Asuntomme oudot ilmiöt

puipui

Muutimme maaliskuun alussa uuteen asuntoon, talo on 1970-luvulla rakennettu, ja faktan mukaan talossa on tapahtunut ainakin kaksi väkivaltaista kuolemaa. Nämä eivät tosin ole ilmeisesti sattuneet meidän asunnossamme.
Kuitenkin melkein välittömästi sain asunnossa tunteen että joku tarkkailee meitä. Kerroin miehelleni asiasta, mutta hän ei skeptisenä ihmisenä oikein ottanut uskoakseen vaan totesi että kärsin vain stressistä.
Asunnossamme kuuluu välillä ihan hiljaista supinaa ja erilaisia kävely, raahaus yms ääniä.
Yleensä nämä ilmiöt ovat voimakkaammin läsnä kun olen yksin tietyissä huoneissa tai yleensäkkin asunnossa.
Mieheni on kuitenkin myös kuullut kun keittiöstä kuului aivan selvä astioiden rikkoutumisen ääni, ajattelimme että lautaset olisivat kaatuneet tiskikaapissa, mutta kaapissa oli kaikki niinkuin pitikin, enkä havainnut muidenkaan astioiden olevan rikki.
Toinen tapaus jota mieheni todisti oli hänen kitaransa äkillinen soiminen. Hän ei siis itse soittanut sitä, enkä minä, eikä kissamme ollut kitaran lähellä. Kitarasta soi kerran yksi kieli, ei muuta.

Mikähän tässä mahtaa olla nyt kyseessä vai olenko seonnut aivan totaalisesti? Ja mielellään ihan asiallisia vastauksia, koska olen tosissani, ja asia häiritsee minua.

16

1688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meedio

      Luulempa, että talon tai asunnon entiset asukkaat siellä vain hääräilevät ja muistelevat entisiä aikojaan, ja tavallaan elävät sitä uudestaan. Uskon kyllä, että tarkkailunkohteena olemisen tunne voi olla häiritsevää tai ahdistavaakin välillä, mutta he tuskin pahaa tekevät teille. Eivät he sitä varten ole keskuudessanne, että haluaisivat tahallaan elämistänne häiritä. Ja varmaan parhaansa mukaan yrittävätkin pysyä huomaamattomissa teiltä uusilta asukkailta. Jos heidän elonsa käy liian häiritseväksi, voitte heitä pyytää ystävälliseen sävyyn jättämään teidät rauhaan, koska he ovat nyt teidän reviirillänne. Vieraina saa olla, mutta häiritseminen ei ole sallittua.

      • puipui

        Hei kiitos paljon! Eivät he vielä häiritse, mutta kiitos vinkistä jos mahdollisesti meno käy rajuksi :)
        Tämä helpotti oloani todella paljon, ja täytyy yrittää nyt mukautua hiukan tämän mukaan. Osaatko muuten kertoa, miksei mieheni yleensä havaitse näitä ääniä?

      • samainen "meedio"
        puipui kirjoitti:

        Hyvä jos helpotti. :) Vaikka kuinka tulisi joskus sellainen ahdistava olo, niin on ajateltava vain että omassa asunnossaan on silti turvassa. Sanoo vaikka itsekseen topakasti ääneen jotain mitä milläkin hetkellä ajattelee, kyllä ne entiset asukaatkin sen kuulevat.
        Eikö miehesi ole myöntänyt kuulleensa yhtään mitään? Ehkä entiset asukkaat ovat teitä tarkkailtuaan ajatelleet, että mielummin antavat sinun tietävän olemassaolostaan kuin miehesi. Ehkä ovat huomanneet sinun olevan aivoimempi, ja että olet ottanut heidät paremmin vastaan kuin talon uusi isäntä.. ;)
        Nämä vierailevat henget ovat aina vähän erilaisia. Lapsuudenkodissani kuulen sen talon rakentaneen entisen isännän usein käpeksivän ympäri taloa, ja sulkevan ovia jotka ovat jostain syystä jääneet auki. Esimerkiksi asehuoneen oven kävi tunnollisesti sulkemassa kiinni joka oli joltain unohtunut auki. Kerran kuulin jonkun tekevän liiterissä halkoja keskellä päivää. Ahkera isäntä ilmeisesti ollut tämä entinen.. :D Mutta äänet ym. katoavat samantien kun huomauttaa itse kuulleensa jotain, tai ääneen sanoo, että vieras on nyt häiriöksi.

    • OSITutkimusseura

      Kannattaa virittää muutamaksi yöksi ihan vaan kokeilumielessä esimerkiksi pari sanelinta nauhoittamaan. Jos nämä tallentavat ylimääräisiä ääniä, alkaa ns. kummittelutapaus olemaan jo suht uskottavalla pohjalla.
      Sitten jos haluaa pidemmälle mennä toiminnassa, niin pitää EVP-sessio sanelimen kanssa ja katsoa, että onko äänten aiheuttajat älykkäitä vai pelkästään itseään toistavia ilmiöitä.

