pysäköintivirhemaksu?

ei kai se voi olla kuntakohtainen? ei ihmiset voi olla eriarvoisessa asemassa sen mukaan, missä sattuvat tekemään virheen tai missä asuvat tms.

ei kunnan talous voi perustua sille, miten paljon se esimerkiksi kerää maksuja pysäköintivirheistä.

Ihan sama kuin, että ei vanhukset voi joutua maksamaan eri summia kotipalvelusta sen mukaan, missä kunnassa he sattuvat asumaan. On paljon palveluita, joiden pitäisi olla lakisääteisiä ja joista pitäisi mennä sama maksu riippumatta missä kunnassa asut. Jos kunta on rikas, se voisi joutua luovuttamaan osan tuloistaan köyhemmille kunnille, eikö tämä olisi sentään oikeudenmukaista?

http://www.kajaani.fi/Hallinto/Pysakoinninvalvonta/
Miksi on erityisesti mainittu, mikä maksu olisi Kajaanissa.
"Sisäasiainministeriön 11.6.2008 antaman päätöksen mukaisesti pysäköintivirhemaksu Kajaanin kaupungissa 1.7.2008 lukien on kolmekymmentä (30) euroa.
PYSÄKÖINTIMAKSUT VOI JATKOSSA MAKSAA KÄNNYKÄLLÄ"
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedoissasi on suuria aukkoja, mutta kyllä se siitä, kunhan kasvat vähän isommaksi ja käyt koulua vielä muutaman vuoden.
Ihan vain rautalangasta vääntäen. Suomessa lainsäädäntövalta on kansan valitsemalla Eduskunnalla. Tämä samainen Eduskunta on säätänyt lain nimeltään, Laki «pysäköintivirhemaksusta» 3.4.1970/248. Siinä kerrotaan, että pysäköintivirhemaksun saa valtio, paitsi niissä kunnissa, missä on kunnallinen pysäköinninvalvonta, jolloin maksun saa ao. kunta.
Samassa laissa kerrotaan, että pysäköintivirhemaksu on kuntakohtainen, jolloin maksun suuruuden määrää Sisäasiainministeriö. Eduskunta on säätänyt vain pysäköintivirhemaksun alarajan ja ylärajan, jota ei saa ylittää.
Tätä lakia kaikki noudattakoot !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä on kohtuus? kirjoitti:

ei kai se voi olla kuntakohtainen? ei ihmiset voi olla eriarvoisessa asemassa sen mukaan, missä sattuvat tekemään virheen tai missä asuvat tms.

ei kunnan talous voi perustua sille, miten paljon se esimerkiksi kerää maksuja pysäköintivirheistä.

Ihan sama kuin, että ei vanhukset voi joutua maksamaan eri summia kotipalvelusta sen mukaan, missä kunnassa he sattuvat asumaan. On paljon palveluita, joiden pitäisi olla lakisääteisiä ja joista pitäisi mennä sama maksu riippumatta missä kunnassa asut. Jos kunta on rikas, se voisi joutua luovuttamaan osan tuloistaan köyhemmille kunnille, eikö tämä olisi sentään oikeudenmukaista?

http://www.kajaani.fi/Hallinto/Pysakoinninvalvonta/
Miksi on erityisesti mainittu, mikä maksu olisi Kajaanissa.
"Sisäasiainministeriön 11.6.2008 antaman päätöksen mukaisesti pysäköintivirhemaksu Kajaanin kaupungissa 1.7.2008 lukien on kolmekymmentä (30) euroa.
PYSÄKÖINTIMAKSUT VOI JATKOSSA MAKSAA KÄNNYKÄLLÄ"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu