Olemme toukokuun loppupuolella lähdössä 2 viikoksi autolla reitille Ruotsi-Norja-Tanska. Tarkoitus olisi varata vain meno-paluu laivat. Uskaltaako majoitukset jättää kokonaan varaamatta vai onko toukokuun lopulla/kesäkuun alussa paljon ruuhkaa hotelleissa, hostelleissa ja muissa? Mikä mahtaa olla hintataso etukäteen varattuihin huoneisiin verrattuna, jos iltapäivällä/illalla saapuu vastaanottotiskille ja pyytää huoneen?
Vastaukset 2
- Staalo
Hotellin, motellin tai leirintämökin varaaminen etukäteen on hyvin
vaikeaa, koska matkalla voi mennä aikaa suunniteltua enemmän ja
suunnitelmatkin voi muuttua. Moottoriteillä edetään jopa
satakilometriä tunnissa, kun kyläteille ja Norjan vuoristoon
on laskettava ajanvaraksi kaksi tuntia sadalla kilometrille.
Reissatessani olen merkille pannut, että iltapäivästä voi majoituksen
saanti ruuhkaaikana olla vaikeaa, saati sitten iltamyöhällä, kun
majapaikan kassa on häipynyt yöunilleen.
Neuvoisin matkanteon rytmittään siten, että majoituksen olette varaamassa
puolenpäivän aikoihin.
Tai jos reittinne on hyvin tiedossa, niin teet matkamappiin listan retkesi
varrella olevista majoituspalveluista ja käytät puhelinta.
Eurooppalaisten lomakausi alkaa Juhannukselta, että ennen tuota
ei kovin ruuhkaista pitäisi vielä olla.
Tietenkin kannattaa katsoa, ettei seudulla ole herättäjäjuhlia,
rokkikonsertteja, eikä messutapahtumia miehittämässä hotellipalveluja.
Miltei joka reissulla on jouduttu yöpymään teltassa, että siihenkin on syytä
varautua patjoin ja peittein.
Kätevä lisuke on auton sisätilan lämmitin jatkojohtoineen, jos
sitten saa leirintäalueesta sähköpaikan.
Telttaa on miltei mahdoton lämmittää, mutta kosteutta se poistaa ihan
mukavasti, joka sitten antaa lämmöntunteen.
Keinokuituiset retkeilyvarusteet on palonarkoja, että varovainen
tulee olla ja lämmitintä ei saa peittää.
Retkelle lähtiessä tutkin säätiedot tarkkaan ja matkustan sinne
missä on poutaisinta.- ei kait vakavissaan
mikä ihmeen trolli ja pila tämä oli??????????????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400