      • puipui

        Mieheni ei tosiaan ainakaan myönnä kuulevansa mitään, vaikka joskus kysäisenkin kuuliko hän äskeisen äänen, niin hän toteaa ettei kuullut mitään.
        En ajatellut mennä ihan noin pitkälle että alkaisin äänittämään mitään, koska asumme tosiaan kerrostalossa ja äänet voisivat olla sitten ihan kenen tahansa.

      • Jani Lassila

        Kummittelukokemuksista kannattaa raportoida tutkijoille. Se onnistuu ainakin oheisen lomakkeen välityksellä: http://www.psilab.info/kokemukset.html

    • ttkk

      Tuollaiset on hyvä hoitaa seurakunnan papin!

      • puipui

        Itsekin mietein tuota aluksi, ennenkuin meedio vastasi viestiini, ja nyt olen alkanut ajattelemaan, että jos todella kyseessä ovat asunnon vanhat asukin, eivätkä he halua pahaa, niin minun puolestani he voivat asunnossa oleskella. Mutta jos meno käy häiritseväksi, kokeilen pyytää herrasväkeä ystävällisesti poistumaan. Mutta tällä hetkellä he eivät minua enää niin häiritse kun olen saanut vähän tietoa asiasta, että keitä asunnossani voi oleskella :)

        En erityisemmin luota seurakuntiin, sukulaisista johtuen, joten en haluaisi pappia kotiini huutelemaan, enkä tiedä sitten että kuinka yleistä tuollainen on edes Suomessa?

      • kiinnostunut*

        raportoi, jos jotain mielenkiintoista tapahtuu :)

      • puipui
        kiinnostunut* kirjoitti:

        raportoi, jos jotain mielenkiintoista tapahtuu :)

        Toki! Nyt on ollut vähän tällänen rauhallisempi ajanjakso, ei mitään kovin suuria ääniä ole tullut, hiukan sellaista perus, mitä nyt kolisee ja supinaa kuuluu välillä, mutta tavallaan alan tottua näihin jo.
        Eilen tosin haisi vastapaistetut munkit, vain meidän asunnossa, ei siis käytävällä edes, eikä meillä kyllä munkkeja eilen paisteltu :)

      • rakentajat hirteen

        Meillä haisee lähes aina tupakka vaikka ei polteta. Ilmanvaihto on monissa taloissa aivan ala-arvoisesti toteutettu. Tuulen suunnan mukaan poistoventtiilistä voi puhahtaa ilmaa naapurin vessasta tai keittiöstä.

      • ruskea120
        rakentajat hirteen kirjoitti:

        Meillä haisee lähes aina tupakka vaikka ei polteta. Ilmanvaihto on monissa taloissa aivan ala-arvoisesti toteutettu. Tuulen suunnan mukaan poistoventtiilistä voi puhahtaa ilmaa naapurin vessasta tai keittiöstä.

        Jotkut yrittävät pilan päiten välillä tunkea kaasuletkua postiluukusta tai sitten joskus voi aamuyöstä leijailla kitkerän kiveshien tuoksu pirtissä.

    • puipui

      Ajattelin tulla pitkästä aikaa päivittämään tapahtumia.

      Pitkään oli melko rauhallista, mitä nyt vähä ääniä kuului. Nyt on taas levottomampaa, ja herään usein öisin naisen pyytäessä anteeksi. En tiedä mitä tai keneltä, mutta anteeksi pyytää. Olen tässä parin viikon aikana tuntenut myös oloni tavallista levottomammaksi ja tunnen että joku tuijottaa joka kulman takaa.

      Jos tälläistä levottomuutta pitkään jatkuu niin harkitsen kyllä ammatti-ihmistä käymään täällä. Tosin kuten alkuviestissä mainitsinkin, talossahan on tapahtunut henkirikoksia, että jos niitä kokeneet ihmiset käyvät uudelleen läpi asiaa?

      • Henkienluona

        Hei Puipui!

        Saako udella mistäpäin olet? Olisi kiva jutella spostin välityksellä hiukan. En ole varsinaisesti tutkija ... vielä.
        T: [email protected]

      • puipui
        Henkienluona kirjoitti:

        Hei Puipui!

        Saako udella mistäpäin olet? Olisi kiva jutella spostin välityksellä hiukan. En ole varsinaisesti tutkija ... vielä.
        T: [email protected]

        laitoin sähköpostia sinulle tulemaan :)

    • Parrunvestäjä

      On vain todiste henkimailman olemassaoosta.se on meidän rinnalla me koko ajan. Se on myös havainnoijalleen vihjaus että ala hyvä ihminen etsimään totuutta. Pelastusta.jumalaa.elämän tarkoitusta.ihan tosissaan. Ne.ketkä siellä touhuilevat on sitten henkimaailmassa mutta en pysty sanomaan ovatko vankeudessa vai vapaudessa. Jompaa kumpaahan siellä on. Ja jompaan kumpaan joudumme joka iikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      334
      29984
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      59
      2514
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      65
      1872
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1747
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      163
      1646
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1371
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      85
      1213
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1048
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      102
      997
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      952
    Aihe