Viimeaikojen tapahtumat ja mikkismerkomien trollaus tällä palstalla tuntuvat jotenkin ajoitetuilta ja valmistelluilta.
Kannattaa varmaan ottaa tutkinnassa esille. ;)
Kannattaa varmaan ottaa tutkinnassa esille. ;)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ne liittyyy toisiinsa. Sama ilmiö tapahtuu aina kun jotain negatiivista mikkiksen kannalta tapahtuu niin alkaa heti se linuxin haukkuminen ja wintoosan kehuminen. Tai jos sattuu jokin linuxin kannalta ikävämpi niin silloinkin alkaa linuxin haukkuminen ja wintoosan kehuminen. Ei voi olla sattumaa että mikkismerkonoomit herää aina noina aikoina trollaamaan.
On selvää että Pentit innostuu asiasta mutta ovatko ne myös tapahtumien alkuunpanijoita?
enpä osaa sanoa tuohon mitään. Luulen että Pentti on kumminkin sen verran pieni sintti valtameressä että tuskin se saa tuollaisia alkutapahtumia aikaan. Mutta eipä sitä voi tietää varmasti mitenkään, silkkaa luuloani siksi.
Kaikki johtuu vain siitä että sintti-pentillä on housuissaan sintti. Mies ei tekisi tuollaista muuten kuin siitä syystä että on henkinen ja fyysinen sintti.
sintti-säälein penttiä muistamme, koittaisi edes vähän miehistyä.