Olen ollut jo useamman vuoden kolmen lapsen yh-äiti ja leski. Aluksi pari-kolme vuotta mieheni kuoleman jälkeen elämä pyöri pienten lasteni hyvinvoinnin turvaamiseksi ihan arjen pyörittämisessä isovanhempien tuella. Sitten minulle tuli elämässä sellainen vaihe, että lapset eivät roikkuneetkaan enää lahkeessa ja sain hengähtää hetken esim. käydä lenkillä tai elokuvissa ystävien kanssa. Tuli myös vaihe, jolloin halusin "todisteita", että kelpaan vielä naisena miehelle. Aloitin jo seurustelunkin, mutta se loppui kun mies paljastui erittäin naisiin meneväksi...Pari muutakin "juttua" oli (lapset eivät tiedä)ja miehet jo melkein suunnittelivat yhteistä tulevaisuutta, mutta minä peräännyin.
Nyt on ollut jo pitempään vaihe, että en ole edes katsellut ympärilleni. Lasten kanssa arki sujuu aivan loistavasti (ovat kohta jo murrosiän kynnyksellä) ja monipuolinen harrastusrumba siivittää arkeamme. Olen oikeasti onnellinen; minulla on ihanat lapset, läheinen suku, pari tosi hyvää ystävää, työpaikka ja aivan loistava harrastusystäväpiiri, asumme kivalla omakotitaloalueella, jossa naapurit ovat maailman ihanimmat.
Tässä siis taustoja.
Ainoa asia, mikä minua ärsyttää, on se, että jokaikinen ystävä/kaveri/työkaveri/kaverinkaveri/kaukainen sukulainen ym. ym. ovat niiiin huolissaan siitä, miksi minulla ei jo ole miestä. Aina kun käymme kyläilemässä jossain perheessä, missä ei olla käyty vähään aikaan, niin small talkin jälkeen "päästään asiaan" eli utelemaan miesjuttujani. Siis heidän mielestään on suorastaan ällistyttävää, että miten minulla hyvin koulutetulla, ihan ok-näköisellä naisella ei jo ole uutta miestä!!!! Kaikkein eniten harmittaa, että paras ystäväni (joka elää uusperheessä ja haukkuu miehensä kerran kuussa läpikotaisin) on alkanut nyt tosissaan manipuloimaan minua, että enkö tajua lasteni parasta: "Pojatkin saisivat miehen mallia, ja eläisitte normaalia elämää jne." Olen pahoittanut mieleni, sillä en ymmärrä onko hän kateellinen minulle (ja vapaudelleni tehdä mitä haluan) vai onko hän oikeasti huolissaan???
Vain vanhempani (äitini) ja siskoni ymmärtävät minua, että en halua sotkea tätä nykyistä elämäntilannettani millään uusilla kuvioilla. Toki minä kaipaan hellyyttä (siis mieheltä, enkä vain lapsilta), mutta kun se tunne tulee (onneksi) niin harvoin, että pystyn sen kanssa elämään. Minulla ei yhtään huolestuta se, että minulla ei ole miestä. Pojat saavat hyviä miehen malleja sukulaismiehistä ja harrastusten vetäjistä sekä opettajista sekä kavereiden isistä.
Ystävälleni olen muuten viime aikoina vastannut, että etsi minulle mies, joka voi asua omassa asunnossa omien lastensa kanssa, mutta jolle riittää, että vain hellustellaan siihen asti kun lapset lähtevät maailmalle, niin minulle kelpaa. Mutta ei varmaankaan sellaisia löydy :-)))
Onko muita samoin ajattelevia yh-äitejä/isiä???? Onko pakko perustaa uusioperhe, jos ei taho :-)))???
P.S. Anteeksi, jos tämä ei mennyt ihan oikeaan keskustelupalstaan...
Nyt on ollut jo pitempään vaihe, että en ole edes katsellut ympärilleni. Lasten kanssa arki sujuu aivan loistavasti (ovat kohta jo murrosiän kynnyksellä) ja monipuolinen harrastusrumba siivittää arkeamme. Olen oikeasti onnellinen; minulla on ihanat lapset, läheinen suku, pari tosi hyvää ystävää, työpaikka ja aivan loistava harrastusystäväpiiri, asumme kivalla omakotitaloalueella, jossa naapurit ovat maailman ihanimmat.
Tässä siis taustoja.
