Huono koti?

Lapsen koti on lastensuojelun vastuuhenkilöiden mielestä huono, jos vanhempi jää työttömäksi.
Koti on huono, jos vanhempi työskentelee pienipalkkaisella alalla.
Koti on huono, kun yhteiskunnalla ei ole antaa lapselle hänen tarvitsemaansa psykiatrista sairaalapaikkaa.
Koti on huono, kun lapsi ei pääse tarvitsemaansa neurologiseen kuntoutukseen.
Koti on huono, kun kunnan laittomat säästöt ovat poistaneet hyvä tasoisen erityisopetuksen kunnasta.
Lähes mikä vain riittää leimaamaan kodin huonoksi, uskomattominta, mitä minä olen kuullut ovat esim. nämä syyt: vanhempi on pieni kasvuinen, hänellä on jokin fyysinen sairaus, hän on ylipainoinen, vanhempi on väsynyt tai hänet leimataan päihderiippuvaiseksi, vaikka hän ei sitä todellisuudessa ole.

Kaikki nuo syyt oikeuttavat viranomaisen repäisemään lapsen pois kotoaan, viralliseksi syyksi kirjataan asiapapereihin "kyvyttömyys vanhemmuuteen" tai muuta yhtä sisältörikasta ja kuvaavaa.

Sen sijaan koti ei ole nykyisin välttämättä kovin huono, jos vanhemmat käyttävät huumeita tai ovat vakavasti alkoholisoituneita. Tavaksi tuntuu muodostuneen, että noissa tapauksissa lapsi huostaanotetaan vain, jos perhe jollain tavalla päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Silloin sosiaalitoimen on pakko puuttua tilanteeseen, että ei menettäisi lopullisesti kasvojaan.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tiivistettynä, 10 points, näin se menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieleen mennyt ls. kirjoitti:

Lapsen koti on lastensuojelun vastuuhenkilöiden mielestä huono, jos vanhempi jää työttömäksi.
Koti on huono, jos vanhempi työskentelee pienipalkkaisella alalla.
Koti on huono, kun yhteiskunnalla ei ole antaa lapselle hänen tarvitsemaansa psykiatrista sairaalapaikkaa.
Koti on huono, kun lapsi ei pääse tarvitsemaansa neurologiseen kuntoutukseen.
Koti on huono, kun kunnan laittomat säästöt ovat poistaneet hyvä tasoisen erityisopetuksen kunnasta.
Lähes mikä vain riittää leimaamaan kodin huonoksi, uskomattominta, mitä minä olen kuullut ovat esim. nämä syyt: vanhempi on pieni kasvuinen, hänellä on jokin fyysinen sairaus, hän on ylipainoinen, vanhempi on väsynyt tai hänet leimataan päihderiippuvaiseksi, vaikka hän ei sitä todellisuudessa ole.

Kaikki nuo syyt oikeuttavat viranomaisen repäisemään lapsen pois kotoaan, viralliseksi syyksi kirjataan asiapapereihin "kyvyttömyys vanhemmuuteen" tai muuta yhtä sisältörikasta ja kuvaavaa.

Sen sijaan koti ei ole nykyisin välttämättä kovin huono, jos vanhemmat käyttävät huumeita tai ovat vakavasti alkoholisoituneita. Tavaksi tuntuu muodostuneen, että noissa tapauksissa lapsi huostaanotetaan vain, jos perhe jollain tavalla päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Silloin sosiaalitoimen on pakko puuttua tilanteeseen, että ei menettäisi lopullisesti kasvojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu