Olen kuullut, että berninpaimenkoira olisi altis sairauksille. Onko huhun alullepanija ollut ihan piip, vai pitääkö berninpaimenkoiraa olla rokottelemassa yhtä mittaa?
Vastaukset 8
- Koiran omistaja
En omista berniä, mutta ei sitä tarvitse rokotella sen useemmin kuin muitakaan. Mutta kyllähän niille tulee (kuten kaikille muillekkin roduille mm. noutajat,spanielit)kaiken näköisiä rasvapatteja ja ihosairauksia. Joista viimeksi mainittu yleensä johtuu koiran ruuast(esim.vehnäallergia).
Internetistä löytyy paljon berni aiheisia sivuja, joten googleen vaan hakusanaksi ja tutkimaan. - omistaja
ikävä kyllä berni on erittäin sairas rotu.varsinkin syöpä on yleinen.berni elää yleensä noin 7 vuotta.joitakin yksilöitä kyllä löytyy,jotka aattavat elää noin 10 vuotiaiksi.
- mallu
En tiedä olemmeko onnistuneet saamaan hyviä yksilöitä vai olemmeko vaan olleet onnekkaita, sillä meillä on kotona 9-vuotias berni vaari, joka ei ikinä ole sairastellut. Kerran viitisen vuotta sitten muistan yhden korvatulehduksen ja ihotuuman. Nämäkin menivät ohi kun vaihdoimme ruokaa.
En usko, että berni on sen "sairaampi" rotu kuin muutkaan pitkälle jalostetut rodut. Syöpä on kyllä valitettavan yleistä, mutta niin se on monilla muillakin roduilla esim kultainennoutaja.
Lonkka viat ovat myös todella yleisiä, onhan berni suuri ja nopeasti kasvava koira. Oikealla liikunnalla ja ruokinnalla näitä voidaan tehokkaasti ehkäistä, mutta aina sekään ei riitä
Itse en miettisi odun valinnassa sitä onko rotu "sairas" vaiko ei. Kun koiria jalostetaan pitkälle ei ongelmiltakaan voi välttyä. Ja jokaisella rodulla on omat perinnölliset vikansa ne on vain hyväksyttävä ja koiraa rakastettava vaikka sillä jotain "vikaa" olisikin.
Alkukantaisia ja vähän jalostettuja rotuja on enää vähän ja ne ovat yleensa ne "suuret valkoiset koirat" Niistä minulla ei kokemusta ole, mutta voisin kuvitella, että ne eivät ihan jokaiselle sovi. - *Maikku*
mallu kirjoitti:
En tiedä olemmeko onnistuneet saamaan hyviä yksilöitä vai olemmeko vaan olleet onnekkaita, sillä meillä on kotona 9-vuotias berni vaari, joka ei ikinä ole sairastellut. Kerran viitisen vuotta sitten muistan yhden korvatulehduksen ja ihotuuman. Nämäkin menivät ohi kun vaihdoimme ruokaa.
En usko, että berni on sen "sairaampi" rotu kuin muutkaan pitkälle jalostetut rodut. Syöpä on kyllä valitettavan yleistä, mutta niin se on monilla muillakin roduilla esim kultainennoutaja.
Lonkka viat ovat myös todella yleisiä, onhan berni suuri ja nopeasti kasvava koira. Oikealla liikunnalla ja ruokinnalla näitä voidaan tehokkaasti ehkäistä, mutta aina sekään ei riitä
Itse en miettisi odun valinnassa sitä onko rotu "sairas" vaiko ei. Kun koiria jalostetaan pitkälle ei ongelmiltakaan voi välttyä. Ja jokaisella rodulla on omat perinnölliset vikansa ne on vain hyväksyttävä ja koiraa rakastettava vaikka sillä jotain "vikaa" olisikin.
Alkukantaisia ja vähän jalostettuja rotuja on enää vähän ja ne ovat yleensa ne "suuret valkoiset koirat" Niistä minulla ei kokemusta ole, mutta voisin kuvitella, että ne eivät ihan jokaiselle sovi.Berninpaimenkoirat ovat alttiita sairauksille, mutta kyllä sairaampiakin rotuja löytyy.... Omistan itse berni nartun;Ellan. Onko kellään kennel plauditen kennelistä hankittua koiraa.Ella nimittäin on sieltä hankittu.(Plaudite great Quinzina)Muistakaa,että berni VOI elää jopa 14-vuotiaaksi
- plaudite
*Maikku* kirjoitti:
Berninpaimenkoirat ovat alttiita sairauksille, mutta kyllä sairaampiakin rotuja löytyy.... Omistan itse berni nartun;Ellan. Onko kellään kennel plauditen kennelistä hankittua koiraa.Ella nimittäin on sieltä hankittu.(Plaudite great Quinzina)Muistakaa,että berni VOI elää jopa 14-vuotiaaksi
Kyllä löytyy sisaruksia Ellalle, tsekkaapa www.byketech.com/tino
- fipa
mulla on nyt vajaa 6kk berni ja sellane räyhääjä onki että kaikki sairaudet vetää puoleensa jostain syystä. ei mitään vakavampaa mutta bernihän tosiaan on iso rotu eli tulee lonkkavikaa sun muuta joka on ongelmana kaikille koirille. sitten on ne bernien megasuloset lurppasilmät jotka tulehtuu todella helposti ensimmäisen kahden vuoden aikana. mutta silmien rakkulat voi tosin rauhotuksessa kaapia pois jolloin ongelma lähtee. nyt ollaan taas huomenna menossa lekurille kun neiti nappasi jostain virtsataudin... en yhtään ihmettelis vaikka hauveli tunkis ensi viikolla herneen nenäänsä
- Anonyymi
Mun kaverin berni oli erittäin terve ja eli 15 ja puoli vuotta,ja sen toinen berni eli melkein 18 vuotiaaksi asti(ja on edelleen elossa ja erittäin terve).Ei rotu terve ole,mutta terveitä yksilöitä on useita;)
- Anonyymi
Terve!
Minulla on berninpaimenkoira,joka täyttää pian jo 19.En olisi ikinä voinut uskoa sen elävän niin pitkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561