Ainoa asia, mikä minua ärsyttää, on se, että jokaikinen ystävä/kaveri/työkaveri/kaverinkaveri/kaukainen sukulainen ym. ym. ovat niiiin huolissaan siitä, miksi minulla ei jo ole miestä. Aina kun käymme kyläilemässä jossain perheessä, missä ei olla käyty vähään aikaan, niin small talkin jälkeen "päästään asiaan" eli utelemaan miesjuttujani. Siis heidän mielestään on suorastaan ällistyttävää, että miten minulla hyvin koulutetulla, ihan ok-näköisellä naisella ei jo ole uutta miestä!!!! Kaikkein eniten harmittaa, että paras ystäväni (joka elää uusperheessä ja haukkuu miehensä kerran kuussa läpikotaisin) on alkanut nyt tosissaan manipuloimaan minua, että enkö tajua lasteni parasta: "Pojatkin saisivat miehen mallia, ja eläisitte normaalia elämää jne." Olen pahoittanut mieleni, sillä en ymmärrä onko hän kateellinen minulle (ja vapaudelleni tehdä mitä haluan) vai onko hän oikeasti huolissaan???
Vain vanhempani (äitini) ja siskoni ymmärtävät minua, että en halua sotkea tätä nykyistä elämäntilannettani millään uusilla kuvioilla. Toki minä kaipaan hellyyttä (siis mieheltä, enkä vain lapsilta), mutta kun se tunne tulee (onneksi) niin harvoin, että pystyn sen kanssa elämään. Minulla ei yhtään huolestuta se, että minulla ei ole miestä. Pojat saavat hyviä miehen malleja sukulaismiehistä ja harrastusten vetäjistä sekä opettajista sekä kavereiden isistä.
Ystävälleni olen muuten viime aikoina vastannut, että etsi minulle mies, joka voi asua omassa asunnossa omien lastensa kanssa, mutta jolle riittää, että vain hellustellaan siihen asti kun lapset lähtevät maailmalle, niin minulle kelpaa. Mutta ei varmaankaan sellaisia löydy :-)))
Onko muita samoin ajattelevia yh-äitejä/isiä???? Onko pakko perustaa uusioperhe, jos ei taho :-)))???
P.S. Anteeksi, jos tämä ei mennyt ihan oikeaan keskustelupalstaan...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Löydät varmasti samanhenkisiä ja samassa tilanteessa olevia ihmisiä paremmin tuolta yhteis- ja yksinhuoltajuuspalstalta. Täällä ei varmasti samanhenkisiä ole, kun meillä on nuo uusperheet tai sitten on tuo toinen ryhmä joka palstalla vierailee mutta heiltä et myöskään vertaistukea saa.
Koetappa onneasi tuolta mainitsemaltani palstalta.
Ihan sivulauseessa kuitenkin on pakko sanoa, ettei kukaan sinua voi mihinkään pakottaa.
Jos olet onnellinen tuossa elämäntilanteessa etkä kaipaa toisen aikuisen seuraa, niin elä juuri
niin kuin elät nyt.
Kaikkea hyvää elämääsi.
Kiitos...niinpä taidan tehdä. Jäin vain jotenkin koukkuun tähän osastoon lukiessani näitä uusperhekuvioita ja tulin vielä enemmän vakuuttuneeksi omasta päätöksestäni, että tuollaisia ongelmia en tosiaankaan kaipaa...
Kaikkea hyvää sinullekin.
että suurimmassa osassa uusperheitä eletään ihan tavallista arkea, ilman suuria ongelmia.
Täällä mesoaa ihmiset joilla suurimmat ongelmat on korvien välissä.
Itse olen onneni löytänyt eron jälkeen, mutta ystäväni on onnellinen 3 lapsen yh:na, eikä tosiaankaan tällä hetkellä edes ajattele miehiä. Joskus on arki hänellä raskasta, mutta toteaa että jos olisi siinä vielä mies pyörimässä (joka ei siis tietenkään olisi lasten isä) niin olisi yksi iso huoli vielä lisää. Hän tekee lasten kanssa kaikenlaista kivaa ja lapset ovat välillä isällään, niin ystäväni saa hengähdyshetkiä. Hän on ajatellut asian niin, että jos joskus joku sopiva "kävelee vastaan" ja siltä tuntuu, niin katsotaan sitä sitten.