta se nykyinen työnantajani ei todellakaan ole ISS.
Issille en enää mene !
jopa asiakas tietää jos siivooja on ollut kohteesta sairaslomalla ja vielä sairaudenkin!
Esimiehet ja sijaiset ovat ilmeisesti informoineet asiakkaalle siivoojan poissaolon syitä perinpohjaisesti!
näin ISS`n salassapito toimii!!!
kohteessa, jossa minä olin ei ollut sairauslomanajan sijaista.
Sieltä oli eräs siivooja kuukausia sairauslomalla, mutta esimies ei hankkinut sijaista.
Se on ilmeisesti sitä tulosvastuullista ajattelua; tuloahan siitä firmalle tulee, kun sijaista ei oteta eikä näin ollen sijaisen palkkaa tarvitse maksaa.
Sen sijaan maksava asiakas on sivuseikka, hällä väliä jos se ei saa sovittua siivousta siivoojien alimäärän vuoksi, pääasia että siivous on tulosvastuullista ISSille.
ISS mitoittaa huomattavasti löyhemmin kuin sol tai l&t, olen näissä kaikissa firmoissa ollut aikani. Nykyään olen osa-aikaisena Hansalaisilla, mutta haen jatkuvasti muualle, koska tämä se vasta kurjaa on!
Jos joku näistä pitäisi nostaa ykkössijalle, se varmaan olisi iss.
Eipä tällä alalla missään firmassa ole kaikki hyvin, ja maalaisjärjellä kun ajattelee, tämä on normaalia. Totta kai isot firmat joutuu ajattelemaan oman tuloksen parantamista vaikka sitte työntekijän kustannuksella. Ja joka firmassa on se pakollinen mätämuna joka laskee työilmapiiriä, ja jokapaikassa on se firman oma juorukello tai ikivalittaja. Mutta mikä siinä on että ikinä ei ole mikään hyvin vaan aina pitää valittaa? Menkää kaupan kassalle virnuilemaan asiakkaille jos siivoustyö kyllästyttää!
Hups ja hui.
Esimies pitää siis kaikkia työntekijöitä lusmuina,kuten tämä opiskelija duunari karskahti pahasti korvaan.
Vika on aina työntekijän!
Ei ole siis mahdollista että alue olisi tiukkaan mitoitettu.
Tai muuta ongelmaa.
Ehkä työntekijän vaikka tämän opiskelijan! Opastus on hoidettu perinteiseen tapaa.Eli sitä ei ole sinäänsä hoidettu.
Aika pelottavaa jos esimiehen asenne on tämä! Kaikki vika on duunarin.
Ei varmasti kovin rakentava esimies.
Miksi alkuperäinen kirjoittaja ei saannut lisäaikaa?
Työapua?Oliko hän lusmu?
Ei varmasti! Hän kertoi ongelmasta,pyysi apua! Tätä ei huomioitu. Miksi?
Asiakas valitti. Tämä kyllä huomioitiin!
Oliko vika siivoojaan?
Oliko vikaa esimiehessä? Väitän että esimiehessä!
Avuntarpeeseen olisi pitänyt reagoida!
Issilläinen itsekkin!
Mulla samat kokemukset,paskaa puhutaan ja selkään puukotetaan.
Aina saa lukea siitä kuinka iss on huono työpaikka jne. Työskentelen kolmatta vuotta osa-aikaisena siivoojana opiskelujen ohessa enkä koe issiä huonona työpaikkana. Työaikani riittää erittäin hyvin kohteiden siivoukseen ja olen monesti saanut posiitiivista palautetta hyvästä työnjäljestä. Aluksi työaika tuntui tiukalta, mutta kun kohteet ovat tulleet tutuiksi jää työaikaa reilusti yli ja saa jopa keksiä tekemistä, että työaika täyttyisi. Tilinauhatkin katson aina tarkkaan, mutta vain yhden kerran olen löytänyt virheen joka sekin sitten korjattiin ajoissa.
Työskentelen nykyään yksin kohteissani joten työilmapiiristä en oikein osaa sanoa mitään. Työhön perehdyttäjät ovat ainakin olleen mukavia ihmisiä. Toki on täällä huomattavissa tietynläisiä inside porukoita esimerkiksi päivsytys porukka jotka saattavat vähän juoruilla muista työntekijöistä, mutta on melko normaalia tuollainen käytös naisvaltaisilla aloilla...
IItse olin muutaman kuukauden töissä ISSällä.Ei ollut helppo työpaikka.Onneksi työ loppui.Kyllä helpotti.
En muuten ymmärtänyt palkkaanikaan.Se oli B2 Palkkaluokka?
Tätä ei muuten työsopparissa edes lue.
Paljonkohan tämä on tuntipalkkana?
Se mitä itse koin.Olin alle viikon ja lopetin.Opastusta teki kokematon ei tj.
Iso kohde ja useita työntekijöitä.Sen päivän jälkeen olin ihan uuvuksissa,pääkin pyörällä.Koska en oikeastaan ymmärtänyt mikä työhöni kuuluu? Samassa kohteessa oli monia eri kansalaisuuksia sekaisin.Viro,Somalia,Suomi tämä aiheuttaa jo ettei tulla juttuun?Toimeen?Eikä kieletkään kohtaa.
Olin alle viikon Iss.talossa.Kokemuksena se oli kaaottinen.
Espoossa ja hesassa on itselläni kokemusta.Ilmapiiri ahdistava.Suurilta osin virolais valtaista.Fyysisen lisäksi henkinen rankkuus.Ei kiitos ISS.