Synkkää

Synkän tapahtuman muistojuhlan synkkä loppunäytös ennen muistojuhlaa oli lentoturma Venäjällä. Surmansa saanut Puolan presidentti oli kansan valitsema presidentti.

Muutama päivä sitten tuli TV-ohjelma, jossa kerrottiin, että Stalin murhautti kumppaninsa Lev Trotskin tämän ollessa maanpaossa Meksikossa. En oikein tiedä miksi se nyt juohtui mieleeni.

Venäläiset eivät koskaan erityisemmin ole halunneet muistella mitä tekivät yhdessä natsien kanssa Katynin metsässä. Surmasivat kymmeniä tuhansia puolalaisia upseereita.

Vaikka Puolan presidentti teki monen mielestä itsestään narrin, kun esti jonkun EU-päätöksen teon, on myötätuntoni kuitenkin hänen puolellaan
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suomalaiset muistelevat yhteistyötä natsien kanssa? Esimerkiksi keskitysleirejämme!

Äänestä
  • asioista yleensä puhuta. Se on se osa totuutta, joka halutaan unohtaa, niin meillä kun muuallakin.
    wikipedia:keskitysleirit Suomessa:

    Itä-Karjalan keskitysleirit olivat suoraan Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin alaisen Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan, ylipäällikön itsensä käskystä muodostamia internointileirejä,[2] joihin sotilashallinto eristi Suomen Neuvostoliitolta jatkosodassa (1941–44) valtaaman Itä-Karjalan osan:[3]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laritsa M kirjoitti:

Synkän tapahtuman muistojuhlan synkkä loppunäytös ennen muistojuhlaa oli lentoturma Venäjällä. Surmansa saanut Puolan presidentti oli kansan valitsema presidentti.

Muutama päivä sitten tuli TV-ohjelma, jossa kerrottiin, että Stalin murhautti kumppaninsa Lev Trotskin tämän ollessa maanpaossa Meksikossa. En oikein tiedä miksi se nyt juohtui mieleeni.

Venäläiset eivät koskaan erityisemmin ole halunneet muistella mitä tekivät yhdessä natsien kanssa Katynin metsässä. Surmasivat kymmeniä tuhansia puolalaisia upseereita.

Vaikka Puolan presidentti teki monen mielestä itsestään narrin, kun esti jonkun EU-päätöksen teon, on myötätuntoni kuitenkin hänen puolellaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu