KUKA+++

ON TUO MC. SULO??? PISSI JA KAKKI OLLUT VAAN MIELESS.
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joku harmiton ja luuserimainen, myöhemmin uskoon tullut tapaus jonka laitostunut vankilaporukka on ottanut silmätikukseen. Sulon herjaajista ja haukkujista näkee, että "hihna on hirttänyt pahasti kiinni", vankilaslangilla sanoen "tiili on purrut niinpä tuon venkulalauman ainoa sivistyssana ja samalla harhaisuus on SULO. Sulo sitä sulo tätä päättyen vääjäämättömään loppukaneettiin homoudesta.
Porukka joka täällä tälläkin hetkellä kirjoittaa, ei pääse ikävitun päivänä eroon Sulo- traumastaan ennen kuin joku pappi tai helluntai- seurakuntalainen heittää heidän arkuille multaa.
Ikävintä, että tuohon Sulotraumaan ei ole hoitokeinoja.
Se on vähän kuin radiokanavien soittolistat. Sama Sulo- levy Sulo- biiseineen soi aina.

Itse Sulosta minulla on sellainen käsitys, että hän on vahva uskossaan eikä roiku enää noiden hörhöjen tukkona tai ärsykkeenä, hörhöt ovat muutenkin sekaisin päästään.

Äänestä
  • Toinen trauma näyttää olevan Valjakkalan haukkumiset päivästä toiseen! Olis jo aika tuoda toisenlaisia asioita palstalle ja ei vatvoa samoja asioita viikosta toiseen! Luulis ihmisillä olevan parempaakin tekemistä. On aika pieni määrä kirjoittajia jotka kirjoittavat palstalla omalla nikillään. Jotta vaihdetaan vaihteeksi puheenaihetta, jos ei ole liian vaikeaa.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ANOM. kirjoitti:

ON TUO MC. SULO??? PISSI JA KAKKI OLLUT VAAN MIELESS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu