ähky olo

Ennen pääsiäistä vähensin ja kevensin ruokavaliota ja pari päivää söin vain hedelmiä ja vihanneksia. Bakteerikanta tuskin siitä piti, mutta otin maitohappobakteereja ja söin jogurttia ennen ja jälkeen muutaman kasvispäivän. Pääsiäisenä mässäsin. Oikeastaan en niin paljon, mutta se tuntui paljolta ja elimistö käyttää kaiken hyväkseen. Tälläkin hetkellä olen syönyt aika vähän, mutta on ihan ähky olo ja vatsa oikeen pullottaa. Minun ei tarvitsekaan syödä niin paljon jos silloin tällöin kevennän syömistä. Menee vähemmän rahaa ja aikaa syömiseen. Ja se on ekologista, että tulee vähemmällä täyteen.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi tulla myös kuitujen puutteesta, riippuu vähän mitä hedelmiä olet syönyt. Kuidut puhdistaa suolistoa, vähän kuin Putkimiestä :))

Jos paastoaa, pitäisi siirtyä siihen vähitellen, ensin keventää ruokavaliota syömällä vihanneksia, ja sitten vasta aloittaa paasto. Sama koskee kun paasto loppuu, siirry vähitellen normaaliin ruokavalioon eikä kertaheitolla. Keho ei ehdi mukaan, ja tulee paha olo.

Äänestä
  • alkanut kehitellä sellasta systeemiä miten siirrytään vähitellen. Oon kaikkiruokainen, mutta en syö lihaa. Kalaa kyllä. Mun systeemi alkaa sillä, että vähennetään kahvia, sokeria, teetä ja sitten kala korvataan sienillä ja soijalla. Lähenee kasvisruokaa. Juustot korvataan luomumaidolla ja luomujogurtilla ja sitten siirryn soijamaitoon. Valkoinen vehnäjauho korvataan täysjyvällä, riisillä jne. Asteittain. Sitten taas takaisin kun tulee aika juhlia. Tää on hauska harrastus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuuh kirjoitti:

Ennen pääsiäistä vähensin ja kevensin ruokavaliota ja pari päivää söin vain hedelmiä ja vihanneksia. Bakteerikanta tuskin siitä piti, mutta otin maitohappobakteereja ja söin jogurttia ennen ja jälkeen muutaman kasvispäivän. Pääsiäisenä mässäsin. Oikeastaan en niin paljon, mutta se tuntui paljolta ja elimistö käyttää kaiken hyväkseen. Tälläkin hetkellä olen syönyt aika vähän, mutta on ihan ähky olo ja vatsa oikeen pullottaa. Minun ei tarvitsekaan syödä niin paljon jos silloin tällöin kevennän syömistä. Menee vähemmän rahaa ja aikaa syömiseen. Ja se on ekologista, että tulee vähemmällä täyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu