Uskonnon valinta

Budhailisuus kiehtoo, monipyllästimen vähemmän.Allah on varmasti oikein hyvä, mutta siksi.
Hare Krisna, Hare Rama.
16258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä hyvää siinä harhaopissa oikein on?

Äänestä
  • on miltei ainoa uskonto, jonka nimiin ei ole tehty ristiretkiä ja tapettu ihmisiä.
    Aika hyvä uskonnoksi minusta, mietiskely ja oman hengellisyytensä löytäminen.Sielun ja vartallon yhteensulauttaminen.
    Ei uskonnollisessa mielessä vaan psykologisessa.

    Äänestä

en usko joulupukkiin enkä jumaliin.

Äänestä
  • No sanopa mitä ovat buddhalaisuuden jumalat.

    Ja joulupukinkin on todistettavasti moni nähnyt.

    Äänestä

vaan ei maallisiin uskoihin, ne ovat huuhaata.
Vahvin usko Jumaliin tulee, usein, aikaisin aamuisin, kun katselen ja kuuntelen luontoa. Tietenkin on kevät se paras aika. Sieltä löytyy se luominen ja kuoleminen. Leivo lentää korkeuksiin ja visertää, Hiirihaukka syöksyy perään ja koukistaa kyntensä. Kummatkin ovat siinä luomassa uutta elämää.
Kaksi, erityisen limaista, lieroa ovat solmineet liiton ja näyttävät limaiselta solmulta. Siili sattuu kävelemään ohi, eikä Lieroja enää ole, luonnon tuuli on ylitseen käynyt ja niitä ei enää ole. Mutta Siilinpoikasia tulee paljon.

Äänestä

mikään uskonto, jumalia on liian paljon, kuka palvoo mitäkin.
Eletään ihmisiksi, siinä on uskontoa tarpeeksi.

Äänestä

tulee paljastumaan aikanaan kaikille, toisille ennemmin :-), toisille valitettavasti liian myöhään.

Äänestä

sovittava kädenojennus ihmiselle pienoisevankeliumin sanoin: (Joh.3:16-17) riittää miulle. Ei ihminen itsessään pysty valaistumaan eikä muutakaan ja ei todellakaan kiinnosta enää tulla tänne lihapalttooseen. Miu haluu vapauteen.

Äänestä

Joku uskoo uskomattomuuteensa ja joku johonkin muuhun.
Uskoja on yhtä paljon kun ihmisiä.
Raamatussa joku näkee pelkkää pahaa ja uskoo että Jumala haluaa kostaa, toinen lukee samaa kirjaa ja näkee Rakastavan Jumalan.
Jokainen katsoo kaikkea omien silmien läpi, ja kuulee omilla korvillaan.

Äänestä

En usko :-)

Siihen joko kasvaa lapsuudessa ja nuoruudessa, tai se valitsee sinut. Mutta ehkä etsivälle avataan, joku ovi?

Äänestä

Mä voisin vaikka uskoa tohon vanhaan paksuun aurinkoon. Aurinko kun mahdollistaa kaiken elämän ja puuhastelun täällä.

Aurinkoon uskominen riittää, ellei riitä voi alkaa uskomaan maailmankaikkeuden uskomattomaan systeemiin. Linnunradassamme (galaksissa) on noin sata miljardia tähteä ja niillä kullakin erilainen määrä planeettoja.

Galakseja on arvioitu olevan myös sata miljardia. Tuo systeemi on sellainen, ettei siihen yllä yksikään ihmisen keksimä uskonto.

Äänestä

Ko. uskontoon kuuluvien tuttavieni perusteella ehdottomasti ainoa, oikea oppi!

Muihin voi suhtautua kuin kärpäsen tahroihin!

Äänestä
  • Se leviää ja valtaa Eurooppaa, myös Suomea. Ser on tiukka ja naista alistava uskonto. Siitä ei pääse pois kuin kuoleman kautta. Surettaa kun siskon tyttökin on liittynyt siihen. Ei nais-parka tiedä mihin on joutumassa.

    Mielestäni usko on kaunis, harras ja lempeä asia. Minun Jumalani on anteeksiantava, ei pelottava ja tuomitseva. Usko perustuu armoon.
    Kun ihminen elää sovussa Luojansa, itsensä ja luonnon kanssa, kaikki on hyvin!

    Äänestä

  • piippaK kirjoitti:

    Se leviää ja valtaa Eurooppaa, myös Suomea. Ser on tiukka ja naista alistava uskonto. Siitä ei pääse pois kuin kuoleman kautta. Surettaa kun siskon tyttökin on liittynyt siihen. Ei nais-parka tiedä mihin on joutumassa.

    Mielestäni usko on kaunis, harras ja lempeä asia. Minun Jumalani on anteeksiantava, ei pelottava ja tuomitseva. Usko perustuu armoon.
    Kun ihminen elää sovussa Luojansa, itsensä ja luonnon kanssa, kaikki on hyvin!

    Uskonnot ovat yhteiskuntien rutto , ilman niitä sodat loppuisivat . Siis uskonnot pitäisi
    kieltää kuten aseet ym kirveet.

    Äänestä

  • ruttoon ver kirjoitti:

    Uskonnot ovat yhteiskuntien rutto , ilman niitä sodat loppuisivat . Siis uskonnot pitäisi
    kieltää kuten aseet ym kirveet.

    Aina ihmisen sisäisen katkeruuden ja vihan ulostuloon joku syy löytyy. Oli sitten uskontoa, tai ei.

    Äänestä

  • ,.-.., kirjoitti:

    Aina ihmisen sisäisen katkeruuden ja vihan ulostuloon joku syy löytyy. Oli sitten uskontoa, tai ei.

    Uskonnolliset organisatiothan ovat vallankäytön välineitä.
    Tavalla tai toisella.

    Uskonnollinen ja maallinen valta liittoutuivat kristinuskossa jo Kontantinus Suuren aikana.

    Ranskan katolisten liitto kuningasvallan vahvistamisen kanssa on oiva esimerkki.
    Hieman tapettiin hugenotteja ja ajettiin maanpakoon.

    Espanjan toimet kotimaassaan inkvisition avustamana, moriskojen vainoamisena ja muina "uskonnollisina" ilmiöinä ovat tuttuja.
    Entä uuden mantereen inkkareiden ryöstö ja joukkotuho?

    Mielestäni islam on muttamine ilmiöineen samassa kehitysvaiheessa kuin kristinusko myöhäiskeski-ajalla.
    Keskinäisine kahinoineen.

    Mitenkäs länsi-eurooppalaisten viha sitten purkautuu?
    Mielestäni ääriuskonnolliset piirteet puuttuvat täysin!
    Olemme vain hyväuskoisia ja avuttomia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gfmmmmf kirjoitti:

Budhailisuus kiehtoo, monipyllästimen vähemmän.Allah on varmasti oikein hyvä, mutta siksi.
Hare Krisna, Hare Rama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu