Bi/Lesbot/Homot

Kysymys on suunnattu
biseksuualeille/lesboille/homoille.

Tässä olen aikani katsonut ja ihmetellyt, että miksi
yleensä seurustelevan biseksuaaliparin toinen osapuoli on pojan näköinen? Ja toinen tytön?

Eikö kuitenkin homoseksuaali ihastu naiseuteen/mieheyteen eikä naiseen/mieheeb jota ei meinaa erottaa pojasta/tytöstä?
Eikö teidän ihastuksen kuuluisi suuntautua vahvasti juurikin siihen että kyseinen henkilö, jonka kanssa olette, on naisen/miehen näköinen, eikä yritä tehdä itsestään vastakkaisen sukupuolen oloista/näköistä.

Asia on mietittänyt jo jonkin aikaa, erityisesti koska street kulttuurien lapset aikuistuessaan "muuttuvat" yleensä heteroiksi ja sanovat ettei ollutkaan bi/le/ho tms.
Ja lisään nyt tähän vielä, että tätä käy toistekin päin, että "hetero" aikustuessaan tulee bi ja tapahtuu myös muissakin tyylikulttuureissa.

Joten on ruvennut mietittymään että siinä missä voi kysyä onko kukaan 100% hetero, niin onko kukaan teistä oikeasti 100% bi, niin kuin monet väittävät olevansa, jos kerta JOTKUT naiset/miehet valitsevat parikseen miehen/naisen näköisen eikä oman sukupuolensa näköistä osapuolta.

Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin, kiitokset vastauksistanne.
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lesboja ei olisi tarvinnut mainita erikseen, olisit vain sanonut homoseksuaalit. Jo pelkkä käsite homo kattaa molemmat sukupuolet. Onneksi pääsin taas pätemään. Nyt voin mennä hyvillä mielin nukkumaan.

Äänestä
  • Harva on älykkyysosamäärältään yhtä fiksu kuin sinä joten täytyy aina varmuuden vuoksi
    selventää muille mitä ajetaan takaa :)

    Äänestä

  • Kaakuhjo kirjoitti:

    Harva on älykkyysosamäärältään yhtä fiksu kuin sinä joten täytyy aina varmuuden vuoksi
    selventää muille mitä ajetaan takaa :)

    Korjaan. Kukaan ei ole älykkyysosamäärältään niin fiksu kuin minä. Senhän näkee jo nimimerkistäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaakuhjo kirjoitti:

Kysymys on suunnattu
biseksuualeille/lesboille/homoille.

Tässä olen aikani katsonut ja ihmetellyt, että miksi
yleensä seurustelevan biseksuaaliparin toinen osapuoli on pojan näköinen? Ja toinen tytön?

Eikö kuitenkin homoseksuaali ihastu naiseuteen/mieheyteen eikä naiseen/mieheeb jota ei meinaa erottaa pojasta/tytöstä?
Eikö teidän ihastuksen kuuluisi suuntautua vahvasti juurikin siihen että kyseinen henkilö, jonka kanssa olette, on naisen/miehen näköinen, eikä yritä tehdä itsestään vastakkaisen sukupuolen oloista/näköistä.

Asia on mietittänyt jo jonkin aikaa, erityisesti koska street kulttuurien lapset aikuistuessaan "muuttuvat" yleensä heteroiksi ja sanovat ettei ollutkaan bi/le/ho tms.
Ja lisään nyt tähän vielä, että tätä käy toistekin päin, että "hetero" aikustuessaan tulee bi ja tapahtuu myös muissakin tyylikulttuureissa.

Joten on ruvennut mietittymään että siinä missä voi kysyä onko kukaan 100% hetero, niin onko kukaan teistä oikeasti 100% bi, niin kuin monet väittävät olevansa, jos kerta JOTKUT naiset/miehet valitsevat parikseen miehen/naisen näköisen eikä oman sukupuolensa näköistä osapuolta.

Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin, kiitokset vastauksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu